Kulkutauti 1808 – 1809

”Jokainen ihminen on laulun arvoinen”, laulaa Kotkassa syntynyt ja Haminassa kuollut Veikko Lavi (1912 – 1996 ). Savon Sanomissa on tänään lauantaina 13. kesäkuuta 2020 uutinen ( Liisa Tanninen, Pieksämäki ), ”Sotamiehen kotiinpaluu”, jonka mukaan ”sankarivainaja, Karjalassa 1944 kaatunut Väinö Suhonen haudattiin 76 vuoden jälkeen”, saaden viimeisen leposijansa kotiseutunsa Jäppilän sankarihaudassa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuoreen raportin mukaan ( 10.6.2020 ) Suomessa on tilastoitu 7040 koronaviirustartuntaa ja 323 koronakuolemaa.

Suomen sodan 1808 – 1809 aikana myös Suomen siviiliväestöä kohtasi  kauhea  katastrofi; kulkutautiin menehtyi 120 000 miestä ja naista. Hämeenlinnalainen lääkäri Sven Magnus Schjerfbeck on kirjoittanut syksyllä 1808 ankaran sairauden etenemisestä. ”Se alkoi useimpien kohdalla väsymyksellä, ärtyisyydellä, ruokahaluttomuudella, pään raskaudella, puristavalla tunteella rintakehässä, kuumeenpuistatuksilla ja nivelten kolotuksella. -3 -4 päivän päästä seurasivat korkeampi kuume puistatuksineen, oksentelu, kova särky päässä ja nivelissä. Sairauden edetessä pitemmälle potilaalla saattoi olla huimausta, kuuroutta, tajuttomuuskohtauksia, nielemisvaikeuksia, ummetusta tai ripulia. Monet saattoivat kestää sairautta kolmesta neljään viikkoa, mutta useimmat kuolivat 5. ja 14. vuorokauden välillä.” ( Anders Persson, Suomen sodan unohdetut sankarit, suom. Seppo Sauri, Otava 1988 ).

Aika aikaa kutakin.  Historialliset katastrofit, syineen, seurauksineen ja uhreineen, tapahtuvat omassa ajassaan. On kuitenkin asia, joka on yhteistä eri aikakausille ja joka  yhdistää ; se on elämä –  mittaamattoman arvokas elämä ja sen kunnioittaminen, yhteinen ja kokoava ponnistelu  elämän puolesta.

Jokaisen tilastokuoleman takana, oli sitten kysymys sankarikuolemasta tai  hirmuiseen tautiin menehtymisestä, on ihminen, jolla oli koti,  nimi, äiti ja isä, perhe, suku, ystävänsä,  päivänsä  iloineen ja suruineen, ihminen, joka on hengittänyt, itkenyt, nauranut ja rakastanut, sanalla sanoen elänyt ainutkertaista elämäänsä.

Jokainen ihminen on muistamisen arvoinen.

Iisalmella, Koljonvirran taisteluissa loka-marraskuussa 1808, kaatui, haavoittui tai jäi sotavangiksi yhteensä 1500 suomalaista, ruotsalaista tai  venäläistä sotilasta, joka tapauksessa Ruotsin kuninkaan ja Venäjän keisarin lippujen alla taistellutta miestä. Tuossa historiallisessa, kauniissa maisemassa, kenttähaudoissa Koljonvirran molemmilla puolilla lepää satoja sotilaita.  Monien joukossa  lepäävät Tornion komppanian sotilas Johan Andersson Alatorniosta, Pietarsaaren komppanian vänrikki Jacob Henrik Zidén Sauvosta ja Savon jalkaväkirykmentin vääpeli Petter Johan Schatelowitz Puolasta –  kaukana kotiseuduiltaan.

 

Jätä kommentti

*