Joku puhuu

Helsingissä, osoitteessa Mannerheimintie 137, solahti postiluukusta runoilija Helvi Juvosen ( 1919 – 1959 ) runo ”Joku puhuu”: ” Käärylle kaikesta Toverinavusta kiitollisena Hj 7.6. -49.” – Miksi? kysyi iisalmelainen sairaanhoitaja Elma Kääriäinen, lempinimeltään Kääry. -Sinähän pidit siitä, vastasi Helvi Juvonen, lempinimeltään Nalle. Joulun alla Juvonen lahjoitti toverilleen esikoiskokoelmansa Kääpiöpuun: ”Elma Kääriäiselle ´Käärylle´ kiitollisena Helvi Juvonen 19.12 -49.” Helvi Juvonen kertoi ystävälleen: ”Kirjoitin Suomen Kuvalehteen tervehdyksen kaikille ystävilleni. Natsarealainen. Hän tulee taas.” Runo ”Natsarealainen” sisältyi seuraavana vuonna ilmestyneeseen kokoelmaan Kuningas Kultatakki.  Näistä  kertoi minulle Elma Kääriäinen itse Iisalmessa kesällä  1976. Syksyllä 1950 Helsingissä Museokadulla lehtori Kaarina Halonen kohtasi sattumalta Helvi Juvosen ja Sirkka Meriluodon, jotka sanoivat, että ”tuus käymään kun asut näin lähellä”. – Saako kutsumaton vieras tulla? vastasi  Kaarina Halonen, joka auskultoi Helsingissä. Hän  meni Helvin ja Sirkan asuntoon mukanaan yliopiston kirjastosta lainaamansa Emily Dickinsonin runot – ”Poems by Emily Dickinson –  kainalossaan  koko laitos. Helvi kirjoitti Sirkalle: ”Hänen runonsa tekivät minuun syvän vaikutuksen, niin vähän kuin niitä kuulinkin. Hän on ihmisenä päässyt pitkälle.” Amerikkalainen lyyrikko Emily Dickinson ( 1830 – 1886 ) hallitsi sen jälkeen  nuorten naisten tapaamisia. Kaarina antoi Helville ja Sirkalle lahjaksi Dickinsonin runokokoelman, kirjoittaen omistukseksi: ”Kirjeenkantaja Kaarina onnittelee molempien syntymäpäivän johdosta, perjantaina marraskuun 13 päivänä 1953.” Helvin mielestä Kaarinalla piti aina olla mukanaan pieni ja kevyt, mukavasti kainalossa kulkeva Dickinsonin runokirja. Hän sanoi: ”Ei me voida sitä ottaa, sinulla pitää olla Matka -Emily. ” Koska Kaarina lähetteli Helville ja Sirkalle Emilyn runoja, ”Emilyn kirjeitä”, naisilla oli tapana laskea leikkiä Kaarinasta, ”Emilyn kirjeenkantajasta tai Emilyn posteljoonista”. Näin kertoi minulle Kaarina Halonen Iisalmessa toukokuun 8 päivänä 1999. Helvi Juvonen suomensi Dickinsonin runoja, joista yksi on ”Satakielten tuloon” ( Helvi Juvonen, Kootut runot, WSOY, 1977 ):
Satakielten tuloon jos
enää elä en,
punarintaiselle vie
muistomurunen.
Jos en kiittää saata
läpi unenkin,
tiedät, koetan kyllä
huulin kivisin.
Kun Helvi Juvonen palasi Roomasta, hän sanoi Elma Kääriäiselle: ”Katselin vanhoja paikkoja.” Hän sanoi viihtyvänsä Helsingissä. Eräänä iltana hän tuli taas  Mannerheimintielle, lueskeli julkaisemattomia runojaan, jäi yöksi, asettui lattialle makuulle, sanoi että ”on kuin nakutettu että herään viideltä ja huudan”. Hän muisteli äitiään ja sanoi: ”Ei tästä mitään sensaatiota tule. Mutta jos joku joskus saa näistä jotain, on se täyttänyt tehtävänsä.” Kun sikeäuninen Kääry heräsi aamulla mennäkseen seitsemäksi töihin, oli hiljainen Nalle jo lähtenyt.
Helvi Juvosen lapsuudenkoti Iisalmessa, Riistakadun ja Satamakadun kulmassa, tuhoutui talvisodan pommituksissa talvella 1940.  Kirjailijan  vanhemmat  olivat rouva  Impi Maria Liimatainen ja kauppias  Juho Juvonen.  Helvi Juvonen kirjoitti ylioppilaaksi Iisalmen yhteislyseosta keväällä 1939.  Hän opiskeli Helsingin yliopistossa suomen ja latinan kieliä. Hän julkaisi kymmenen vuoden aikana kuusi runokokoelmaa: Kääpiöpuu 1949, Kuningas Kultatakki 1950, Pohjajäätä 1952, Päivästä päivään 1954, Kalliopohja 1955  ja Sanantuoja 1959.  Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10.10.  muistelen Helvi Juvosen jo edesmenneitä  ystäviä Elma Kääriäistä ja Kaarina Halosta,  Kääryä ja Emilyn posteljoonia, Nallen sanoin, runosta Joku puhuu: ”Muista, muista: älä vihaa, raatelet vain omaa lihaa, silloin oven sulkee salpa, enkeli ja kirkas kalpa. Käsin tyynin rauhaa kanna. Ilon sait jo, ilo anna.”

Jätä kommentti

*