Turussa tanssittiin, Iisalmella jälleenrakennettiin

Professori emeritus Hannu Kalevi Riikonen on arvostellut Tieteessä tapahtuu -lehdessä ( 5 / 2021 ) filosofian tohtori Topi Artukan tutkimuksen nimeltään ”Tanssiva kaupunki. Turun seurapiiri sosiaalisena näyttämönä 1810 -luvulla”. Suomen Tiedeseura 2021.

Tiedekirjan uutuuksissa 2 / 2021 FT Topi Artukan teos esitellään seuraavasti:

”Turku oli 1810 -luvulla Suomen poliittinen, kulttuurinen ja kaupallinen keskus, joka tunnettiin näyttävästä seuraelämästään. Siellä sijaitsivat suuriruhtinaskunnan senaatti ja muut hallintoelimet, venäläinen esikunta, vauras kauppiaskunta, yliopisto ja hovioikeus. TANSSIVA KAUPUNKI on tutkimus Turun seurapiiristä ja sen ympärille muodostuneesta uudenlaisesta, urbaanista seurallisuuden kulttuurista 1810 -luvun Suomessa.”

H.K. Riikonen kirjoittaa: ”Turkulaisten oman seurapiirielämän kehitykseen vaikuttivat kaupunkiin asettuneet venäläiset virkamiehet ja upseerit… Monet näistä olivat saksalaistaustaisia…  Topi Artukka toteaa: ”He olivat aloitteellisia seuraelämän kehittäjiä ja konserttien ja musiikkiesitysten toteuttajia jo sotavuosista 1808 – 1809 lähtien.” ” Venäläisille upseereille maksettiin niin sanottua pöytärahaa seuraelämän velvollisuuksien täyttämiseksi.”

Yksi venäläisistä seuraelämän velvollisuuksien täyttäjistä oli baltiansaksalainen jalkaväenkenraali, kreivi Fredrik Wilhelm von Buxhövden ( 1750 – 1811 ), jolle kenraaliluutnantti Nikolai Aleksejevitsh Tutshkov 1 oli syksyllä 1808  raportoinut Koljonvirran taisteluista mukaanluettuna ”Hänen Majesteettinsa Kenraaliadjutantin rohkean ( ruhtinas ) Dolgorukin kaatumisesta”. ( Kreivi Buxhövden kuoli elokuun 23 päivänä 1811 Liivinmaalla Koluveren linnassaan eli Koluveren piispanlinnassa ).

Samaan aikaan kun Turussa vietettiin vilkasta seuraelämää,  johti Savossa Rantasalmella syntynyt kapteeni, sittemmin eversti Gregori Adolfsson Aminoff ( 1788 -1847 )  172 rääsyihin puettua Suomen armeijan sotilasta Tukholman satamaan ankkuroituihin kahteen purteen, Beataan ja Dygdeniin.  Suomen rannikolle,  Inkoon satamaan saavuttiin kesäkuun 26 päivänä 1810.

Hämäläisten, porilaisten, turkulaisten ja uusmaalaisten lisäksi joukossa oli 3 Pohjanmaan rykmentin sotilasta, 65 Savon jalkaväkirykmentin sotilasta, 24 Savon jääkäriä ja 9 Karjalan rakuunaa. Näillä oli pitkä matka kotiin. Jotkut kävelivät 900 kilometriä kesäisen Suomen halki. ( G. A. Aminoff, Göteborg 1839 ).

Iisalmella koetettiin toipua Suomen sodan ja Koljonvirran taistelujen 1808 tuhoista sekä  katovuosista, taudeista, nälästä , nälkäkuolemista ja  muista menetyksistä.  Palaneitten Kauppilan ja Linnan  talojen  paikalle nousivat Koljonvirralle  uudet talot ja  talousrakennukset.  Korjattiin  vaurioitunutta  kirkkoa sekä kellotapulia ,  pappilaa , pappilan navettaa ja pappilan torppia. Koska hautausmaan lankkuaita oli sotavuonna 1808 poltettu, päätettiin vuonna 1811 hautausmaan ympärille rakentaa kiviaita, joka valmistui vuonna 1818.  Poltetut ja rikotut sillat korjattiin.

Iisalmen kuninkaallisen seurakunnan kirkkoherra Johan Lagus oli kuollut vuonna 1806. Edesmenneen armovuodensaarnaajaksi oli määrätty  Rantasalmella  elokuun 20 päivänä 1771 syntynyt kappalainen Pehr Johan Collan ( 1771 – 1833 ), joka asui Lapinlahdella Väärnin kappalaispappilassa.  Vuonna 1812 Venäjän keisari Aleksanteri I nimitti Collanin  Iisalmen keisarillisen pastoraatin eli seurakunnan kirkkoherraksi. Elokuun 27 päivänä 1819 keisari Aleksanteri I  saapui  Iisalmen pappilaan  nimipastori, rovasti Pehr Johan Collanin ja rouva Christina Elisabeth Crohnsin vieraaksi.

Rovasti Tuomas Kortelainen kirjoittaa: ”Collanien pappila oli vieraanvarainen seuraelämän keskus paikkakunnalla.” ( Tuomas Kortelainen, Iisalmen seurakunnan historia 1627 – 1977, sivu 90, Iisalmen seurakunta, Kiuruvesi 1977 ).

 

 

 

 

Jätä kommentti

*