Kai Laitinen Aho -päivillä 1980

Kotimaisen kirjallisuuden professori Kai Leo Kaarlo Laitinen oli kotoisin Pohjois-Savosta, tarkemmin sanottuna Sisä-Savosta. Hän syntyi syyskuun 27 päivänä 1924 Suonenjoella ja kuoli maaliskuun 11 päivänä 2013 Helsingissä.  Hänen puolisonsa oli rouva Irma Elina Kekäläinen.

Kai Laitinen oli Estofiili eli Viron ystävä. Vuonna 1981 hän julkaisi kestävän  suurteoksen ”Suomen kirjallisuuden historia”.

Perjantai 9. huhtikuuta 2021  on Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä. Turun piispaa Mikael Agricolaa ( 1510 – 1557 ) kutsutaan perustellusti  ” suomen kirjakielen ja suomenkielisen kirjallisuuden isäksi”. Hän oli  ensimmäinen suomalainen  raamatunkääntäjä.   Kirjailija Juhani Ahon ( 1861 – 1921 ) arvo suomen kielen ja suomalaisen kirjallisuuden kehityksessä  on myös  suuri.  Vuosina 1906 – 1920 tohtori Aho istui  Helsingissä Säätytalossa  Raamattukomitean jäsenenä,  kääntäen Raamattua muista eurooppalaisista  kielistä suomeksi.

Ensimmäisillä Aho -päivillä 1980 Iisalmella ja Ylä-Savossa professori Kai Laitisen aiheena olivat ”Ahon pienoisromaanit”. Hän on päivännyt esityksensä seuraavasti: ”Luento Iisalmen Aho -viikolla 4. VIII. 1980.”

–  Mikä on pienoisromaani? kysyi hän ja vastasi: ”Suomalaiseen kirjallisuustieteeseen tämä käsite on juurtunut vain höllästi. Sitä lienee joskus ohimennen käytetty vuosisadan alkupuolellakin, mutta toden teolla se tuli esille vuonna 1937, jolloin WSOY julisti erityisen pienoisromaanikilpailun. Tarkoituksena oli löytää hyviä pitkiä novelleja; mutta koska novellit aina ovat meillä käyneet huonosti kaupaksi, etevä kustantaja ei hirvinnyt puhua niistä vaan laski lentoon houkuttelevamman fraasin PIENOISROMAANI.”

Kai Laitinen toteaa, että Juhani Ahon laajasta tuotannosta ja kertomuksista ”käteen jää” 7 pienoisromaania:

Muuan markkinamies, 1884

Rautatie, 1884

Papin tytär, 1885

Hellmannin herra, 1886

Helsinkiin, 1889

Yksin, 1890

Maailman murjoma, 1894

Seuraavassa otteita  Kai Laitisen luennosta: ”Jo Ahon ensimmäisissä teksteissä esiintyy muuan keskeinen teema, jonka Ahon tutkijat ovat alusta alkaen myös panneet merkille: VANHAN JA UUDEN VASTAKOHTA.  Sehän on pohjana jo varhaisnovellissa SIIHEN AIKAAN KUN ISÄ LAMPUN OSTI,  ja se näyttäytyy lukemattomin muunnelmin Ahon myöhemmässäkin tuotannossa Panusta aina Muistatko -? -teokseen asti… Vanhan ja uuden ajan vastakohta on perustana jo Rautatien asetelmalle: Matti ja Liisa elävät vanhaa aikaa korpimaillaan, rautatie edustaa uutta aikaa, johon he eivät enää sopeudu, vaan torjuvat sen epäonnistuneen tutustumisyrityksen jälkeen. Uutta aikaa edustavat myös rautatien liepeille asettuneet ja sen mukanaan tuomat ihmiset, joista on kaukana pappilan väen myhäilevä patriarkaalinen hyväntahtoisuus. Rautatien juhlivien herrojen ja Liisaa haukkuvan postineidin maailmassa vallitsevat jo uusi aika ja uudet tavat.”

Jätä kommentti

*