Äidit vahvoja kasvattajia!

Äidin merkitys on yksi suurimmista lapsen kasvatuksessa. Ei ole liioiteltua sanoa, että äidit ohjaavat, kasvattavat ja määrittelevät lapselleen elämänpolun ja sen suunnan. Oma kokemus äidillisestä kasvattamisesta, ja äidinrakkaudesta jakautuu kahteen eri osaan.

Syntymisestäni kahdeksaan ikävuoteen asti äidinvastuuta kantoi biologinen äitini.
Muistikuvat ovat yllättävän ohuet tuolta ajalta. Äidin henkilökohtaiset ongelmat ja vakava alkoholismi on toki jäänyt muistiin noilta ajoilta. Vuodet ovat muokanneet varmasti niitä ikävimpiä muistoja ja tunteeni edesmennyttä äitiä kohtaan ovat olleet varsin lämpimät.
Tunteissa pinnalla on ehkä suurimmalta osin jonkinasteinen sääli. Sääli siitä että miksi asiat meni niin kuin ne meni äitini elämässä. Miksi kahden lapsen äiti joutui kärsimään elämässään niin paljon, Miksi alkoholismi otti otteen jo varsin nuorena, huolimatta siitä että huolehdittavana ja vastuulla oli kaksi lasta? Äidin elämän päättyminen 55 vuotiaana on myös sellainen asia joka herätti pitkään säälin tunteita. Ruumiinavauspöytäkirjan lukeminen ja lääkärin viimeinen virke on jäänyt ikuisesti muistiin. Kyseessä oli tragedia, jota ei kukaan toivo kenellekkään läheiselle.
Vein tänään kynttilän äidin haudalle.

20160508_132338

Kahdeksan vuotiaana elämä siis vei minut ja veljeni huostaan isovanhempien luokse. Tästä alkoi ajanjakso, joka mielestäni kaikista vahvimmin kasvatti minut sellaiseksi kuin olen.
Kasvattiäiti oli erittäin huolehtiva, määrätietoinen ja auktoriteettinen esimerkki. Huolenpito oli kokonaisvaltaista. Väitän myös että varmasti aika erinlainen kotiympäristö kuin monella muulla ikäiselläni 80-luvulla. Noin 70-vuotias sodan nähnyt mummo onnistui mielestäni vallan mainiosti äidinmallina ja kasvattajana. Monesti näin jälkikäteen mietittynä olen edelleen hämmästynyt siitä, miten hienosti mummo vastuullisessa roolissaan onnistui. Kasvatettuaan jo kaksi lasta aiemmin, jatkoi hän tätä tärkeää työtä kasvattamalla vielä kaksi poikaa elämän tielle. Edelleen olen siitä tyytyväinen, että ennen mummoni poismenoa kerkesin hänelle kiitokset sanoa siitä mitä minulle oli antanut. Iso arvostus ja kunnioitus on olemassa edelleen kasvattiäitiäni kohtaan.
Kynttilän hänen haudalleen myös tänään sytytin, pienen tyttäreni kanssa. Lepää mummo rauhassa. Tänään omassa perheessäni on lapsia, joille olen avoimesti ja positiivisesti kertonut omista kokemuksista äidistä, molemmista heistä. Lapsieni on hyvä tietää että elämä ei aina mene kuin sen pitäisi mennä.

Tämänhetkinen tilanne omassa perheessä on mielestäni erittäin hyvä. Perheessäni on se maailman paras äiti lapsilleni. Rakastava, huolehtiva ja opastava auktoriteettinen äiti. Juuri sellainen jonka haluan lapsilleni olevankin. Lasten kortit ja kukat on pieni huomiointi siitä isosta työstä jota äidit tekevät. On erittäin tärkeää että tukemme ja rakkautemme on jokapäiväistä.
Äidille kuuluu kaikki kunnia siitä, millaisia meistä ja lapsistamme tulee tai olisi voinut tulla. Äidin rakkaus on suurinta kaikesta. Se on kaikki kaikessa.

Hyvää äitienpäivää teille kaikille äideille ja kasvattiäideille!   :)

Kommentit

  • Tuula Kyyrönen

    Kiitos Timo koskettavasta blogista! Annat tulevaisuuden toivon vaikeuksien keskellä kamppaileville,
    Sinulle mummosi turvallisuus kaiken kokemasi jälkeen on ollut paras kasvuympäristö.
    Nyt osaat antaa arvoa vaimollesi, iloita perheestäsi.

    Hyvää jatkoa!

    • Timo Suhonen

      Kiitos Tuula, hyvää kesän odotusta! :)

  • Helka Tukiainen

    Kyyneleet silmissä luin niin kaunista blogi postaustasi! ♥ Kiitos Timo kun kerroit avoimesti lapsuudestasi ja nuoruudestasi. :) Ihailtavaa on myös se että arvostat meitä äitejä niin paljon! ♥

    • Timo Suhonen

      Kiitos Helka :)

Jätä kommentti

*