Tänään tiistaina lokakuun 27 päivänä 2020 Iisalmella sataa vettä. Tasan 212 vuotta sitten eli torstaina lokakuun 27 päivänä 1808 päivä oli erittäin kaunis, syksyisen kaunis ( Liprandi, 1808 ).
Lohtajan aseleposopimus päättyi kello 12. Iltapäivällä ja illalla Koljonvirran ja Pikku-Iin yli syöksivät tulta tuhannet kiväärit ja yhteensä 32 tykkiä, 22 Dolgorukin ja Tutshkovin tykkiä ja 10 Sandelsin tykkiä. Kun tulitus illan pimetessä hiljeni ja lopulta lakkasi, valaisivat palavat rakennukset taistelukenttää ja puista Virran siltaa.
Tutshkovin ja Dolgorukin tykistö oli sytytyskuulilla sytyttänyt Kauppilan ja Linnan rakennukset tuleen; Kauppilan pihapiiristä sivummalla sijainnut herastuomari Johan Kauppisen eloaitta vaurioitui luodeista ja tykinkuulista, mutta ei palanut.
Myöhään illalla prikaatinpäällikkö Johan August Sandels ja kenraalimajuri Ilja Ivanovitsh Aleksejev kohtasivat keskellä korjattua ja raivattua Koljonvirran eli Virran siltaa ja vahvistivat kädenlyönnillä 36 tunnin aselevon, minkä jälkeen he keskustelivat puoli tuntia. Aleksejev kertoi, että kenraaliluutnantti Tutshkov 1 oli huonovointinen ja lepäsi Iisalmen pappilassa ( Nikolai Aleksejevitsh Tutshkov oli haavoittunut luodista jalkaan, mutta ei ollut raportoinut siitä ). Ruhtinas Dolgoruki 3 oli kaatunut. Eversti Sandels ilmoitti menettäneensä “monta reipasta poikaa” ( Burman, 1865 ).
Kuolleet venäläiset sotilaat siirrettiin perjantai-iltaan mennessä sillalle ja luovutettiin omilleen. Koljonvirran länsipuolella – suomalaisen 4. prikaatin kentällä – venäläisen sotilasosaston työtä johti prikaatinmajuri Sergei Petrovitsh Puhinski. Sitaatti Tutshkovin armeijakunnan päiväkirjasta perjantaina lokakuun 28 päivänä 1808, suom. Juri Shikalov: “Tänä päivänä vihollinen palautti meille haavoittuneet ja sotavangit ilman vaihtoa.” ( Venäjän Federaation keskusarkisto, sotahistoriallinen arkisto sekä pääesikunnan sotatieteellinen arkisto, Moskova ).
Eversti Gustaf Fahlander kirjoitti Salahmilta marraskuun 7 päivänä 1808 kapteeni Spårelle: “… Tappelu 27 p. lokak. oli todella sitkeä ja verinen… Kenraali, ruhtinas Dolgorukia, joka kaatui tappelussa, näkyivät he suuresti kaipaavan; hänen ruumiinsa on viety Pietariin. Sitten kun illan pimeys oli tehnyt taistelusta lopun, sovimme me 36 tunnin aselevosta kuolleitten hautaamista varten; kaikki pahasti haavoitetut venäläiset lähetettiin heille takaisin, ja ennen kuin aselepotunnit olivat päättyneet, kuljimme me tänne, mutta eversti Aminoff muutaman sadan miehen kanssa seisoo edessämme ( Vieremällä ), jonne niinikään 400 henkikrenatööriä eilen marssi. Olemme rakentaneet täällä varustuksia, mutta ruoan puute niin ihmisillä kuin hevosilla tehnee tämän työn hyödyttömäksi, ellei uusia apuneuvoja ilmaannu.” ( Hugo Schulman, Striden om Finland 1808 – 1809, WSOY, Borgå 1909 ).
