Liike pitää sinut hengissä!

Unelmien liikuntapäivää vietettiin 10.5.  ” Unelmien liikuntapäivä rakentui  ihmisten omille ideoille, kokeiluille ja yhdessä tekemiselle yli raja-aitojen. Kaikki tavat liikkua ovat hyviä!”
Edellä mainittuja liikuntaan houkuttelevia tapahtumia tarvitaan.
Joka viides suomalainen ei harrasta minkäänlaista liikuntaa lainkaan. Liikkumattomuus vaivaa myös lapsia sekä nuoria.
Armeijan harmaisiin menevät miehenalut ovat vuosi vuodelta olleet esimerkiksi Cooper – testissä heikompia verrattuna takavuosiin. Fyysisen heikon kunnon vuoksi asepalveluksen joutuu keskeyttämään tuloryhmästään iso joukko miehiä.

Terve koululainen- sivustolla suositellaan esimerkiksi 7-18 vuotiaille liikuntaa 1-2 tuntia päivässä monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Valtioneuvosto onkin ottanut tavoitteekseen sen että jokainen peruskoululainen saa lisätunnin liikuntaa jokaiselle päivälle.
On erittäin tärkeää että lisääntyvään liikkumattomuuteen kiinnitetään huomioita ja kaikilla mahdollisilla toimilla esimerkiksi koululaisille voidaan taata hyvät liikkumismahdollisuudet.

Harrastusmahdollisuuksien tulee olla sellaisia että lapset voivat osallistua monipuoliseen harrastustoimintaan. Tämän eteen monet kolmannen sektorin yhteisöt tekevätkin hyvää työtä. Erilaisilla hyväntekeväisyystempauksilla kerätäänkin valtakunnallisesti ja paikallisestikin rahaa juuri niihin tarpeisiin joita esimerkiksi pienituloiset perheet tarvitsevat. Varkaudessa vastaavanlaiaia tapahtumia on järjestänyt esimerkiksi Wp-35 jääpalloseura ja Warkauden Urheilutukijat ry.

Kolmas sektori on myös erittäin tärkeässä roolissa siinä, että eri seurat ja järjestöt järjestävät monipuolisia tapahtumia joihin voi kansalaiset osallistua hyvinkin pienillä kustannuksilla. Varkauden seudulla esimerkiksi Kuvansin Kuohu Ry- on järjestänyt kylällään monipuolisia urheilutapahtumia vuosikymmenten ajan. 28.4 seura järjesti jo 70.Kuvansin halkijuoksu- tapahtuman. Tämän seuran yksi merkittävistä aktiiveista ja liikuttajista on Ahti Kutvonen. Kutvonen oli itse 1970 – luvulla aktiiviurheilija ja esimerkiksi 1975 luvulla juuri Kuvansin halkijuoksussa Ahdin edustama joukkue Kuohu- päihitti kotikaduillaan 4 x 400 metrin Suomen mestarijoukkueen Tainionkosken Kisan Imatralta. Linkki

Kesäisin on tapahtumia varmasti lähes jokaisessa kunnassa, jossa pääsee halutessaan liikkumaan. Näiden lisäksi peruspalveluiden tulee kunnissa olla siinä kunnossa että lenkkipolkuja, puistoja ja metsäreittejä löytyy jokaiselle halukkaalle. Se jos mikä on säästöä ja kansanterveyttä edistävää. Säännöllinen liikkuminen lisää meidän jokaisen elinvuosia. Sehän onkin jo meidän kaikkien tiedossa. Miksi siis kieltäytyä säännöllisestä liikunnasta?

Varkauteen tehtiin senioripuisto valtuutettu Raija Puumalaisen valtuustoaloitteen pohjalta. Varkauden sivulta löytyy ohjeet miten puistoa saa ikäihmiset parhaiten käytettyä.
Ja kyllä puisto on myös lapsien käytössä ollut, kun meidän perheen pienimmäinenkin on laitteita testannut! :)

Liikeelle siis. Nauttimaan suomen kesästä ja luonnosta!
Kuvassa Varkauden Senioripuiston avajaiset.

 

Jätä kommentti

*