Ismo Apell -Tuo hotellilaiva Varkauteen!

”Ismo Apell tuo hotellilaivan Kuopion Satamaan” SS 13.10.2015. 

Uutinen kertoi näyttelijä Ismo Apellin majoitusyrittäjyydestä kotikaupungissaan Kuopiossa.
Kauan ei keretty varmaan Kuopiossa ilakoida uudesta, satamapaikkaan sijoittuvasta yritystoiminnasta kun tuli tietoon että satamapaikan lähellä sijaitseva kiinteistöyhtiö valitti asiasta hallinto-oikeuteen. Karille siis näyttäisi valitettavasti ajavan Ismon hotellilaiva ja loistava liikeidea, Kuopion osalta.

Seuraavaksi saatiin lukea Savon Sanomista 6.5 kuinka Kuopion vatulointi riitti Ismolle ja että hän etsisi nyt hotellilaivahankkeelle paikkaa Iisalmesta. Lupaa haettiin Iisalmen satama-altaaseen sijoittuvalle hotellilaivalla kolmeksi vuodeksi. Kuinkas kävikään ? Iisalmessa on myös sataman lähellä olevat kiinteistöyhtiöt huomauttaneet kaupunkia satama-altaaseen sijoittuvasta hotellilaivasta. Iisalmikaan ei siis kykene ottamaan uutta tunnettua yrittäjää avosylin vastaan!

Suunnitelmat siis muuttuivat ja seuraavaksi uutisoitiin että: ”Ismo Apell saattaa ankkuroida hotellilaivansa Savonlinnaan”  Yle 24.5.2016.
Apell on uutisoinnin mukaan käynyt keskustelua Savonlinnan edustajien kanssa siitä että hotellilaiva ankkuroisi itsensä Savonlinnan syväsataman laituriin ydinkeskustassa. En halua olla pessimisti, mutta kuinka lähellä tässä ydinkeskustassa on muita liiketiloja tai niitä surullisen kuuluisia kiinteistöyhtiöitä jotka jarruttavat kuten Kuopiossa ja Iisalmessa Ismon yrittäjyyttä?
Ettei kävisi niin, että Savonlinna ei myöskään suhtaudu tältä osin suopeasti hotellilaiva hankkeeseen?

Olemme siis tietoisia Kuopion ja Iisalmen haluttomuudesta ottaa hotellilaivaa kaupunkiinsa. Savonlinna on vielä epäselvä. Luin että Ismo nimenomaan haluaisi yrittää majoitustoimintaa Pohjois-Savossa? Tämän vuoksi rohkenen esittää seuraavaa:
Tuo Ismo Apell – hotellilaiva Varkauteen!
Täällä meillä on erinomaiset mahdollisuudet yrittäjyydellesi. Kasvava talous ja yrittäjäystävällisyydestä palkittu Varkaus tarjoaa erityisen mieluusti sinulle hyvältä satamapaikalta, vetten ääreltä paikan hotellilaivallesi. Itseasiassa vaihtoehtoja on useita. Ensimmäinen vaihtoehto voisi olla Navitaksen ranta, kaupungin keskustassa. Kuva alla.

SS blogi 28.5.2016 2

 

Toinen vaihtoehto voi olla Huruslahden rantatori, jossa on laiturikin valmiina. Keskustassa tämäkin. Kuva alla.

20160501_154532

Varkaus. Ankkuripaikka. Slougan ja kaupungin vaakuna kuvastaa hyvin sitä, kuinka hyvin yrittäjyytesi sopisi kaupunkiimme!

Ismo, tervetuloa Varkauteen!   :)

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Kohta varmaankin käynnistyy kilpailu ankkuripaikan herruudesta. On teillä Varkaudessa hulppeat laituripaikat!

    • Timo Suhonen

      Kyllä Jari, täälläkin ollaan nätisti vetten ärrellä :)

  • Turisti warkaudessa. Miksi? kuka? onko joku nähnyt?

    • Timo Suhonen

      Kyllä. Todistettavasti niitä on nähty, jopa Kiinasta asti! :)

  • musta reeta

    harvinaisen selväjärkinen demari,siitä iso plussa

    • Timo Suhonen

      Kiitos positiivisesta palautteesta. Toki tunnen monta selväjärkistäkin demaria :) Hyvää kesänjatkoa!

  • sepeteus

    Olisi hyvä kuulua johonkin herraseuraan. Esimerkiksi Vapamuurarit tai Rotarit jelppaavat kyllä toisiaan. Asiat sujuisivat helposti, kaverit jelppaisivat. Tämä vihjeenä Ismo Apellile.

  • kerholainen

    Olisi hyvä kuulua johonkin moottoripyöräkerhoon, esim. Banditos, Cannonballs jne.. Asiat sujuisivat helposti, kaverit jelppaisivat. Tämä vihjeenä Ismo Apellile.

  • jepu

    Ensimmäinen kuva ei ainakaan lupaa mitään yleisöryntäystä. Mutta mikä jottei jos kelpaa.

  • sinivalkoinen kotka

    Kannattaisi viedä Lappeenrantaan paatti, eikös siellä o yksi loistolaiva ole parkissa? Ottavat mielellään varmaan toisenkin..DDD

Jätä kommentti

*