Juhani Ahon viimeiselle matkalle paras lohivapa

Helteisenäkin kesänä kohtaamme elämään kuuluvat ääripäät, kesäänsä elävät , lämpimässä rantavedessä uivat, villisti riemuitsevat lapset , sekä pitkäaikaisen tuttavan pysäyttävän  kuolinilmoituksen sunnuntain sanomalehdessä. “Siunaus toimitettu läheisten saattamana. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta suruumme.”  Alamme muistella, mikä ja millainen oli viimeinen kohtaamisemme, missä tapasimme,  millaisia ovat olleet edesmenneen viimeiset viikot ja päivät, mitä olivat hänen viimeiset toiveensa ,  mitkä olivat hänen viimeiset sanansa, minne hänet on haudattu.

Kansalliskirjailijamme Juhani Ahon kuolemasta Helsingissä Diakonissalaitoksella on keskiviikkona  8. elokuuta 2018 iltapäivällä kello 1.20 tasan 97 vuotta. Vuoteen vierellä olivat hiljaisina   puoliso Wendela eli Venny Soldan-Brofeldt ,  pojat Heikki Taavetti, Antti Juho ja Björn eli Nisse Soldan sekä käly Mathilda eli Tilly Soldan.

Helmikuun alussa 1921 Aho oli sairastunut kurkkumätään. Röntgenkuva oli paljastanut sydämen laajentumisen, mistä  Aho kirjoittaa ystävälleen Maj Kivekkäälle: “Se on kai sulkenut sisäänsä liian paljon tunteita ja sensatioita ja tahtoo nyt olla rauhassa.” Kirjailijan poika Antti J. Aho   kirjoittaa: “Sairaan vuoteen vieressä on hänen kalakirstunsa, karkeatekoinen,  puinen, punaiseksi maalattu kantohihnalla varustettu laatikko, jossa hän on toistakymmentä vuotta säilyttänyt rakkaimpia aarteitaan: onkivehkeitään, siimojaan, lohiperhojaan, rulliaan. Ollessaan virkeämpi hän tahtoo katsella sitä, avata sen, sormeilla sen sisältöä ja elää uudelleen lohenonginnan nautinnot, muistella menneitä Huopanan -retkiä ja haaveilla tulevista.” ( Antti J. Aho, Työpäivä päättyy, WSOY 1951 ).

Puhelintyttö toi  kimpun punaisia ruusuja, kirjeessä olivat sanat: “Me Amerikasta täällä olevat suomalaiset laulajat toivotamme Suomen suurimmalle kirjailijalle pikaista parantumista ja lähetämme lämpimät terveisemme.” Myös tasavallan presidentti K. J. Ståhlberg ja rouva Ester Ståhlberg lähettävät sairaalle ystävälleen Helsinkiin  Kultarannan puutarhasta ruusuja. Yksityishoitajattarelleen Ester Huttuselle hän muistelee: “RAUTATIEN ilmestyttyä sanottiin minulle: sellaista kirjaa et kirjoita toista, se on ja pysyy parhaimpanasi. En tiedä miten lienee… olisiko pitänyt siihen jättää?… mutta en voinut, kuuntelin sydämeni pakotusta ja kirjoitin vielä…”

Aho oli toivonut saavansa sijansa Iisalmella “kotiseudun kirkon kupeelle, likelle kirkkomaan ohitse menevää maantietä, valoisaan ja ilmavaan paikkaan” ( Santeri Rissanen, Juhani Ahon synnyinsijoilta, kotipoluilta ja lepomajalta, WSOY 1922 ). Vanhalle ystävälleen kirjailija  Kalle Kajanderille, jonka kanssa hän oli keväällä 1897 tehnyt polkupyöräretken Keski-Eurooppaan Reinin rannoille, hän oli toivonut saavansa mukaansa “Tuonelan joelle parhaan lohivapansa ja parhaimmat perhonsa ja siimansa”.

Tohtori Juhani Ahon  tammiarkku saapui Helsingistä Iisalmen rautatieasemalle postijunassa, “havuilla somistetussa huolivaunussa”, lauantaina 13. elokuuta 1921,  iltapäivällä  kello 3.26 ( Salmetar 16.8.1921 ).

Viimeisen korttinsa oli Aho kirjoittanut ystävälleen Suolahden asemapäällikölle Rudolf Ahoniukselle  13. toukokuuta 1921: “Hyvä Veli. -Olen lopussa toistaiseksi. Syönkin vuoteessa. En Juhania ennen voi ajatellakaan. Ilmoita nyt tästä Rosenlewille (huom.,  konsuli Conrad Rosenlew, Ahon viimeisten vuosien kalakaveri ).  Kova kohtalo, mutta minkäs  mahdat. Ystäväsi Aho.”

 

 

Jätä kommentti

*