Auguste Rodin ja Kaarina Kaikkonen

Lauantaina tammikuun 30 päivänä 2016 eli eilen puhalteli Helsingissä  kolea tammituuli.  Aamulla ihmisiä oli vain   vähän liikkeellä,  kauppatorilla  liikkui matkailijoita, jotka ottivat valokuvia merimaisemasta, kauppiaat kojuissaan laittelivat myyntipöytiään. Aamukävelyllä ajattelimme käydä Hietaniemen hautausmaalla äskettäin Tukholmassa edesmenneen valokuvaaja Claire Brofeldtin eli Claire Ahon ( 1925-2015 ) haudalla, mutta junamme lähtöön oli niin vähän aikaa, että päätimme tällä kertaa luopua ajatuksesta. Kello 9 kävelimme Keskuskatua ja kiinnostuimme jo matkan päästä nosturista Ateneumin taidemuseon kulmassa sekä värikkäistä vaatteista, joita jo  lepatteli puistikossa korkealla lehtipuiden oksilla. Ateneumin sisäpihalla nosturin työskentelyä seuraava mies huusi meille ystävällisesti, että Kaarina Kaikkonen on tuolla! Ja siellä hän oli, Kaivokadulla, ”hommissa”, kuten hän itse  sanoi.
Olohuoneemme seinällä on nuoren  Kaarinan grafiikkaa. Hän on Iisalmen maalaiskunnan Kirkonkylän kasvatti, joka kesäisin liikkuu kotiseudullaan osallistuen uskollisesti Ylä-Savon Maakuntajuhlien pääjuhlaan kauniilla, historiallisella  Mansikkaniemellä. Tänä vuonna Mansikkaniemellä  juhlitaan sunnuntaina 3.7. kello 12 alkaen, uskoakseni maineikas taiteilija nähdään silloin taas juurillaan. Kaivokadulta Kaarina kipaisi Ateneumin toimistoon, hakien kutsun Ateneumin taidemuseon  näyttelyiden  avajaisiin 4.2.2016. Näyttelyissä ovat  esillä Ateneumin tilaama Kaarina Kaikkosen installaatio sekä ranskalaisen Auguste Rodinin ( 1840-1917 ) yli 50 veistosta.  Kaarina ryhtyi taas  hommiinsa.
 
 
 

Jätä kommentti

*