Isyys minussa ja isän malli

Lapsuuttani ajatellessani olen monesti miettinyt vanhempieni roolia ja kasvatuksen vaikutuksia minuuteen. Se että minä olosuhteiden pakosta jouduin ja pääsin muuttamaan vanhempieni luota ollessani 9 vuotias toki vaikutti osaltaan siihen, mikä ja mitä minä tulen elämässäni olemaan. Lapsi imee kuitenkin vanhemmistaan tai kasvattivanhemmistaan sen kaiken elämän ohjeen ja tarpeen mitä hänelle annetaan. Kaikella sillä, miten vanhemmat tai ne kasvattivanhemmat näyttävät esimerkillään, elämällään, huolehtimesellaan ja välittämisellään  on merkityksensä kasvavan lapsen tulevalla elämän polulla.

Minä olen aina kokenut, että vanhempani ovat halunneet varmasti kaikkea hyvää minulle huolimatta siitä, että heidän oma elämän kulkunsa ei taatusti mennyt parhaimmalla mahdollisella tavalla. Jokainen vanhempi haluaa parasta lapelleen aina, näin uskon. Henkilökohtaiset ongelmat, sairaudet ja muut syyt saattavat kuitenkin vaikuttaa lapsen elämään siten että se paras mahdollinen kasvatus ja turva tuleekin jostain muualta kuin biologisilta vanhemmilta. Minulle se tuli isovanhemmiltani. Minut on kasvattanut ukki sekä mummo. Sotaveteraani/invalidi, jäyhä suomalainen mies, joka ei turhia höpissyt antoi minulle tietyn mallin siitä, miten isät poikiaan kasvattavat. Tänä päivänä oikein huvittaa kun miettii nykypäivän ”isärooleja” ja vertaa sitä kahden sukupolven takaiseen isä-malliin. Tietysti tuon jäyhän miehen tukena ja ehkä jopa pääasiallisena vaikuttajana oli vahva nainen, eli minun kasvattiäitini, minun mummoni.

Itse ollessani lapsi koin jo silloin tunteen siitä, että miten minun mahdollisesti ollessani joskus isä, tulen sen velvoitteen hoitamaan. Toki minulla oli vahvoja tuntemuksia siitä, että isät huolehtivat lapsistaan, aina ja ikuisesti. Tämä tunne olikin vahvasti minussa kun tulin ekaa kertaa isäksi 1996. Poikani syntymä toi minulle mahdollisuuden tuntea ja kokea sen, mitä on olla isä. Ja onhan se aivan huikea tunne. Tietoisuus siitä, että minä olen kasvattaja, roolimalli, tuki ja turva pienelle ihmiselle. Minä olen se joka isänä antaa tulevaisuudelle tiettyjä tukipaaluja ja malleja siitä miten isät vaikuttavat lapsiensa elämään periaatteessa ikuisesti. Oma kokemus ehkä ei ihan perinteisestä isä/poika lapsi asetelmasta toi vahvuutta myös siihen, että pidin tiukasti kiinni ensimmäisen lapseni elämän kulusta silloinkin kun hänen äidin kanssa sovittiin lapsen tapaamisista eron jälkeen. Ja olen edelleen varma, että ne järjestelyt kannatti. Kiinteästi poikani elämässä mukana oloni toi se mielestäni turvallisen ja varman isä-mallin lapselleni. Toki tästä olen 19 v. poikani kanssa keskusteluja käynytkin ja vahvistusta tunteelleni olen myös sitä kautta saanut.

Nyt pääasiallinen isä-malli on puntarissa päivittäin 7 v tyttäreni kanssa, sekä 15 v pojan jonka elämässä olen ollut mukana lähes päivittäin siitä lähtien kun hän oli 1,5 vuoden ikäinen. Koen siis että minulla on perspektiiviä aika paljon siihen, minkälaista isä-mallia minunkin on mahdollista antaa. Tämän suuren, erittäin vaikuttavan roolin ja mallin anto on varmasti vähintään maailman toiseksi tärkein tehtävä. Mikä on se tärkein tehtävä? Uskallan väitää, että se tärkein on näin isänpäivä aattostakin huolimatta äidin rooli, tuki ja turva. Se on se turva, mistä me isätkin ammennamme kaiken mahdollisen voimavaran. Siitä voimavarasta me yhdessä, isät ja äidit kasvatamme lapsistamme juuri sellaisia kuin niistä kuuluukin tulla. Ja kasvattamisesta puhuttaessa totean myös sen, että minut on kasvattanut tähän elämän tilanteeseen ne minun kasvattivanhemmat sekä minun lapset joiden elämään olen suuresti saanut olla vaikuttamassa!

Toivotan kaikille isille oikein hyvää isänpäivää!

Kommentit

  • Helka

    Olipas koskettava tarina lapsuudesta tähän päivän! ♥

Jätä kommentti

*