Heinäkuun viides päivä

Vuodessa on monia päivämääriä, jotka palauttavat mieleeni jonkun historiallisen tapauksen. Tällainen päivä on 5. heinäkuuta, jolloin muistan everstiluutnantti, ritari  Joakim Zachris Dunckerin ( 1774 – 1809 ) haavoittuneen kuolettavasti 5.7.1809 Hörneforsin taistelussa Ruotsissa, Uumajan kaupungin eteläpuolella. Venäläiset kunnioittivat Dunckeria suuresti. Heidän kenraalinsa Ilja  Aleksejev hautasi Dunckerin kaikin sotilaallisin kunnianosoituksin Uumajan kirkon viereen, lähettäen  kaatuneen  omaisuuden mukaanluettuna kellon, lompakon, miekan ja jääkärihatun  sankarivainajan leskelle  Maria Charlotta Dunckerille   ( 1788 – 1858 ) Ristiinan Kosoniemeen. Dunckerin rinnalla lepää venäläinen kasakkaeversti Aerohoff. Ruotsalaisten upseerien vuonna 1897 pystyttämässä hautapatsaassa ovat myös seuraavat sanat: ”Vihollisina sankarit kaatuivat, ystävinä lepäävät tässä.”
Lohtajan aselevon aikana Duncker lähetti 12.10.1808 Iisalmelta  omaisilleen kaksi kirjettä, toisen puolisolleen Marialle ja toisen siskolleen Evalle.  Puolisoaan Duncker puhutteli seuraavasti: ”Marie Charlotte kulta!”   Duncker ja Maria Charlotta Tuderus  olivat menneet naimisiin vuonna 1805.  Heillä oli poikavauva  Gustaf ( 1807 -1863 ), josta tuli maanviljelijä.  Duncker kirjoitti: ”Että poika on oppinut kävelemään, osoittaa hänen olevan terveen. Jumala häntä siunatkoon ja antakoon hänelle armonsa varttua myös hyvyyden ja ymmärryksen suhteen.”  Aikalaiskuvausten mukaan Duncker oli rehellinen ja vakava mies, pitkä ja solakka,  hänellä oli tumma tukka ja tummat vilkkaat silmät. Koljonvirran taistelussa 27.10.1808 hän johti  Sulkavan jääkärikomppaniaa, jonka sotilaat olivat värvättyjä tarkka-ampujia.
Vänrikki Stoolin tarinoiden Sven Dufva -runon luonnoksessa Sandelsin paikalla  on vielä Duncker ja Dufvan tilalla Drufva. Runeberg  vaihtoi kuitenkin Dunckerin Sandelsiksi ja kirjoitti Dunckerista oman runon ” Den femte juli – Heinäkuun viides päivä”, josta seuraava sitaatti Paavo Cajanderin ja hänen työryhmänsä suomentamana: ”Mut kysy, jos sa milloinkaan urhoisan vanhan sotilaan ajalta tapaat tältä: oliko miestä kuitenkin, jok´oli kaikist´urhoisin? Saat vakaan vastuun hältä: niin, herra, tunsin Dunckerin.” Säkeen viimeiset sanat ”Ja, herre, Duncker hette han”, on Juhani Lindholm  suomentanut suorasukaisesti: ”Hän oli Duncker nimeltään.” ( Johan Ludvig Runeberg, Vänrikki  Stålin tarinat, jälkimmäinen kokoelma, suomentanut Juhani Lindholm, WSOY, 2008 ). Kesällä 1851  Gustaf Duncker  matkusti isänsä haudalle Ruotsiin yhdessä J. L. Runebergin kanssa. Uumajassa heidät toivotti tervetulleeksi Koljonvirran ja Hörneforsin  taistelujen veteraani, maaherra Gustaf Adolf Montgomery.  Artjärvellä Kinttulan kartanossa 9.11.1855 Runeberg luki Maria Charlotta Dunckerille itse ääneen runonsa ”Heinäkuun viides päivä”.
 
 

Kommentit

  • Ulkopuolinen

    Herrasmiestenkin sotiminen oli tuhoisaa
    Silloin ei sota ollut vielä myöhemmässä mielessä totaalista. Nimenomaan upseerit ottivat sotimisen työnä. ”Työajan” jälkeen sopi tilaisuuden tullen pitää hauskaa vihollistenkin kanssa, vaikka hilpeät osallistujat olisivat juuri koettaneet viedä hengen toisiltaan. Upseerien aatelinen, etuoikeutettu tausta vaikutti asiaan, sillä säädyn koettiin olevan paljolti kansainvälinen yhteisö. Sen piirissähän matkustettiin paljon ulkomailla ja oltiin muutenkin yhteyksissä. Sitä helpotti suuresti yhteinen kielikin, nimittäin ranska. Mutta oman maan ja hallitsijan puolta pidettiin konfliktitilanteissa lujasti. Sitäkin sääty- ja upseerikunnia vaati.
    Isonvihan jälkeen oli venäläisten rivimiestenkin käyttäytyminen siviilejä kohtaan paljon parantunut – ellei väestö sitten ryhtynyt aseelliseen vastarintaan, kuten monin paikoin kyseisen Suomen sodan aikana tapahtui. Mutta siviiliväestö joutui joka tapauksessa tuntemaan sodan paineen sotajoukkojen huolto- ja majoitusrasituksena.
    Syrjäseutujenkin kansa tunsi sodan, ennen kaikkea siten, että kulkutaudit levisivät väistämättä joukkojen tuomina, sekä omien että vieraiden. Suomen väkiluku pieneni kahden sotavuoden aikana 5,7 prosenttia, ei ratkaisevasti vähemmän kuin sitten suurina nälkävuosina puoli vuosisataa myöhemmin. Syntyvyys aleni huomattavasti, joten kuolevuus oli kahtena vuonna kaksinkertainen siihen nähden. Rauhan aikanakin kulkutaudit aiheuttivat kuolleisuuden melkoista vaihtelua, mutta nyt se nousi sellaiselle tasolle, jota ei oltu lähimainkaan koettu ainakaan ns. pikkuvihan jälkeen 60-70 vuoteen.

  • Lotta Andersson, äidin sukunimi Duncker

    Olen todella ylpeä sanoa että Duncker oli minun sukulainen. Olen lukenut paljon hänestä ja oltiin Hörneforsissa kun juhlittiin 200v siitä kun Duncker kaatui sodassa.

Jätä kommentti

*