Varkautelaista kirjolohta miljoona kiloa markkinoille!

Varkauteen on rakenteilla kiertovesiteknologiaa hyödyntävä kalankasvatus- ja käsittelylaitos joka tuottaa valmistuttuaan Suomen ja lähialueiden markkinoille jopa miljoona kiloa kirjolohta.
Varkauden kalankasvatuslaitos on ensimmäinen manner Suomeen rakennettava laitos. Rakennuksen kustannusarvio on lähes 5 m€ ja prosessin osuus noin 6 m€ eli kokonaisinvestointi 11 miljoonaa euroa.
Valmis laitos työllistää arvioiden mukaan suoraan parikymmentä työntekijää.

Finnforel Oy- kirjolohenkasvattoman rakennusvaihe on käynnistynyt ja harjannostajaisia vietetään 14.3.2017. Laitoksen on tarkoitus olla tuotantokäynnissä  vuoden 2018 alussa. Hanke viivästyi alkuperäisestä aikataulustaan peräti reilun vuoden, johtuen Varkautelaisen kaupunginvaltuutetun tekemästä valituksesta hallinto-oikeudelle. Valitus sittemmin kaatui ja hanke pääsi käynnistymään 2016 vuoden aikana.

Kirjolohilaitos tukee alueella jo toimivaa Carelian Caviar – sampilaitosta joka tuottaa Sammenlihan lisäksi kaviaaria. Kalankasvatusalue sijaitsee Stora Enson tehdasalueella.
Kaviaaritehdas on saanut myönteistä huomiota ja tehtaalla on vierailulla käynyt ministereitä ja muita vaikutusvaltaisia henkilöitä.
Kuvassa vierailulla käynyt ympäristöministeri Ville Niinistö.

Pk- yritysbarometri jolla mitataan suhdannenäkymiä ja yritysten tulevaisuuteen uskomista antoi Varkauden seudulle myönteisiä lukuja helmikuussa julkistetussa raportissa. Raportin myönteisyys pohjautuu suurelta osin Stora Enson investointeihin kartonki ja puuelementtisektorilla sekä alueen teknologiajättien Andrizin sekä Foster Wheelerin tilauskannan elpymiseen.

Alueelle tulevat investoinnit luovat uutta kuvaa ja tulemista Varkaudelta. Jo saattohoidossa ollut kaupunki silloisten paperikoneiden alasajojen myötä on siis selvinnyt uuteen nousuun.
Vakavasti sairastuneen potilaan toipuminen on toki hidasta mutta tämänhetkiset näkymät siis ovat varsin myönteiset. Kirjolohi-investoinnin kaltaiset uudet innovaatiot kiertovesijärjestelmineen on omiaan tuomaan työtä ja uskoa.
Ja ei mene enää kauan kun sitä saa, Varkautelaista kirjolohta!  :)

Kommentit

  • Seija Hämäläinen

    Tämä on hieno uutinen! Tulee lisää työpaikkoja ja saadaan läheltä kalaa. Sitä ei tarvitse rahdata pitkiä matkoja ja rahat jäävät hyödyttämään lähiseutua. Varmasti uusi laitos on myös luontoystävällinen.

    • Timo Suhonen

      Juuri näin Seija! :)

      • Eino J. (maallikkona)

        Kuulostaa lupaavasti siltä lähiruoalta, nykyisin ajattelen matkaksi sen, minkä sähköauton kertalataamisella pääsee

        • Timo Suhonen

          Hyvä huomio lähiruosta :)

  • Eino J. (maallikkona)

    Kiitos mukavasta katsauksesta – onhan näistä lehdissä, mutta paikallinen tietäjä on aina oma lukunsa.

    Täytyy tutustua aiheeseen, tuo sampien kasvattamo olikin jo tuttu juttu.
    Kesti likimain parikymmentä vuotta siitä kun prof. Hänninen aikoinaan kertoi silloisen Kuopion yliopiston kalankasvatuskokeilusta – olisiko se allas ollut joissakin Saastamoisen entisissä teollisuustiloissa, mutta juttu jäi mieleeni hyvänä hankkeena. Lieneekö vastaavaa muualla? Tiedetäänkö, onko vesi kylmää? ne oomega-rasvat kuulemma ovat parempia Jäämeren lohissa kuin noissa skottien tai brasilialaistyylisissä laitoksissa…

    • Timo Suhonen

      Kiitos Eino kommenteistasi! :)

Jätä kommentti

*