Suomalainen gentlemanni

”Suomalainen gentlemanni” ( Antti J. Aho, 1948 ), kansakoulunopettaja Heikki  Kauppinen eli kirjailija Kauppis-Heikki syntyi kesäkuun 7 päivänä 1862 Iisalmen keisarillisessa seurakunnassa, Vieremän Valkeiskylässä, saunassa, joka ”sijaitsi vanhalta maantieltä Remekseen vievän tien varrella notkossa” ( Pertti Hyvärinen, 2001 ). ”Vanha maantie” on Iisalmi-Vieremä -tietä Valkeiskylästä  Vieremänjoen yli , edelleen Kyrönniemen pappilan ohi  Vieremän kirkolle.

Kauppis-Heikin äiti oli kastenimeltään Kristiina eli Tiina Loviisa Kauppinen ( 1827 – 1877 ). Vuonna 1884 Valvoja -lehti julkaisi Kauppis-Heikin ensimmäisen  kirjoituksen ” ÄIDIN KUOLTUA”.

Kauppis-Heikki sai valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1904.

Kauppis-Heikin keskeinen tuotanto sisältää yli 20 teosta.  Kotonaan ja työpaikallaan Iisalmen maalaiskunnassa Ulmalan kansakoulussa hän kirjoitti seuraavat romaanit:

Anaski 1911.

Savolaisia 1912.

Patahurjat 1913.

Savolainen soittaja 1915.

Hänen  viimeinen teoksensa  ”Paimen ja lampaat” , kertomus rovasti Henrik Gustaf  Theodor Brofeldtista,  jäi kesken, mutta kirjailija Juhani Aho toimitti ystävänsä  työn  painokuntoon, WSOY, Porvoo 1920.

Ulmalan kansakoulu oli pieni maatila.  Kauppis-Heikki kirjoitti koulun pohjoispäässä. ”Kyllä se kirjotti! Se valo aena näky koululta. Rouva kirjotti puhtaaksi. Olihan niillä se peltotilkku, josta ne sai pottuja. Kauppisella oli lehmiä.” ( Lyydia Saastamoinen / Ritva Lappalainen,  28.9.1976 ).

Seuraavassa sitaatti heinäkuun 21 päivänä 1917 Ulmalassa päivätystä Kauppis-Heikin kirjeestä Juhani Aholle:

”Parahin veli Jussi!

Täällä on kaunis kesä. Oli hurmaavaa tulla kotiin ruohon kauneimmillaan ollessa, kun lähtiessä oli kaikki paljaana. Olen kellinyt koivujen juurella ja katsellut kun lapset puuhaavat heinätyössä. Ikävimmältä tuntuu ajatella, etten enää kykene niittämään, joka on ollut kesäkausien suurimmia huvia. Kalastuskin täytyy jättää muiden huoleksi. Illalla kävi Eljas tyttöjen kanssa uistelemassa ja olivat saaneet 5 haukea ja 8 kookasta ahventa. -Siis uudet edustajat ´remmissä´ valtiollisellakin alalla ja heidän asemansa ei ole kadehdittava. TÄMÄ ON OPPIAIKA SUOMEN KANSALLE. Vapautta on olevinaan, mutta maaperästä saapi leipääkin. Ei tätä olisi uskonut. Nyt alkavat ihmiset vähän ymmärtää entisiä aikoja, jolloin leipää ( Jumalan viljaa ) pidettiin – arvossa – ja pieni murukin nostettiin lattialta… Monet terveiset! Heikki.” (Kotikyliltä, Kauppis-Heikin kirjeet Juhani Aholle, Kauppis-Heikin seuran julkaisuja 4,  toim. Sirkka Heiskanen-Mäkelä, Merja Tarvainen, 2010 ).

Kauppis-Heikin kuolemasta on lähipäivinä tasan 100 vuotta. Hän kuoli  Lapinlahdella omassa uudessa kodissaan syyskuun 3 päivänä 1920.

Kauppis-Heikki ja hänen puolisonsa Johanna eli Hanna  Korhonen ja heidän tyttärensä Elsa Maria  lepäävät Iisalmen Vanhalla hautausmaalla, Kustaa Aadolfin kirkon eteläpuolella.  Sanomalehti Salmetar kertoi ”paikkakunnan uutisissa” kesäkuun 1 päivänä 1922  hautapatsaan paljastamisesta ”tulevana sunnuntaina”,  patsaasta, josta aloitteen oli tehnyt Pohjois-Savon Nuorisoseurojen Liitto:

”Taiteilija Eemil Halonen on laatinut patsaan ja onkin se näinä päiwinä jo paikalleen asetettawa. Ne, jotka owat patsaan luonnoksen nähneet, tietäwät siitä tulewan arwokkaan ja kauniin muistomerkin. Taiteilija on käyttänyt patsaan rakennusaineena tumman harmaata graniittia ja tulee sen etusiwua kaunistamaan pronssinen reliefi Kauppis-Heikin piirteistä.” ( Kotikyliltä, Kauppis-Heikin muistoseminaarin 2000 satoa, toim. Sirkka Heiskanen-Mäkelä , 2001 ).

Jätä kommentti

*