”Suomen luonnon päivää” on vietetty vuodesta 2013 alkaen. Lauantaina 27. elokuuta 2022  vedetään Suomen lippu salkoon.

Vuosia sitten Rouva Jenni Haukio  soitti Yleisradioon  kertoen toimittajille ja kuuntelijoille, että hän haluaa kuulla Helvi Juvosen  ”Kalliopohja” -runon vuodelta 1955.  Helvi Juvonen ( 1919 – 1959 )  kirjoittaa: – ”Kun rakastan kiviä, kun rakastan graniittia, olkoon se sallittu minulle. / Se on MINUN LAPSUUTENI KALLIOPOHJA ,/ joka kantaa ihmiset, toistensa lomaan / puristuneet kiteet, / eriväriset ja särmikkäät.”

– ” Minun lapsuuteni kalliopohja”; puhuuko runoilija kotikaupunkinsa Iisalmen Paloisvuoresta , Luuniemen rantakivistä vai Poroveden rannasta nousevasta Haukiniemen mäestä, ruutukaavakaupungin korkeimmasta paikasta, kirkkoaukiosta, missä hän kävi kansakoulunsa ja oppikoulunsa, missä kohoaa Pyhän Ristin kirkko – kalliopohjalla…  -”Mikä on pientä, kysyin ja otin/ sormiini muuraimen ja maistoin sen mehua. / Suuret suot levisivät, ja pursujen tuoksu,/ olivat vaivaiskoivut ja kasvun niukkuus./ Näin raikas oli sen maku.”

Puolukat kypsyvät, sienisato on toistaiseksi  hyvä, erittäin runsaasti on  keltavahveroita eli kantarelleja. Syksyksi kallistuvaa  kantarellikesää 2022 hyvästellessä haluaisin kuulla säkeitä Helvi Juvosen runosta ”Etäinen kesä”, kokoelmasta ”Kääpiöpuu”, vuodelta 1949:

– ”Vaeltajaa metsätiellä / kuusikosta närhit toruu: / älä liian liki tule, / älä tule. / Vaalea on nurmirinne, / kuulin sinne, / kuinka metsäkyyhkyn ääni / pehmein kujerruksin laulaa -/ nyt se laulaa / omaa ikävääni.”

Kauan eläköön Suomen luonto, voikoot graniitti, kalliot, kivet, mäet, metsät, rinteet, niityt, suot, lähteet, järvet, lammet,  joet, purot, meret, saaret  hyvin.

PS. Vuonna 2017 ilmestyi latvialaisen kirjailijan Anna Ziguren teos ”Graniittisen maan jalo kansa – Suomi ja suomalaiset latvialaisissa lehdissä 1822 – 1945”, suom. Hilkka Koskela, Kustannus HD Loimaa, AS Pakett, Tallinna 2017. -”Sata vuotta täyttävälle itsenäiselle Suomelle.”