Toistaako historia itseään

”Historia ei saa toistaa itseään”, kirjoittaa toimittaja Kari Angeria, viitaten Hitleriin ja historian hirmutekoihin ( Er ist wieder Da, Iisalmen Sanomat 21.4.2016 ).  Sattumalta juuri tänään aloin lukea teosta, jonka ranskalainen kirjallisuuslehti Lire on valinnut vuoden 2015 parhaaksi elämäkerraksi ja jolle on myönnetty Jean-Jacques Rousseau -palkinto parhaasta omaelämäkerrasta vuonna 2015: ”Marceline Loridan-Ivens, Isä, et koskaan palannut. Minun keskitysleiritarinani.” ( Gummerus, 2016, suomentanut Marja Luoma ). ”Sinä ehkä selviät, koska olet nuori, minä en palaa koskaan.” ”Näin sanoi viisitoistavuotiaan Marcelinen isä tyttärelleen matkalla, jonka päätepisteitä olivat Auschwitzin ja Birkenaun keskitysleirit. Isän ennuste toteutui, vaikka Marceline itse toivoi, että nimenomaan isä palaisi.” Seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin Marceline kirjoittaa isälleen ja kertoo, mitä leireillä ja niiden jälkeen tapahtui ja millainen ihminen hänestä kasvoi ja hän lähettää maailmalle tärkeän viestin: ”Älkäämme toistako historian virheitä.”
Kun pian 40 vuotta sitten kirjoitin Koljonvirta -kirjojani, tuli usein mieleeni klassinen, mutta aina ajankohtainen kysymys: toistaako historia itseään? Historioitsijat sanovat, että historia ei toista itseään. Ehkäpä ei, mutta hätkähdyttävän samanlaisia ovat aikamme tapaukset kuin menneessä maailmassa. Ennen toista maailmansotaa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kyräilivät toisiaan, mutta kun ilmaantui yhteinen vihollinen, Saksan Hitler, suurvallat löysivät toisensa ja  liittoutuivat. Ukrainan ja Krimin kriiseissä Yhdysvallat ja Venäjä olivat ja ovat riidoissa keskenään, onneksi vain talouspakottein, mutta kuinka ollakaan, Syyrian sodassa ne ovat löytäneet yhteisen vihollisen ja toimivat yhteistyössä. Suomen sodassa 1808-1809 olivat vastakkain Englannin liittolainen Ruotsi ja Ranskan liittolainen Venäjä. Koljonvirran taistelussa 27.10.1808 Sandelsin prikaatin tykkipatteri ampui Venäjän keisarin englantilaismielisen suosikin ruhtinas Dolgorukin kuoliaaksi. Mutta jo vuonna 1813 kenraali Sandels Ruotsin joukkoineen taisteli Saksassa, Venäjän liittolaisena, Ranskan keisaria Napoleonia  vastaan. Venäjän keisari Aleksanteri I  myönsi Johan August Sandelsille venäläisen Pyhän Annan ristin. Vanhan Testamentin Saarnaajan sanoin: ”Ei ole mitään uutta auringon alla.” ( Saarn. 1:9 ).

Jätä kommentti

*