Kauppis-Heikki 160

”SUOMALAINEN GENTLEMANNI. Kauppis-Heikin ja Juhani Ahon elinaikainen ystävyys alkoi Vieremällä, jossa Heikki oli renkinä… Ahojen oleskellessa kesällä 1892 Iisalmessa ja asuessa Moision talossa kävi Kauppis-Heikki usein heitä tapaamassa ja tällöin V. Soldan-Brofeldt maalasi tämän muotokuvan Kauppis-Heikistä. Alkuperäinen on Kansallismuseossa ja taiteilijan itsensä tekemä jäljennös Werner Söderström O / Y:n kokoelmissa.” ( Antti J. Aho, Juhani Aho ja hänen aikaansa, Kuvateos, WSOY-Porvoo, 1948; puheena oleva muotokuva on teoksessa sivulla  83 ).

Moisio on Iisalmen Partalassa,  Koljonvirran luoteispuolella, Iijärven länsirannalla.

”Suomalainen gentlemanni”, kansakoulunopettaja, kirjailija Heikki Kauppinen eli Kauppis-Heikki syntyi Vieremän Valkeiskylässä kesäkuun 7 päivänä 1862. Kauppis-Heikki ( 1862 – 1920 ) ja hänen puolisonsa Johanna eli Hanna Korhonen ( 1869 – 1927 ) saivat kahdeksan lasta, jotka olivat: Arvid, s. 1891 – Elsa Maria, s. 1892 – Heikki Antero , s. 1894 – Eljas Johan, s. 1896 – Kirsti Alina, s.1898 – Liisa Tellervo, s.1902 – Katri Johanna , s. 1903 – Matti Benjamin, s. 1911.

Iisalmen kaupungissa, Kirkkopuistossa,  on kesäkuun 7 päivänä 1962 paljastettu professori Aimo Tukiaisen suunnittelema  Kauppis-Heikin muistomerkki: pääkuva on pronssia, muurirakennelma punaista graniittia; kansakoulunopettaja ja kirjailija näyttää katsovan etelään Ulmalan kylään ja Ulmalan kansakoululle. Muistomerkkiin on hakattu tekijän 12 teoksen nimet: – Aliina – Uran aukaisijat – Viija – Laara – Mäkijärveläiset – Kirottua työtä – Anaski – Tarinoita I-IV – Paimen ja lampaat – Savolainen soittaja – Savolaisia – Patahurjat.

Iisalmen maalaiskunnassa, ”Ulmalan koululla”, heinäkuun 21 päivänä vuonna 1917  päivätyssä kirjeessään Juhani Aholle – ”Parahin veli Jussi!” – Kauppis-Heikki kirjoittaa sekä haikeaa että ajatonta, kauaskantoista asiaa:

”Täällä on kaunis kesä. Oli hurmaavaa tulla kotiin ruohon kauneimmillaan ollessa, kun lähtiessä oli kaikki paljaana. Olen kellinyt koivujen juurella ja katsellut kun lapset puuhaavat heinätyössä. Ikävimmältä tuntui ajatella, etten enää kykene niittämään, joka on ollut kesäkausien suurimmia huvia. Kalastuskin täytyy jättää muiden huoleksi. Illalla kävi Eljas tyttöjen kanssa uistelemassa ja olivat saaneet 5 haukea ja 8 kookasta ahventa. – Siis uudet edustajat ´remmissä´ meilläkin. Uudet miehethän meillä on nyt ´remmissä´ valtiollisellakin alalla ja heidän asemansa ei ole kadehdittava. TÄMÄ ON OPPIAIKA SUOMEN KANSALLE. Vapautta on olevinaan, mutta määränperästä saapi leipääkin. Ei tätä olisi ennen uskonut. Nyt alkavat ihmiset vähän ymmärtää entisiä aikoja, jolloin leipää ( Jumalan viljaa ) pidettiin ARVOSSA ja pieni murukin nostettiin lattialta.” ( Kotikyliltä,  Kauppis-Heikin kirjeet Juhani Aholle, Kauppis-Heikin seuran julkaisuja 4,  toim. Sirkka Heiskanen-Mäkelä ja Merja Tarvainen, Painotalo Seiska Oy, Iisalmi 2010 ).

Post scriptum: Kirjeessään Juhani Aholle  ”Kuopion Lääninsairaalasta” kesäkuun 16 päivänä 1917 oli Kauppis-Heikki tilittänyt tuntojaan:  – ”Tämä jalan menettäminen oli minulle tuiki tarpeellinen. Nyt minä ymmärrän, kuinka suuriarvoinen elämä on, olkoonpa se vaikka kuinka yksinkertainen.”