Iisalmelta ja Lapinlahdelta on merkitty muistiin runsaasti kansanmuistannaisia ja romanttisia tarinoita Koljonvirran taistelussa 27.10.1808 kaatuneesta ruhtinas Mihail Petrovitsh Dolgorukista ( 1780 – 1808 ). Kenraaliluutnantti Nikolai Tutshkovin armeijakunnan sotapäiväkirjassa  ( Venäjän federaation keskusarkisto, sotahistoriallinen arkisto, pääesikunnan sotatieteellinen arkisto ) on lokakuun 20. päivänä 1808 seuraava merkintä: ”Kenraaliadjutantti  ruhtinas Dolgoruki ja hänen kanssaan Karjalassa olleet sotajoukot sekä eversti kreivi Gudovitshin johtama Hänen Korkeutensa ulaanirykmentin eskadroona on määrätty muodostamaan etumaisen armeijakunnan.”  Dolgoruki saapui Toivalasta Rissalanrannan esikunnastaan Iisalmelle, majoittuen   toimitusvouti Johan Lindbergin perheen luo Paloisten nimismieskartanoon.  Toimitusvoudin poika Johan Lindberg, joka oli syntynyt vuonna 1800 ja josta tuli pappi, Iisalmen seurakunnan kappalainen ja kirkkoherran apulainen,  on 1860 -luvulla kertonut nuoresta venäläisestä ruhtinaasta ( Vanhoja muistoja. Kokoillut Vartija-Ville. Ruhtinas Dolgorukista. Salmetar 13.10.1910 ): ”Olin vielä pieni poikanen, kun isäni asui Ahmolla. Silloin majaili ruhtinas Dolgoruk luonamme.  Hän oli herttainen nuori herra ja leikki iloisesti kanssamme sekä jakeli lapsille namusia. Sen päivän aamuna, jona hän kaatui, leikitteli hän kanssamme. Äkkipikaa heitti hän leikin ja sukkelasti puki päälleen ja törmäsi juosten ulos rappusille. Riensimme katsomaan. Hevosta piti suitsista sotamies. Ruhtinas murahti vähän ja hevonen lankesi polvilleen. Kohta oli ruhtinas satulassa ja kiisi tulista vauhtia pohjoiseen päin.”
Museoviraston tutkija emerita Marja Terttu Knapas on kirjoittanut perusteellisen artikkelin Koljonvirralla kohoavasta   Dolgorukin muistomerkistä ( Minnesmärket över furst Dolgorukij i Idensalmi, Historiska och litteraturhistoriska studier 80, Svenska Litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 2005 ). Rouva Knapaksen kirjoitus sisältää Kuopion historiallisen  museon kokoelmiin kuuluvan Reino Rissasen esittämän lyyrisen kansanlaulun Lapinlahdelta:
”Rannalla Kyllikin komentaja ratsuaan juotti. Kauniina Poroves´ kimmelsi, vaan kauniimmin sulholla ylväällä kihlat ne timantein loisti, hääpäiväkin merkitty ol´. Vaan koskaan ei hääkellot soinu, kohtalo Koljonvirran  toisin se määrätä sai. Nyt hongat Kyllikin hiljeni humisemasta, kun surusaatto harvinainen matkalla nyt ol´. Allapäin nyt armeijakin surusaatossa marssi, kuusi mustaa hevosta komentajan arkkua vei kohti Pietaria. Keisarikin itki komentajan kaatumista, olhan keisarin sisar kihlattu Tolkorukille, jolle kaikkein suurin suru ol´ sulhon kaatumisesta.”