Ennen talvisotaa 1939 – 1940 Iisalmen kaupunki oli liikenteellinen solmukohta eli risteysasema. Arkistolähteiden mukaan  Josif Stalinin ( 1878 – 1953 ) alaisen Neuvostoliiton asevoimien pääesikunnan STAVKA´n kartoilla on Iisalmen kohdalla ollut ympyrä.

Generalissimus Stalinin tavoitteena on ollut Suomen horjuttaminen, suomalaisten puolustustahdon murtaminen, pommittamalla kotirintamamme tehtaita, rautatieasemia, rautatie-ja maantiesiltoja ja muita siviilikohteita, tarkoituksena herättää siviiliväestössä hätää, kauhua ja antautumisen mielialaa, päämääränä maamme infrastruktuurin, erityisesti liikenteen ja sotatarviketeollisuuden tuhoaminen.

Iisalmen kaupunkia ja Iisalmen maalaiskuntaa pommitettiin yksitoista ( 11 ) kertaa;  17. – 24. helmikuuta 1940. Ensimmäiset pommit putosivat pakkaslauantaina 17.2. klo 9.52. Puna-armeijan ilmavoimien kohteita Iisalmella olivat ainakin rautatieasema, ratapiha, Paloisvirran sillat, vesi -ja sähkölaitos sekä Lapuan patruunatehtaan ammuslataamo 51.

Vuonna 1913 oli rautatieaseman tuntumaan Päiviönkadun itäpäähän – ”rautatien kasarmialueelle aivan liki asemaa” ( Atte Aminoff 19.2.1940 ) – rakennettu kuudelle ( 6 ) perheelle 6 -osainen betonikellari, jota oli käytetty erityisesti perunakellarina ja josta lokakuun alussa 1939 tehtiin tilapäinen sirpalesuoja.

”Rautatien kasarmialueen” tilapäisessä sirpalesuojassa sai surmansa 29 ihmistä. Maakellari sai 17. helmikuuta 1940 täysosuman, kellariin osui miinapommi. Kuolleet olivat enimmäkseen naisia ja lapsia, kuolleita lapsia oli kuusi ( 6 ). Suojasta kaivettiin kahden alikersantin ruumiit, neljä ( 4 ) ihmistä pelastui:

– Rautatieläinen, varastoesimies Teodor Kettunen – Koululainen Ellen Jutila, sittemmin Valtanen – Koululainen Sirkka Lyyra, jonka hänen isänsä konduktööri Arvi Lyyra lähetti pois sirpalesuojasta ennen tuhoisaa toista pommitusaaltoa.

Kalle Matilainen ( 1899 – 1985 ) kirjoitti  17.2. – muistiinpanoissaan ( Antti Matilaisen arkisto ): ”Konduktööri Ville Komulaisen siinä 8-10 vuotta vanha tytär ( Hanna ), joka oli äännellyt siellä sementtijärkäleiden alla, saimme pois. Hänellä oli murskautunut jalka reidestä niin pahasti, että jalka oli reidestä katkaistava myöhemmin.”

Palopommi osui Kauppakadun varrella Kaupungintaloon. Poliisilaitoksen, maistraatin ja raastuvanoikeuden tilat tuhoutuivat. Rakennus paloi maan tasalle. Iisalmelainen Osmo Rossi kertoi tämän kirjoittajalle: ”Palavan poliisilaitoksen ohi piti pakkasella mennä juosten, niin kuumaa siellä.” Viisi ( 5 ) poliisia menehtyi: – Eino Ollikainen – Toimi Karhulahti – Pekka Kokkonen –  Aku Laitinen – Oskar Turunen.

Sotilaspoliisi Ville  Nousiainen pelastui. Kalle Matilainen kirjoitti: ”Heti perään tuli toinen pommi, joka heitti Nousiaisen keskelle pihaa palavasta talosta. Nousiaiselle ei tullut muuta kuin muutamia pieniä naarmuja.”

Otteita metsänhoitaja, kauppaneuvos Atte Aminoffin ( 1890 – 1949 ) kirjeestä maanantaina 19. helmikuuta 1940 ( Kari Aminoffin arkisto ):

– ”… Meijerin saunassa, jota sitäkin käytettiin sirpalesuojana kuoli 3 naishenkilöä ja sama määrä myös Tossavaisen yksityisasunnon likeisellä tontilla pienehkössä kellarissa… tänään juuri päättyneessä pienemmässä pommituksessa tuli tavaraa taas hyvinkin pitkälti toista sataa KAPSÄKKIÄ”…

Iisalmen pommituksissa kuoli 41 ihmistä.

Uhrit siunattiin Iisalmen kaupunkiseurakunnan kirkossa eli nykyisessä Pyhän Ristin kirkossa 8. maaliskuuta 1940 kello 18.00. Kuolleista 30 – naisia ja tyttöjä 17, miehiä ja poikia 13 – haudattiin Iisalmen kaupungin eli  Kangaslammin hautausmaalle yhteishautaan. ”Suuren haudan pohjalla kuumottavat valkoiset arkut kahdessa rivissä.” ( Irja Määttänen, Kansa taisteli, 3 / 1980 ). Kolme ( 3 ) uhria haudattiin Iisalmen maaseurakunnan hautausmaahan eli Vanhalle hautausmaalle, kahdeksan ( 8 ) vainajaa kuljetettiin kotiseuduilleen muualle Suomeen.