Hyvä – runsassatoinen Punkkikesä !

Tämä kesä on saatujen tietojen- ja kokemusten perusteella erittäin runsas punkkikesä. Aiemmin Ahvenanmaa- sekä rannikkoseutu on ollut ns.punkkivyöhykkeitä. Näillä alueilla on ollut luonnollisesti muuta suomea runsaammin punkkien aiheuttamien sairauksien esiintymistä kuten esimerkiksi borreoloosia, sekä puutiaisaivokuumetta. Nyt saatujen tietojen mukaan, runsas punkkikanta olisi levinnyt jo sisämäähan. Itä-Suomi on todettu olevan yksi tällainen alue.
Meidän perhe on tämän konkreettisesti nähnyt. Punkkeja on havaittu pienemmän lapsen tukassa, sekä niskassa liikkuvan. Samoin, perheen koira on kantanut turkissaan sisälle jo useita punkkeja. Koiralle on annettu punkkitabletti, joka näyttää tepsivän. Ilman hysteriaa, perheen pienimmälle on annettu punkkirokote. Näin on turvattu ainakin se, että pahin mahdollinen ei toteutuisi mahdollisen punkin pureman jälkeen.
Punkkitarkistusten, punkkirokotteen ja koiran punkkilääkkeen lisäksi olemme huolehtineet siitä että kotipihamme, jossa siis Saku-koiramme paljon viihtyy, on pidetty lyhyenä kasvustosta. Punkki kun viiihtyy paremmin korkeassa kasvustossa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on esittänyt ilmaisten punkkirokotteiden laajentamista pahimmille punkkialueille. Mielestäni Itä-Suomen alue tulisi lisätä tähän ohjelmaan. Esimerkiksi Ahvenanmaalla on todettu ilmaisen rokotteen jakamisesta johtuen punkkien aiheuttaman puutiaisaivokuumeen- tautien määrän laskevan. Rokote ehkäisee puutiaisaivokuumeen, muttei borreoloosia. Joukkorokotteet siis käyttöön tälläkin alueella, tämä on turva vakavilta taudeilta mahdollisen punkinpureman osalta.
Nautitaan kesästä, liikutaan luonnossa. Tehkää kuitenkin punkkitarkistukset iltaisin, näin on mahdollisuus välttyä turhilta ja ikäviltä sairauksista jota tämä pieni, ikävä otus mahdollisesti aiheuttaa.

Kuvassa punkki, joka etsi kohdettaan kotisohvalla.

Kommentit

  • Anssi Junnila

    Puutiaissyyniltä ei Suomen kesässä tosiaan voi välttyä. Pienenä huomiona, että eivät puutiaiset vasta nyt ole sisämaahan levinneet, vaan on niitä ollut ennenkin jo. Olin mukana puutiaistutkimuksissa 90-luvun alkupuolella ja Itä- ja Kaakkois-Suomesta tuli silloinkin paljon havaintotietoja; silloin puutiaisten levinneisyyden pohjoisraja oli jo Hailuoto-Paltamo-tasoa. Puutiaisaivokuumeen pääalue on kuitenkin yhä Ahvenanmaa ja lounainen saaristo, vaikka hajatapauksia onkin todettu muualtakin – jo silloin parikymmentä vuotta sitten tuli tietoon itäsuomalaisiakin tapauksia. Turunmaan saaristossakaan rokote ei vielä kuulu yleisohjelmaan, sitä on kyllä pohdittu.

    Borrelioosiin se ei tosiaan tehoa, joten päivittäinen punkkisyyni on hyvä rutiini!

  • Anssi Junnila

    .. pieni korjaus: 90-luvun pohjoisraja oli Hailuoto-Suomussalmi; 50-luvun tutkimuksissa se oli Kokkola-Paltamo. Sillä aikavälillä siis leviämistä oli jo tapahtunut, ja nythän havaintoja on jo Lapistakin.

Kommentointi on suljettu.