Tänään jäätiin nuorimman lapsen kanssa kesälomalle. Sissi – tyttö on ollut kunnallisessa päivähoidossa reilut viisi vuotta. Hoito on ollut erittäin hyvää alusta alkaen. Tänään tyttöä viimeistä kertaa hakiessa päiväkodista, kiitinkin paikalla olevaa henkilökuntaa hyvästä monivuotisesta hoidosta. Tyttöämme on hoitanut kaikkiaan näiden vuosien aikana varmasti toistakymmentä eri hoitotätiä – ja setää. Hoito ei ole ollut ns. normihoitoa tyttäremme sairauden vuoksi. Tästä annammekin vanhempina päivähoidolle erityiskiitokset. Hoito on erityistä hoitoa tarvitsevalla ollut kiitetävää. On helppo kuntapäättäjänä puolustaa kaupunkiimme mahdollisesti tulevaisuudessa rakennettavaa uutta 100 – paikkaista päiväkotia, toteutettavaksi kunnallisena palveluna.
Sivu on siis kääntynyt Elämän Kirjassa – ja perheen pienimmäinen on nyt lomalla koulun alkuun saakka. Meidän yhteinen neliviikkoinen menee rennosti lomaillessa. Taatusti useana aamuna menemme torille. Käymme myös koko perheen voimin ainakin pääkaupunkiseudulla. Tyttö on mieluillut jo useana vuonna Luonnontieteelliseen museoon, koska siellä on kuulemma Dinosauruksen luuranko! :) Toivotan kaikille oikein rentouttavaa kesää!
Kuvassa lomajäätelö, joka mentiin syömään heti päiväkodista päästyämme.
Helka Tukiainen
On teillä siellä Varkaudessa hyvin hoidettu kunnallinen päivähoito! ♥ Näin pitäisi olla joka paikassa. Rentouttavaa lomaa Timo sinulle ja tyttärellesi! ♥