Tutustuminen Varkauden kotihoitoon!

Alkutalvesta kävin tutustumassa kahden muun Varkautelaisen kuntapäättäjän kanssa Käpykankaalla toimivaan palveluasumisyksikköön Louhirinteellä.
Tutustumiskäynti toteutui kutsuttuna, ammattiliitto Superin pyynnöstä.

Tuon käynnin myötä sain paljon palautetta siitä että kuntapäättäjän kannattaa tutustua Varkaudessa toimivaan kotihoitoon.
Kutsuttuna jälleen, olin yhteydessä alueen esimieheen kun ensin olin pyytänyt luvan tutustumiseen Varkauden sosiaali- ja terveysjohtajalta.

Kotihoidon esimies ei alkuun antanut suostumusta tutustumiseen.

Perusteena kiellolle oli se että asiakkaiden yksityisyydensuoja voi rikkoontua ja suostumuksien pyytäminen hoidettavilta on liian työlästä ja hankalaa.
Ymmärsin harmissani asian ja totesin esimiehelle että mietitään miten muutoin saisin kokonaiskattavasti mahdollisuuden tutustua Varkauden kotihoidon tilaan.

Ilmoitettuani osalle hoitohenkilöille asiasta, alkoi tapahtua.
Hoitajat alkoivat kerätä asiakkailta suostumuslomakkeita siihen, että Timo Suhonen voi kuntapäättäjänä tutustua kenttätyöhön kotihoidon osalta.
Käsittääkseni asiakkailta tuli kymmeniä susostumuksia.
Näin asia hoitui aktiivisten hoitajien avulla ja ei aikaakaan kun kotihoidon esimies oli yhteydessä ja tutustuminen sovittiin.

Kotihoitoon tutustuminen toteutettiin siten että olin yhden hoitajan mukana päivän ajan.
Asiakkaita oli tuon työvuoron aikana toistakymmentä. Vaikka kyse oli yhdestä työvuorosta olen varma että kyseinen päivä antoi minulle erittäin hyvin konkreettista tietoa kotihoidosta.
Kotona hoidettavien tila, annettava hoito, järjestelmällisyys, informaation kirjaaminen mobiililaitteeseen, sähkölukkojen toimimattomuus,  kiivas työrytmi, resurssit, hoitoalueet.. jne.

Varkaudessa talousarvion yhteydessä sosiaali- ja terveysjohtaja korosti kotihoidon onnistumisen tärkeyttä.
On selvää että kun vanhusten määrä kasvaa ja näin kotihoidon tarve kasvaa, on siihen satsattava aidosti. Kotihoidon resurssien on oltava riittävät.

Kysellessäni tutustumiskäynnillä hoidettavilta kotihoidon toimivuudesta palaute oli pääsääntöisesti hyvää. Hoitoa ja hoitohenkilökuntaa kiiteltiin.
Eniten asiakkailta tuli palautetta siitä että hoitajilta toivotiin enemmän aikaa ja saadun hoidon lisäksi toivottiin läsnäoloa, yksinäisyyden vuoksi.
Tämä pysäyttävä palaute tuli lähes kaikilta asiakkailta.

Saamani tieto oli arvokasta. Sain ihan konkreettisia kehittämistoiveita resurssin lisäksi.
Näitä tietoja olen jo osittain vienyt eteenpäin ja osa niistä on jo toteutunutkin.
Esimerkiksi sähkölukkojen toimimattomuus sekä siihen liittyvät kustannustekijät on ehdottomasti otettava käsiteltäväksi.

Resurssia on jo lisätty kotihoitoon neljän hoitajan verran ja toivon että tähän voidaan vaikuttaa vielä niin että resurssia ja ohjattavuutta saataisiin parannettua.
Myös esimiesosaamisen tärkeys tuli esille. Tähänkin uskon parannusta olevan tulossa.

Hoitohenkilökunnan kanssa jutellessani, jäi mieleen ammattihoitajan toteamus :

“Kotihoidossa tulee olla kyse ammattimaisesta laadukkaasta hoitamisesta, eikä siitä että pyritään vain selviytymään päivittäin”

Allekirjoitan tuon pyynnön ja arvostan erittäin tärkeää ja ammattitaitoista hoitohenkilökuntaa!

Kommentit

  • kotisisar

    Tiedoksesi Timo, että kotihoidon aktiivit hoitajat tekivät ensimmäiset asiakaskyselyt ilman esimiehen lupaa. Lisäksi ensimmäiset kotikäyntiin-suostumuslomakkeet eivät täyttäneet lain vaatimaa tasoa yksityisyyteen liittyvissä asioissa. Tähän asiaan kotihoidon esimies joutui puuttumaan.
    Vuosia jatkunut resurssipula, jonka kaupungin johto on tiennyt, mutta ei ole antanut lisää resursseja, on kääntymässä pätevän, kuuntelevan ja itsensä likoon panevan esimiehen siirtämiseen toisiin tehtäviin, ilman merkittävää julkituotua perustelua.
    Tällaista toimintaako kannatat?

    • Timo

      Hyvä Kotisisar!

      En pysty vastaamaan lopussa olevan kysymykseen muutoin kuin siten, että poliittisena päättäjänä en pysty puuttumaan esimiehen siirtämiseen toisiin tehtäviin vaan luotan hänen esimehen arviointiin ja syihin miksi se toteutuu.
      Julkituomiseen en myöskään pysty paremmin vastaamaan kuin sen, että onko kyseistä asiaa todellakaan tarve tuoda julki vai riittääkö kattava informointi osastolla? Olen jälkimmäisen kannalla.

      Hyvää talvenjatkoa toivotellen

      Timo

      • kotisisar

        Meillepä ei täällä esimiehet sen enempää kuin kukaan muukaan ole mitään perustelua kertonut, eilenkään kun hommasta meille kerrottiin…onkohan tämä joku selän takana toteutettu pienen ryhmän temppu? Sinulla lienee tiedossa ? Nyt hyvä esimies jätetään juorujen ympäröimäksi…sitä hän ei totisesti ole ansainnut…

        • Timo

          Kotisisar!

          Olen samaa mieltä siitä ettei juorujen kohteeksi tule kenenkään joutua. Tässä vastuu tiedottamisesta on johdolla.
          Allekirjoittaneella ei ole mitään mandaattia operatiivisen toiminnan osalta ei siirtoihin eikä tiedottamiseen liittyen.
          Vien viestiä johdolle tiedottamisen parantamisesta.

          Ystävällisin terveisin
          Timo

          • ihmettelevä

            Nyt tälle blogille harhautuneena ihmettelen sinun Timo, fiksun miehen kirjoituksista sitä, että selvästi mollaat kotihoidon johtajaa, vaikka tietääkseni ja kotihoidon porukoilta kuultuna hän on erittäin osaava ja kunnollinen esimies. Mistähän sinä tuon negatiivisen kuvan olet hankkinut ja kannattaako sitä tuoda esille pelkkien ehkäpä huhujen pohjalta?

  • Arvokas Vanhuus kaikille

    Jutussa lukee;
    “Tulevina vuosina väestö ikääntyy voimakkaasti Uudellamaalla. Vuonna 2030 Uudellamaalla on 100 000 nykyistä enemmän 75 vuotta täyttäneitä, näistä noin kolmannes (36 000) asuu muualla kuin pääkaupunkiseudun kunnissa. Asiakasmäärät iäkkäiden palveluissa kasvavat erittäin paljon, joten palvelujärjestelmää on uudistettava. Teknologian hyödyntämisessä kotihoidossa maakunta on edelläkävijä.”
    Toivotaan että kaikki allekirjoittaisivat adressimme. 20.000 allekirjoitusta, niin viemme adressin ammattilaisten kanssa Hallituksellemme ja Eduskunnalle, jotta saamme aikaan kunnon keskustelun siitä, mitä pitää tehdä jotta vanhustenhoito saadaan toimimaan. Lukekaa mitä olemme adressiin kirjoittaneet ja mihin haluamme että päättäjät ottavat kantaa…
    Yli puoluerajojen ja tavallisten ihmisten sekä hoitajien, että omaishoitajien tekemänä osoitteessa;
    Suomeksi; http://www.adressit.com/arvokas_vanhuus_kaikille
    På Svenska; http://www.skrivunder.com/arvokas_vanhuus_kaikille

    • Arvokas Vanhuus kaikille

      Kotihoito ei sovi esimerkiksi muistisairaille yksinäisille vanhuksille tai halvauspotilaille.
      Toivotaan että kaikki allekirjoittaisivat adressimme. 20.000 allekirjoitusta, niin viemme adressin ammattilaisten kanssa Hallituksellemme ja Eduskunnalle, jotta saamme aikaan kunnon keskustelun siitä, mitä pitää tehdä jotta vanhustenhoito saadaan toimimaan. Lukekaa mitä olemme adressiin kirjoittaneet ja mihin haluamme että päättäjät ottavat kantaa…
      Yli puoluerajojen ja tavallisten ihmisten sekä hoitajien, että omaishoitajien tekemänä osoitteessa;
      Suomeksi; http://www.adressit.com/arvokas_vanhuus_kaikille
      På Svenska; http://www.skrivunder.com/arvokas_vanhuus_kaikille

  • Timo Suhonen

    Vastaus “Ihmettelijälle” = Kotisisar ip numeron mukaan.
    Kirjoitat: “mollaat kotihoidon johtajaa”
    Alla kommentit, joissa mainitsen johtajan:

    “Kotihoidon esimies ei alkuun antanut suostumusta tutustumiseen”

    “Ymmärsin harmissani asian ja totesin esimiehelle että mietitään miten muutoin saisin kokonaiskattavasti mahdollisuuden tutustua Varkauden kotihoidon tilaan.”

    “Näin asia hoitui aktiivisten hoitajien avulla ja ei aikaakaan kun kotihoidon esimies oli yhteydessä ja tutustuminen sovittiin.”

    “Myös esimiesosaamisen tärkeys tuli esille. Tähänkin uskon parannusta olevan tulossa.”

    Jokainen lukija voi tulkita, miten noilla kommenteilla minä “mollaan” kotihoidon johtajaa?

    Hyvää talvenjatkoa toivotellen
    Timo

  • Eino J. (maallikkona)

    Laitoin peukun heti julkaisun jälkeen – kuten muistaakseni usein aiemminkin pohdinnoillesi – totesin joskus, että nostat esiin tärkeitä ajankohtaisia asioita ja “oikeita” puheenaiheita – ilmeisesti ansio ja ominaisuus, minkä vuoksi Sinua paikallisesti äänestetään!

    – ajattelin ensi alkuun, että muutanpa vanhuuspäivilläni Varkauteen, siellä huolehditaan, … mutta lieneekö tuo vanhuuspalvelu sen kummempi (parempi tai huonompi) missään päin Suomea, missä meillä kokonaistaso kuitenkin on ymmärrykseni mukaan varsin hyvä – muistelen lapsuudessani tosi vanhojen ihmisten kertomia “tosia” mielikuvajuttuja vaivaistaloista, huutolaisista, kunnalliskodeista, joihin kukaan ei tahtonut joutua – ja SS:n päivälehdessähän on ollut niistäkin (1900-luvulta) varsin kauniita muistelmia

    – nopeasti silmitellen: paikallinen esimies ja varmastitarkastelemasi henkilökuntakin, mitä voisi viittauksiksi pohdinnassasi ajatella, vaikuttaa toimivan kuten pitääkin – säännöistähän sitä on parhaallataidolla työtään tehden pidettävä kiinni. Mitä se sitten onkaan tuo arvokas vanhuus (keräys), niin lopputulemahan on oltava arvokas niin hoitajille, organisaatiolle kuin etenkin “uudelleen lapseksi tulleelle” ikäihmiselle, joka on poistunut arvokkaasti työelämästä, elellyt eläkepäiviään ja viettää “uuninloukon sijaan”, mikä kirjallisuudessa usein oli vanhuksen asumus, päiviään mahdollisimman kustannustehokkaasti yhteiskunnan eripalvelumuotojen “uuninloukossa” (mikä taso on ilmeisesti köyhällekin esikuvaansa tasokkaampi) usein “arvokkuutensa” menettäneenä, tarvitsee rollaattorin, vaipat, apua syömiseen jne. – kaikkeen mistä ennen selviytyi itse – haen, että miten se arvokkuus määritellään (on selvitettävä noista linkeistä lähivuosina ja lähiaikoina).
    HYVÄ ETTÄ ASIALLA OLLAAN – NE JOTKA OSAAVAT!

    • Eino J. (maallikkona)

      näppiksen käytössä on minulla kehitettävää, jää toisinaan “kirotusvirheitä” – välilynnittömiä sanoja

      – laitatteko välilyöntejä lukiessanne riittävästi, kun nopeasti kirjoitettaessa ne jäävät peukalolla painaen useista sanoista pois – kiitos

    • Timo Suhonen

      Kiitos Eino palautteestasi. Hyvää talven jatkoa! :)

      • Eino J. (maallikkona)

        Hyviä hiihtokelejä Sinullekin!

        (pelottelematta ketään: silmiini osui äskettäin vanhahko juttu vähistä hoitajista ja arveluista kiireen heikentämästä hoidosta, joten uskon tämänkin postauksen edistävän tulevia hoitomuotoja ja vanhuuspalveluita, … kun olen niistä joskus nauttimassa).
        KIITOS

Jätä kommentti

*