Kansanedustaja, ansiosidonnaiselle päivärahalle puoleksi vuodeksi!

Eduskunnassa päätettiin tällä kertaa parantaa suomalaisen työttömän mahdollisuuksia päästä työhön.
Työllisyyttä parannettiin ja työpaikkoja lisättiin.

Ja miten tämä ihme tapahtui?
Eduskunta päätti leikata ansiosidonnaista päivärahaa sadalla päivällä.
Kun vielä nyt ansiosidonnaista päivärahaa sai 500:lta päivältä, tulevaisuudessa sitä voi maksimissaan saada 400:lta päivältä.

“Hallitus haluaa esityksellä lyhentää työttömyysjaksoja ja kannustaa työn nopeaan vastaanottamiseen. Työttömyysturvaan tehtävillä muutoksilla tavoitellaan 200 miljoonan euron vuosittaista säästöä ansioturvamenoissa.”  Näin kuuluu virallinen peruste hallitukselta.

Käsittämätön päätös ja uskomattomat perusteet!
Siis hallituksen tarkoitus on lyhentää työttömyyyttä, leikkaamalla ansiosidonnsta päivärahaa?
Todella outoa matematiikkaa.
Mistä piilosta niitä vastaanotettavia työpaikkoja löytyy, kun työttömyyspäivärahaa leikattiin?
Päätös on verrattavissa Hölmöläis- satuun. Jatketaan peiton jalkopäätä ettei jalat palellu, mutta miten käy yläpään?

Päätös leikata työttömiltä, vaikuttaa takuulla monen suomalaisen pieniosaisen elämään erittäin heikentävästi.
Päätöksen irvikuvaisuutta korostaa hyvin se, että esimerkiksi perussuomalaiset kansanedustajat äänestivät yksikantaan päivärahan leikkaamisen puolesta.
Myönnän että henkilökohtaisesti yllätyin, vaikka perussuomalaisten kohdalla olemme takinkääntöä nähneet monessa asiassa joka koskettaa heikentävästi juuri pieni- ja vähäosaisen ihmisen elämää.
Eduskuntavaaleissa kenenkään perussuomalaisen ehdokkaan suusta tuskin kuultiin ehdotusta työttömyysturvan heikentämisestä. Itse asiassa netistä löytyy puoleen linjaus 2013, liittyen työttömyyspäivärahan kohtaloon : “Perussuomalaiset vastustavat työttömyysturvan ja indeksien leikkauksia”  Linkki

Nykyinen hallitus siis haluaa tsempata työttömiä töihin!
Helppo ratkaisu. Keppiä perseelle niin laiskat työttömät menevät laiskottelemasta töihin?
Nyt on “muodissa” että päättäjät eri tasoilla jalkautuvat kansan pariin tutustumaan milloin mihinkin toimeen ja työhön että ymmärrys olisi parempaa ja laajempaa asioiden osalta. Kansanedustajia on esimerkiksi pyydetty tutustumaan hoitoalan töihin, yhdeksi työpäiväksi.
Tämä varmasti on avannut monen kansanedustajan silmiä vaativaan hoitotyöhön liittyen.

Esitänkin, että kaikki kansanedustajat jotka äänestivät eduskunnassa ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan leikkaamisen puolesta, tutustuvat ensivuoden aikana työttömyyteen olemalla työttömänä puoli vuotta.
Tutustuminen sisältäisi keskimääräisen työttömyyspäivärahan suuruisen tuen, joka on laskettu keskimääräisen suomalaisen palkan mukaisesti. Tällä tuella arvoisan kansanedustajan on tultava toimeen, puoli vuotta!
Keskimääräinen kuukausipalkka = 3300 euroa ja tästä ansiosidonnainen päiväraha ilman korotuksia = 1792,24 euroa.

Puolen vuoden kokeilun jälkeen palattaisiin tekemään päätöksiä.
Toivon ja uskon, että isolla osalla joukosta konkretisoituisi se, että suomessa iso osa työttömistä elää köyhyysrajan alapuolella.
Ansiosidonnaisen päivärahan leikkaus siirtää takuu varmasti ison joukon lisää ihmisiä, tuon rajan alapuolelle.
Tunnen suurtta myötähäpeää, valittuja kansanedustajia kohtaan jotka näkevät työllisyyden lisäämisen tapahtuvan työttömien rankaisemisen kautta!

 

 

Kommentit

  • Pasi Kullero

    Populistista potaskaa. Tällaiset kokeilut eivät ikinä toteudu, ja tuossa ehdotuksessa päiväraha on vielä ihan kohtuullinen. Tuollainen ½ vuoden kokeilu ei hyvätuloiselle tunnu missään, kun on puskureita.

    Enemmän olisin huolissani niistä, jotka putoilevat työmarkkinatuelle/asumistuelle/TTT-tuelle. Joukko kasvaa 15.000 vuosivauhtia, vaikka taloudessa onkin pieniä valonpilkahduksia.

    Hiilamon uusin, täynnä aivopieruja oleva ehdotus kiihdyttää karenssikonetta, ja työllistämis- sekä koulutusmäärärahoista leikataan jatkuvasti.

    Jotenkin tuntuu, että hallituksella ei ole minkäänlaista aikomustakaan parantaa työllisyyttä, koska suuri työttömien määrä edesauttaa palkanalennustavoitteita.

    Harvinaisen vastenmielinen kolumni, mutta helppoa ei ole, eikä sitä pyydettykään.

    • Timo Suhonen

      Kiitos Kullero kommentistasi!
      Olen samaa mieltä kanssasi, vastenmielinen asia kun korkean tason päättäjät eivät mielestäni näe todellisuutta asioiden osalta.
      Ratkaisu leikata ansiosidonnaista päivärahaa, ei tuo ainuttakaan työpaikkaa suomeen!
      Tästä kai, Kullero olemme sentään samaa mieltä?
      Hyvää talven jatkoa sinulle ja läheisillesi! :)

      • Rusnak

        Kirjoituksessa olevalla päivärahalla pärjää jo hyvin, vastaa kaupan alan palkkoja.
        Joista päiväraha vähän yli tonni, miinus verot 23% ja liittomaksut 1,5%.
        Käteen jopa alle tonni.
        Ja näitä on tosi paljon työttömissä.

        • Timo Suhonen

          Pärjää, ja mielellään 500 päivää. Ko. summa tuli siis keskivertolaskulla. Ne nuo kansanedustajat tienaa enemmän joten tuo summa heille jotka hyväksyivät päivärahaleikkauksen olisi mielestäni totuttua pienempi :)

      • Pasi Kullero

        Työttömyysturvan leikkauksilla ei luoda työpaikkoja.
        Olemme tästä samaa mieltä.

        Kirjoituksessasi närästi se, että puolustat VAIN sitä porukkaa, jolla menee edes siedettävästi. Jätät tyystin huomiotta ne heikoimmassa asemassa olevat.

        KIKY-sopimuksesta on aikaa pari kuukautta. Lisäleikkauksia työttömyysturvaan ei pitänyt enää tulla. Hallitus aloitti kuitenkin välittömasti uusien valmistelun.

        Ja prof. Hiilamon esityksessä aletaan suunnitella jo orjuuden palauttamista! Eikö tämä kiinnosta AY-miehiä?

        Jos AY-miehenä haluaisit viedä asioita eteenpäin, niin eikö tästä Kikystä luopuminen hallituksen sopimusrikkomusten perusteella olisi se ajettava asia, johon Ay-liike voi vaikuttaa? Olisiko pikkuhiljaa sen yleislakon paikka?

        Ja tuo ehdotuksesi kansanedustajia koskevasta kokeilusta ovat vain tuollainen heitto, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia toteutua.

        Ilmeisesti päättäjämme ovat lukeneet historiansa, ja poimineet vanhan “hajoita ja hallitse”- politiikan Rooman ajoilta.

        Jaetaan kansa ryhmiin, joita kohdellaan eriarvoisesti. Näin ryhmät saadaan tappelemaan keskenään, ja eliitti saa puuhastella asioita mielensä mukaan, kun yhtenäistä vastarintaa ei ole.

        Mutta hyvää joulunalusta sinnekin, kaikesta kurjuudesta huolimatta.

        • Timo Suhonen

          Hei Kullero!
          Blogissa otin kantaa ansiosidonnaisen leikkaukseen koska perusporvarihallituksen esitys päätettiin eduskunnassa kuluvalla viikolla.
          Se että otin kantaa ansiosidonnaisen kohtaloon ei tietenkään tarkoita että hyväksyisin esim.peruspäivärahan pienuuden.
          Kiky- oli farssi.
          Keskusjärjestöt ja liitot ovat osaltaan sen hyväksynyt. Näillä mennään.
          Eipähän ay vastaisten tarvitse haukkua liittoja siitä etteivät kanna vastuutaan.
          Kaikkinensa, tilanne on vakava, kuten blogissanikin kommentoin, pienituloisia kohdellaan nyky hallituksen osalta todella rankalla kädellä mutta sitä saatiin mitä vaaleista tilattiin.
          Kiitos kommentistasi. ☺

  • Mustamies

    Kyllä tuon suuruisella: “kuukaudessa” saatavalla päivärahalla ihan hyvin pärjää.
    Monen eläkeläisen pittää pärjätä puolta pienemmälläkin
    euro-määrällä.
    Koska maamme hallitus on niin päättänyt !

    • Timo Suhonen

      Pärjää, ja mielellään 500 päivää. Ko. summa tuli siis keskivertolaskulla. Ne nuo kansanedustajat tienaa enemmän joten tuo summa heille jotka hyväksyivät päivärahaleikkauksen olisi mielestäni totuttua pienempi :)

  • akkiam

    Ihan Pellen tekstiä, vailla mitään älyllistä informaatiota !
    Mistä opin ahjosta näitä väläyksiä ammennetaan ?
    AY liikkeet keräävät rahansa jäseniltään ja veronmaksajien pitäisi maksaa työttömyysturva ! Ei hemmetti, seinästäkö se raha tulee ?
    Ymmärtäisin jos blogisti ehdottaisi, että liitto maksaa kokonaan ansiosidonnaista, eikä veronmaksaja tai yrittäjä joka ei siihen liittoon kuulu !

    • Timo Suhonen

      Kiitos Akkiam kommentistasi!
      En arvioi tekstini älyllisyyttä, kuten en palautteesikaan älyllisyyttä.
      Totean kuitenkin, että kirjoittamassani tekstissä oli faktaa se, että eduskunta päätti leikata ansiosidonnaisesta päivärahasta.
      Tämä koskettaa isoa joukkoa työttömiä, joiden taloudellinen tilanne huononee entisestään.
      Oletan, että ne joiden mielestä työttömyyspäivärahaa tulee leikata, heillä ei liene konkreettista kokemusta työttömyydestä ja/tai pienituloisuudesta.
      Siihen kokemukseen viittasin blogissanikin.
      Hyvää talvenjatkoa sinulle ja läheisillesi Akkiam! :)

  • plokkariukki

    Timon jutusta ja kommenteista tulkitsen, että näkemyksiä piisaa. Politiikan tekijöillä ja tekstien lukijoilla kullakin on somessa oma “oikea” kantansa. Ihminen on pakon edessä lopulta sopeutuvainen eläin. Kukaan ei luovu vapaaehtoisesti piirunkaan vertaa saavuttamistaan eduista ja aina tulkitaan jonkun saavan hallituksen ehdotuksissa ja eduskunnan päätöksissä enemmän ja vielä ansiotta. Kaikkein eniten tuntuvat mielipiteissä nettoavan suurituloiset. Hehän tekevät päätöksetkin noin pääosin ja kukapa nyt omaksi tappiokseen. Eihän sellaista ihmistä olekaan, heitä sanottaisiin pyhimyksiksi! Politiikasta käytettiin joskus ilmaisua – yhteisten asioiden hoito. Onko se sitä tänään vai pelkästään oman taustaryhmän ja puolueen etujen ajamista?

    • Timo

      Kiitos hyvästä pohdinnasta. Hyvää talven jatkoa! :)

Jätä kommentti

*