Loskaa, sadetta ja myrskyä 210 vuotta sitten

Torstaina 27. syyskuuta 2018  olin matkalla Iisalmelta Kuopioon Sotainvalidien Veljesliiton Pohjois-Savon piirihallituksen kokoukseen. Kallavedellä puhaltava kova tuuli tuntui sillalla heiluttavan autoani, vaahtopäiset laineet oli jylhä näky, kuin jostain vanhojen mestareiden maalauksesta. Tänä vuonna on 210  vuotta Suomen sodasta 1808. Muistin kenraali Tutshkovin armeijakunnan sotapäiväkirjan merkinnät syys-lokakuulta 1808 ( Venäjän federaation sotahistoriallinen ja sotatieteellinen arkisto, Moskova, suom. Juri Shikalov ).

30.9.1808   “Tänään Kenraaliluutnantti Tutshkov 1:n  armeijakunta, joka aloitti joen ylittämisen jo eilen, liittyi yhteen Kenraaliadjutantti Dolgorukin armeijakunnan kanssa. Loput jalkaväestä ylitti joen klo 8 illalla, ja se jätti osan ratsuväestä sekä tykistön jo Kelloniemellä KOVAN TUULEN takia.”

1.10.1808   “Kova tuuli, joka voimistui puolen päivän jälkeen, pysäytti joen ylittämisen Kelloniemellä. Yöllä oli mahdollista siirtää joen yli osa tykistöstä ja vaunuista. Tämän armeijakunnan sotajoukot asettuivat ruotsalaisten rakentamiin leireihin. Armeijakunnan esikunta on Toivolassa.”

2.10.1808   “Loska, sade ja myrsky pysäyttivät tänään joen ylityksen yli 8 tunniksi.”

3.10.1808   “Myrsky, loska ja sade jatkuivat koko päivän niin voimakkaasti, että ei ollut mahdollisuutta siirtää joen yli mitään koko päivänä. Etujoukko lähti liikkeelle klo 9 aamulla ja saapui Pöljän kylään klo 11, johon saapui myös ruotsalainen sotaneuvottelija eversti Fahlander, joka toi mukanaan tämän kuun 29. päivänä Lohtajan kirkonkylässä tehdyn aseleposopimuksen, jossa Iisalmen kirkonkylä on mainittu rajaksi, 6. päivä määrättiin aselepolinjan sopimiseen. Tänä päivänä Räävelin musketöörirykmentin pataljoona valtasi  Kasurilan kylän.”

4.10.1808   “Ilma oli tyyni, joten oli mahdollisuus viedä joen yli koko tykistö sekä rykmenttien kuormastot. Etujoukko lähti kohti Savojärven kylää.”

5.10.1808   “Etujoukko saapui Savojärven kylään klo 11 aamulla, armeijakunnan esikunta ja pioneerikomppania asettuivat tänään Alapitkän kylään.”

6.10.1808   “Päivä oli tuulinen ja satoi vettä.”

Tänä vuonna on 210  vuotta Koljonvirran eli Virran sillan taistelusta torstaina  27.10.1808. Nuoren venäläisen yleisesikuntaupseerin, vänrikki Ivan Petrovitsh Liprandin ( 1790 – 1880 ) päiväkirjan mukaan taistelupäivä   Iisalmella oli “hyvin kaunis, syksyinen”.

PS. Olen poiminut venäläisen armeijakunnan päiväkirjasta lähinnä säätä koskevia merkintöjä.  Olen muuttanut vanhan luvun eli juliaanisen kalenterin mukaiset päiväykset uuden luvun eli Ruotsissa käytetyn gregoriaanisen kalenterin mukaisiksi, 1800 -luvulla ero oli 12 päivää; näin ollen päiväkirjan 18. syyskuuta 1808  on uuden luvun mukaan 30. syyskuuta 1808,  ja niin edelleen.

 

 

Jätä kommentti

*