Pekka Halonen 150

Kesällä 1995  nähtiin Lapinlahden Taidemuseossa Pekka Halonen 130 -juhlanäyttely. Esitteen kannessa maalauksessa mies tervaa keväisellä rannalla venettään ( Pekka Halonen,  Veneentervaaja  1908 ).  Museonjohtaja Olli Vilén oli kirjoittanut: ”Talonpoikaissuvusta taistellen taiteilijaksi. Professori Pekka Halonen syntyi 23. syyskuuta 1865 vanhaan talonpoikaissukuun Lapinlahden kylän Linnansalmen talossa, vastapäätä Juhani Ahon synnyinkotia Väärnin pappilaa. Halosen taiteilijankyvyt huomattiin varhain, mutta tie taiteen eturiviin oli vaikea ympäröivän yhteisön ja taloudellisen niukkuuden vuoksi. Talonpoikaisella sitkeydellään Halonen raivasi tiensä ensiksi opiskelemaan Helsinkiin, sieltä jatkaen Pariisiin. Suomeen palattuaan Halonen asettui monien vaiheiden jälkeen Tuusulaan rakentamaansa ateljeekotiin, jossa hän asui kuolemaansa saakka vuoteen 1933.” Pekka Halosen puoliso Maija Mäkinen ( 1873-1944 ) oli kotoisin Sortavalan Myllykylästä.  Pekka Halonen ja Maija Mäkinen   vihittiin avioliittoon 2.1.1895. Heidän lapsiaan olivat Yrjö, Anni, Erkki, Antti, Marja, Elina, Sakari ja Kaija.
Postuumina ilmestyneessä Haloset -teoksessaan ( WSOY, 1989 ) kirjailija Eino Säisä kirjoittaa luvussa Akkalansaari: ”Nyt oli valmistunut koti, ja sinne veljekset saattoivat kutsua taiteilijaystäviään, jotka vierailivat siellä mielellään. Eino Leino kävi useita kertoja, ja siellä kävivät myös Juhani Aho, Robert Kajanus, J. H. Erkko, Järnefeltin veljekset, Aino Kajanus…” ”Hiljaiseksi mainitusta Kauppis-Heikistä muistikuvat ovat vähäisiä, mutta hänkin vieraili saaressa.” Säisä jatkaa: ”Aholla ja Leinolla oli tavallisesti syksyllä ilmestyvän teoksen käsikirjoitus mukanaan ja he lukivat niitä talon koko väen muodostaessa kiitollisen kuulijain piirin. Aho luki tasaisella äänellä milloin lastujaan, milloin luvun romaanikäsikirjoituksestaan. Leino lausui runojaan ja sai kuuntelevalta naisväeltä anteeksi päivälliset ´hupatuksensa´.”
Tänään keskiviikkona 23.9.2015  Lapinlahden kunta liputtaa professori Pekka Halosen syntymäpäivänä. Matti ja Liisa -lehti kirjoittaa, että ”Pekka Halosen syntymäpäivä on koko Lapinlahden juhlapäivä”.  Lapinlahden kouluissa vierailevia taiteilijoita ovat Mirja Parviainen, Marja-Liisa Tikkanen, Sari Eskelinen, Sari Vainikainen, Noora Knapp, Nea Knapp, Pirkko Halonen, Pauli Martikainen, Seppo Kääriäinen, Juha Koponen ja Ulla Väisänen.  Kouluissa syödään Pekka Halosen lemppariruokaa: sianlihakastiketta ja perunoita, kaalisalaattia ja punajuurikuutioita, jälkiruokana karviaismarjakiisseliä ( Matti ja Liisa 17.9.2015 ). Matin ja Liisan koulussa julkistetaan verkkoaineisto, jonka valmistamista ovat tukeneet Pohjois-Savon Kotiseutuyhdistysten Liitto ja Ylä-Savon Säätiö. Verkkoaineisto on nimeltään ”Lapinlahti ja lapinlahtelaisia Pekka Halosen taiteessa”. Todella erinomainen työ, jonka on tuottanut Lapinlahti-Seura ja jonka on laatinut lehtori Mirja Lehikoinen. Aineisto on kaikkien käytettävissä. Lapinlahden ”oman pojan” Pekka Halosen ( 1865-1933 )  syntymäpäivä on kansallinen merkkipäivä. Pekka ja Maija Halonen lepäävät Tuusulan hautausmaalla.
 

Kommentit

Jätä kommentti

*