Tutshkovin veljekset Iisalmella ja Koljonvirralla

Venäjän keisarillisen huoneen jäsen, historioitsija ja suuriruhtinas Nikolai Mihailovitsh Romanov ( 1859 – 1919 ) julkaisi   laajan teoksen kuuluisista venäläisistä – ”Famous Russians in the 18th and 19th centuries. Biographies and Portraits.” ( St. Petersburg, 1905-1909 ). Suuriruhtinas Romanov kirjoittaa myös kenraalitar  Jelena Jakovlevnan ja insinöörikenraali,  salaneuvos, senaattori Aleksei Vasiljevitsh Tutshkovin  pojista, Venäjän ”Isänmaallisen sodan  sankareista”, jotka vuonna 1812 taistelivat Ranskan Napoleonin ”Suurta Armeijaa” vastaan. Vanhin veljeksistä  Nikolai Aleksejevitsh Tutshkov  komensi Borodinon taistelussa 7.9.1812 divisioonaa, nuorin Aleksandr Aleksejevitsh Tutshkov  komensi prikaatia, johon kuului myös Räävelin eli Tallinnan musketöörirykmentti. Aleksandr Tutshkov  eli Tutshkov 4 oli syntynyt Kievissä; 1812 sodan alussa Tutshkov 4 palveli Vilnassa.
Pietarissa Nevajoen suistossa on suuhaaroja, joista yksi on nimeltään Pieni Neva – Malaja Neva – jonka ylittää Tutshkovin silta.
Suomen sodassa syksyllä 1808  Tutshkovin veljekset olivat myös Iisalmella ja Koljonvirralla. Kenraaliluutnantti Nikolai Tutshkov komensi armeijakuntaa, jonka esikunta oli Ulmalan kylässä. Eversti Aleksandr Tutshkov oli Räävelin eli Tallinnan musketöörirykmentin päällikkö.  Räävelin ja Nizovin musketöörirykmentit muodostivat prikaatin, jota komensi kenraalimajuri Rahmanov.
Etujoukon päällikkö kenraaliadjutantti, ruhtinas Mihail  Dolgoruki kaatui  Koljonvirran taistelussa Sandelsin tykistön iskusta iltapäivällä 27.10.1808.  Kauppilan kylässä kenraalimajuri Ilja  Aleksejev ratkesi itkuun. Kenraali Tutshkov 1 toi sen  jälkeen  Koljonvirran itärannalle Rahmanovin prikaatin ja kaartintykistön, minkä jälkeen Koljonvirran ja Pikku-Iin yli tulitti 22  venäläisten  kanuunaa.  Kun oli solmittu 36 tunnin aselepo, ruhtinaan kaatumisesta ja tappiosta järkyttynyt kenraali Tutshkov asettui Iisalmen pappilaan. Rahmanovin prikaati mukaan luettuna Aleksandr Tutshkovin  rykmentti  majoittui Koljonvirran itäpuolelle Hiekka -eli Hietamäkeen, nykyisen Metsäpirtin maastoon.  Metsästä on paikallistettu  ainakin 30 prikaatin maamajaa. Tästä Napoleonin sotien aikana Venäjän armeijassa  käyttöön otetusta uudesta  majoittumistavasta on kirjailija Leo Tolstoi kirjoittanut romaanissaan ”Sota ja rauha”.  Sitaatti ylipäällikkö kreivi  Buxhövdenin raportista, Koljonvirran taistelusta,  keisari Aleksanteri I:lle Kokkolasta 6.11.1808 ( Venäjän federaation keskusarkisto, sotahistoriallinen arkisto, Moskova, suom.,  FT Juri Shikalov ):
”Haavoittuivat: everstit Ljamin, Pestel ja Adamovitsh; majurit Sudakov ja Aleksejev sekä majoitusosastossa paroni Teil van Seraskerken, 10 yliupseeria, 461 aliupseeria ja rivimiestä: On saatu tieto siitä ( huom., alaviite raportissa ), että myös Kenraaliluutnantti Tutshkov 1 haavoittui luodista jalkaan; mutta siitä huolimatta hän pysyi taistelussa loppuun asti, ei näyttänyt merkkejä siitä eikä edes tehnyt raporttia haavastaan.”
Koljonvirran taisteluissa 1808 kaatui, haavoittui, katosi tai jäi sotavangiksi yhteensä 1500 sotilasta. On arvioitu, että Borodinon taistelussa 7.9.1812 kaatui, haavoittui tai katosi yhteensä 80 000 – 95 000 sotilasta. Kenraali Nikolai  Tutshkov  haavoittui luodista rintaan. Kolme viikkoa myöhemmin hän kuoli muinaisessa Jaroslavlin kaupungissa, missä hänet haudattiin Volgan varrella Tolgskin munkkiluostariin, joka on nykyisin nunnaluostari. Kenraalimajuri Aleksandr Tutshkov  kaatui tykinkuulasta kadoten kentälle. Hänen puolisonsa Margarita Naryshkina rakensi paikalle pienen neliskulmaisen kivikirkon , jonka viereen hän perusti  Spaso-Borodinon nunnaluostarin. Hän oli luostarin ensimmäinen igumenia.
Kun Tutshkovin veljesten Jelena -äiti sai tiedon poikiensa kuolemasta – kuten suuriruhtinas Romanov kirjoittaa  – ”äiti sokeutui  samana päivänä”.
 

Jätä kommentti

*