Seuratessani aikamme sotia ,  kansainvälisiä selkkauksia  ja  valtioiden sekaantumista toistensa sisäisiin asioihin,  ovat mieleeni tulleet Vanhan Testamentin Saarnaajan  klassiset sanat: ”Mitä on ollut,  sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut,  sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.”
Yksinvaltiailla  on liittolaisia ja suosikkeja,  mutta ei ystäviä.   Vuonna  1808  Venäjän keisari  Aleksanteri I  ja Ranskan keisari  Napoleon  valmistautuivat kohtaamaan  Erfurtin huippukokouksessa.  Aleksanteri   valitsi seurueeseensa  kenraaliadjutanttinsa,  ruhtinas Mihail Dolgorukin.  Aleksanterin liittolainen Napoleon ei hyväksynyt englantilaismielisen ruhtinaan valintaa,  ja niin  Aleksanteri lopulta  taipui lähettämään vastahakoisen suosikkinsa  Suomen sotaan.   Dolgoruki kaatui    Koljonvirralla   27.10.1808.
Mihail   Dolgoruki  oli Vladimirin alueen ruhtinaan  Juri Dolgorukin sukua, joka perusti Moskovan vuonna  1147.   Aikakirjojen mukaan Juri Dolgoruki oli ruhtinas Vladimir Monomahin ja englantilaisen prinsessan Gitan poika. Juri Dolgoruki  hyökkäsi Kiovaan, päästäkseen kaupungin suuriruhtinaaksi. Vuonna  1554  hän  valtasi  Kiovan.  Kiovan ruhtinaiden  mielestä Vladimirin ruhtinas oli  ”sekaantunut Kiovan sisäisiin asioihin”, minkä vuoksi he myrkyttivät tämän keväällä 1157.  Suuriruhtinaan  kuoleman jälkeen kiovalaiset antoivat tälle liikanimen Dolgoruki , joka on kirjoitettu myös muodossa Dolgorukij  eli   Pitkäkätinen –   Juri  Pitkäkätinen.