100 päivää paperi lakossa, miksi ?

Paperiliiton lakko on kestänyt jo 100 päivää. UPM yhtiönä on kärsinyt valtavat, satojen miljoonien eurojen tappiot lakon aikana. Yhtiön johdosta on kommentoitu että konsernille tappiot eivät ole merkittäviä. Aikanaan 2005 Metsäteollisuus ry julisti metsäteollisuutta koskevan 7 viikkoa kestävän työsulun. Tällöin huhut ketoivat vahvasti, että sulun ”ideanikkari” oli juuri UPM:n konsernin johto. Stora Enso sekä muut […]

Lue lisää

Mopo bussipysäkillä

Työajoja ajellessa itäisessä Suomessa, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnissa, siellä hiukan sivummassa, olen huomioinut ilmiön, joka voi olla osittain seurausta oppivelvollisuuden laajenemisesta. Aiempaa enemmän bussipysäkit ja pysäköintilevikkeet tarjoavat päivän ajaksi parkkeerauspaikan nuoren miehen- tai naisen mopolle, kun on siirrytty julkisen kulkupelin kyytiin siirryttäessä matkalle kohti opiskelupaikkaa. Yle uutisoi (14.1.2022) laajenneen oppivelvollisuuden lisänneen tavoitteensa mukaisesti opiskelijoita merkittävästi. […]

Lue lisää

Lakko viimeinen vaihtoehto!

Metsäteollisuus ry ilmoitti vuosi sitten, ettei se enää neuvottele valtakunnallisesti yleissitovista työehtosopimuksista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei mekaanisessa metsäteollisuudessa sahoille neuvotella ja sovita yhteisesti kaikkia työntekijöitä koskevia työehtosopimuksia. Tämän historiallisen ja erittäin merkittävän muutoksen vaikutuksia ei varmasti tuolloin, eikä näköjään tälläkään hetkellä edes työnantajat näytä ymmärtävän, valitettavasti. Tällä hetkellä, kun edellinen yleissitova työehtosopimus on umpeutunut […]

Lue lisää

Duunareilla vähän puolestapuhujia!

Tällä hetkellä kun seuraa valtakunnan työmarkkinatilannetta, ei voi kun hämmästellä mihin Suomi on menossa. Työvoimapulaa huudetaan monella alalla. Palvelualoilla sekä sosiaali- ja terveyspuolella on katastrofin ainekset käsillä. Samoin teollisuuden osaavista työntekijöistä on puutetta. Hoitolaitoksia, sairaaloiden osastoja sekä ravintoloita on jouduttu osin sulkemaan kun ei löydy duunareita. Elinkeinoelämän edustajien mielestä maamme kaatuu laiskojen, osaamattomien ja tahalliseen […]

Lue lisää

Kiitos julkiselle terveydenhoidolle ja koulutuksen ammattilaisille.

HUS oli kiittänyt ammattimaista henkilöstöään hyvin tehdystä työstä itse printattavilla kiitoskorteilla. Valitettavasti tämä huomionosoitus ei aiheuttanut muuta kuin kiukkua ja ärsyyntymistä valtakunnan tasollakin. Ymmärrettävää, korona-aikanakin etulinjassa työtä tekevien osalta että kyseinen huomionosoitus työnantajalta ei ollut ihan se paras kiittämisen muoto. Julkisuudessa on ollut myös Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän työnantajan ”kiittäminen” työntekijöiden joustavuudesta ja jonojen purkamisesta kriisiaikana. Työnantaja […]

Lue lisää

Häpeä, Jussi Pesonen!

UPM- tehtaiden toimitusjohtaja Jussi Pesonen syyttää julkisessa kirjeessään 27.8 valtiota ja ay – liikettä siitä että yhtiö joutuu sulkemaan Kaipolan paperitehtaan vuoden loppuun mennessä. ” Yritys joutuu tekemään johtopäätökset toiminnan pysäyttämisestä tai jatkamisesta, mutta harkintaan vaikuttaa useita ulkoisia seikkoja, joihin yhtiöllä on vain rajalliset vaikutusmahdollisuudet” Toimitusjohtajan ulostulo ja syyttely on edesvastuutonta. Yhtiö on saanut esimerkiksi […]

Lue lisää

Kansallinen häpeä

Bernie Sanders, mahdollinen presidentinvaalien ehdokas Yhdysvalloissa toteaa ykköstyypin diabetesta sairastavien ahdinkoa otsikon mukaisesti. ”Kansallinen häpeä”. (Savon Sanomat 17.2) Yhdysvalloissa on tilanne, jossa diabeteksen hoitoon tarvittavaa insuliinia ei kaikilla diabeetikoilla ole varaa ostaa sen kalleuden vuoksi. Yksi lääkepullo maksaa 345 dollaria. Rajan toisella puolella Kanadassa sama lääke maksaa 25 dollaria. Uutinen kertoo, että insuliinin kalleuden vuoksi […]

Lue lisää

Avoin kirje Jaajo Linnonmaalle.

Radiotoimittaja Jaajo Linnonmaa Kuuntelin tallenteelta juontamaasi Aamulypsy – ohjelmaa, joka lähetettiin 28.1. Viihdeohjelmassasi oli osio, jossa kävitte läpi päivän uutisotsikoita. Tuona päivänä uutisoitiin mm. Teollisuusliiton ja Paperiliiton jatkuvista lakoista. Lakkotoimenpiteethän ovat seurausta pitkään jumissa olevista työehtosopimusneuvotteluista. Työehtosopimusneuvotteluissa on esiin noussut merkittäviä, työntekijöitä koskevia heikennysesityksiä. Tällaisessa neuvottelutilanteessa jossa työehtosopimusneuvottelut ovat jumissa, on liitoilla laillinen oikeus vauhdittaa […]

Lue lisää

Osaavan työvoiman tarpeeseen vastataan koulutuksella ja ohjauksella

Rinteen hallitus on hallitusohjelmassa linjannut oppivelvollisuusiän noston 18 vuoteen saakka. Tämä tarkoittaa sitä, että entistä paremmin tulevaisuudessa olisi työpaikoille tarjolla ammattiin valmistuneita nuoria. Pelkkä oppivelvollisuusiän nosto ei kuitenkaan yksin takaa sitä, että kohtaanto-ongelma työttömien ja työn osalta korjautuisi. Ammatillisen koulutuksen reformi joka toteutettiin Sipilän hallituksessa, toi ammatilliseen koulutukseen keskeisesti sen, että oppilaiden työpaikoilla oppimista lisättiin merkittävästi. […]

Lue lisää

”Kansanedustaja” reilun vuorokauden

Eduskuntavaalit on käyty. Työntäyteinen vuosi kampanjoinnin osalta on ohi. Tuohon ajanjaksoon sisältyy valtavasti kilometrejä, jaettua materiaalia, tavattuja ihmisiä sekä taloudellista satsausta. Gallupit näyttivät vielä joku viikko ennen vaaleja että Sdp edustajia saataisiin eduskuntaan Savo-Karjalasta neljä, mutta kuten loppumetreillä aavisteltiin kolmeen se lopulta jäi. Vaali-ilta oli vaalivalvojaisissa erittäin tunteikas. Ääntenlaskenta näytti alkuun vääjäämättä sen että kolmen […]

Lue lisää

Urheilijoiden ammatillinen koulutus päättymässä!

Saamani tiedon mukaan, urheilijoiden toisen asteen ammatillisen koulutuksen rahoitus on päättymässä! Opetus ja kulttuuriministeriö on ilmoittanut urheilun ammatillista koulutusta järjestäville oppilaitoksille, että urheilijoiden ammatilliseen koulutukseen ei voi tänä vuonna hakea strategiarahoitusta.Urheilijoiden ammatillisen koulutuksen rahoituksen päättyminen tarkoittaa sitä, että jatkossa urheilun ja opiskelun yhdistäminen toisella asteella onnistuu vain lukio-opinnoissa. Tilanne on ongelmallinen nuorten urheilijoiden näkökulmasta. Kaikki […]

Lue lisää

Itä-Suomen investoinnit ja työllisyys on turvattava kasvuohjelmalla

Itä-Suomen maakuntien liittojen yhteinen neuvottelukunta linjasi tavoitteitaan tulevaan, eduskuntavaalien jälkeiseen hallitusohjelmaan. Esille nousi erittäin merkittäviä ja tarvittavia toimenpiteitä valtiontason päätöksiin. Keskeinen tavoite on jatkuva kehittämistyö, uusien liiketoiminta-avausten kestävän kehityksen kasvun periaatteiden mukaisesti. Erittäin tärkeää on huomioida tulevalla hallituskaudella se, että väestörakenteen ikääntymisen takia osaavan työvoiman saatavuuteen panostetaan Itä-Suomessa aidosti. Laajapohjaisella työllisyyden kasvuohjelmalla vastataan jo pitkään […]

Lue lisää

Palkansaajilla on vahvat vaikuttamismahdollisuudet!

Teollisuusliitto ilmoitti 8.11. keskeyttävänsä kaikki valmiudet työtaistelutoimenpiteiden osalta.Liiton aiemmin toteutetut lakot ja ylityökielto olivat tietoisesti valittu ratkaisu, sillä liiton jäsenet halusivat painokkaasti osoittaa sen, että eivät tule missään tapauksessa hyväksymään pääministeri Sipilän irtisanomissuojaan liittyvää heikennysesitystä. Usean muun ammattiliiton aktivoituminen Teollisuusliiton lisäksi, sekä keskusjärjestö SAK:n selvä kannanotto, jossa yksiselitteisesti vastustettiin hallituksen esitystä, oli selkeä ammattiyhdistysliikkeen tahtotilan […]

Lue lisää

Paistetaan pizzaa palkatta!

Vallassa olevan valtakunnan hallituksen linjausten mukaisesti työttömiä aktivoidaan töihin, pois sohvalta laiskottelemasta karenssin uhalla. Aktivointimalli 1 on käytössä sekä aktivointimalli 2 valmistelussa ja kuulemma jo aktivointimalli 3 suunnitteilla? Tänään esimerkiksi YLE uutisoi miten nyt käytössä oleva aktiivimalli on tuottanut tulosta: ”Vain joka kymmenes aktiivimallin leikkuriin joutunut aktivoitui” Uutisessa tulee esiin mallin raadollisuus. Laiskat työttömät jotka siis ovat […]

Lue lisää

Varkaus, mainettaan parempi!

Media nostaa aika-ajoin esiin kotikaupunkiamme Varkautta ja täytyy sanoa että aina esiin nosto ei ole positiivinen. Viimeksi raadollisen realistinen, mutta negatiivisten lasien takaa tehty toukokuinen Suomen Kuvalehti juttu jossa pääteema oli ”Lapseton Varkaus”, herätti luonnollisesti keskustelua Varkautelaisissa. Realismia jutussa oli se että Varkaus kuuluu niihin kaupunkeihin jossa syntyvyys on pienempää kuin kuolleisuus. Ja tätä tietoa ei […]

Lue lisää

Varkaus panostaa perusopetukseen

YLE :n tekemä perusopetuksen selvitys lähes jokaisesta Suomen kunnasta oli kannustavaa luettavaa Varkauden näkökulmasta. Kotikaupunkimme Varkaus sai hyvät ”arvosanat” Koulukoneessa kun vertailussa oli seuraavat kriteerit: – Ryhmäkoko – Oppilaita per opettaja – Pätevien opettajien osuus – Oppimateriaalirahat per oppilas – Oppituntien määrä – Valinnaisten ryhmäkoko – Tietokoneet per oppilas – Opetusmenot per oppilas Tämän selvityksen positiivinen […]

Lue lisää

Nuorten työllistämistä parannetaan heikentämällä työsuhdeturvaa?

Hallituksen kehysriihi oli työllisyyden- ja työelämän peruspilareiden osalta karua luettavaa ja kuultavaa. Päätöksissä jo ennestään esimerkiksi pätkä- ja nollasopimuksilla työskentelevien työsuhdeturvaa ja tulevaisuuden uskoa murrettiin kovin ottein. Hallitus päätti esittää että jatkossa alle 20 työntekijän yrityksissä irtisanominen helpottuu ja alle 30 vuotiaiden työsopimuksen voi tehdä määräaikaisena, perusteetta. Hallitus perustelee kovia, työsuhdeturvaa heikentäviä ja työelämän epävarmuutta […]

Lue lisää

Nimitys hillotolpan äärelle

Ilta-Sanomat uutisoi 24.3.2018 kuinka ulkoministeriö olisi järjestänyt ulkoministeri Timo Soinin luotetulle, entiselle sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylälle huippuviran Euroopan neuvoston sihteeristöstä. ”- Kyseessä on erityisneuvonantajan (Special Advisor) tehtävä, jossa tehtäväalueena on radikalisaation estäminen painottuen nuorisokysymyksiin sekä syrjinnän ja syrjäytymisen ehkäisemiseen, ministeriö kertoi Mäntylän nimitystä koskevassa tiedotteessaan.” Huippuvirassa olevan Mäntylän palkan maksaa veronmaksajat suomessa, koska palkka tulee […]

Lue lisää

”Vihan värit”

Tänään tulee tasan 100- vuotta siitä, kun Varkaudessa koettiin vihan, pelon, ja surun hetkiä. Sisällissota oli Varkautelaisittain erittäin raaka. Varkauden museossa on aihetta käsittelevä näyttely : ”Vihan värit” joka käsittelee tuon käsittämättömän sodan syitä ja seurauksia. Museon sivuilla asiasta on seuraava esittelyteksti: ”Varkaus oli sisällissodan aikana yksi tärkeimmistä punaisten tukikohdista Savossa. Punaisen valtakauden aikana useat […]

Lue lisää

”Vain diktatuurit rajoittavat kansan lakko-oikeuksia”

Perjantaina 2.2.2018 järjesti ay – liike Helsingissä poliittisen mielenilmauksen. Senaatintorilla tapahtumaan osallistui SAK:n arvion mukaan noin 10 000 henkilöä. Mielenilmauksella osoitettiin vastustus eduskunnan päättämään aktiivimalliin. Perjantain tapahtuma herätti jälleen keskustelut oikeudesta lakkoihin. Työnantajan sekä porvarihallituksen edustajat kilvan esittivät tyrmistyksensä poliittisen mielenilmauksen ja siitä seuranneiden lakkojen osalta. Kustannusarvioiden vaikutukset joidenkin työantajien arvioiden mukaan nousivat kyseisen päivän […]

Lue lisää

Yrittäjät ovat lampaita ja työttömät patalaiskoja sosiaalipummeja?

Siniporvarihallitus esitti ja eduskunta siniporvarienemmistöisenä hyväksyi työttömyysturvan aktiivimallin joka otettiin käyttöön pikavauhtia seuraavin tiedoin: Työttömien työnhakijoiden aktiivisuutta aletaan seurata 1.1.2018 alkaen. Eduskunnassa hyväksytyn lain mukaan työnhakijalta, joka ei täytä aktiivisuusedellytystä, työttömyysetuuden tasoa leikataan 4,65 prosenttia seuraavan 65 etuuden maksupäivän eli noin kolmen kuukauden ajan. Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö tiedotti, mitä malli käytännössä tarkoittaa: Aktiivisuuden seuranta tarkoittaa sitä, […]

Lue lisää