Venäjän keisarillisen huoneen jäsen, historioitsija ja suuriruhtinas Nikolai Mihailovitsh Romanov ( 1859 – 1919 ) julkaisi laajan teoksen kuuluisista venäläisistä – ”Famous Russians in the 18th and 19th centuries. Biographies and Portraits.” ( St. Petersburg, 1905-1909 ). Suuriruhtinas Romanov kirjoittaa myös kenraalitar Jelena Jakovlevnan ja insinöörikenraali, salaneuvos, senaattori Aleksei Vasiljevitsh Tutshkovin pojista, Venäjän ”Isänmaallisen sodan sankareista”, jotka vuonna 1812 taistelivat Ranskan Napoleonin ”Suurta Armeijaa” vastaan. Vanhin veljeksistä Nikolai Aleksejevitsh Tutshkov komensi Borodinon taistelussa 7.9.1812 divisioonaa, nuorin Aleksandr Aleksejevitsh Tutshkov komensi prikaatia, johon kuului myös Räävelin eli Tallinnan musketöörirykmentti. Aleksandr Tutshkov eli Tutshkov 4 oli syntynyt Kievissä; 1812 sodan alussa Tutshkov 4 palveli Vilnassa.
Pietarissa Nevajoen suistossa on suuhaaroja, joista yksi on nimeltään Pieni Neva – Malaja Neva – jonka ylittää Tutshkovin silta.
Suomen sodassa syksyllä 1808 Tutshkovin veljekset olivat myös Iisalmella ja Koljonvirralla. Kenraaliluutnantti Nikolai Tutshkov komensi armeijakuntaa, jonka esikunta oli Ulmalan kylässä. Eversti Aleksandr Tutshkov oli Räävelin eli Tallinnan musketöörirykmentin päällikkö. Räävelin ja Nizovin musketöörirykmentit muodostivat prikaatin, jota komensi kenraalimajuri Rahmanov.
Etujoukon päällikkö kenraaliadjutantti, ruhtinas Mihail Dolgoruki kaatui Koljonvirran taistelussa Sandelsin tykistön iskusta iltapäivällä 27.10.1808. Kauppilan kylässä kenraalimajuri Ilja Aleksejev ratkesi itkuun. Kenraali Tutshkov 1 toi sen jälkeen Koljonvirran itärannalle Rahmanovin prikaatin ja kaartintykistön, minkä jälkeen Koljonvirran ja Pikku-Iin yli tulitti 22 venäläisten kanuunaa. Kun oli solmittu 36 tunnin aselepo, ruhtinaan kaatumisesta ja tappiosta järkyttynyt kenraali Tutshkov asettui Iisalmen pappilaan. Rahmanovin prikaati mukaan luettuna Aleksandr Tutshkovin rykmentti majoittui Koljonvirran itäpuolelle Hiekka -eli Hietamäkeen, nykyisen Metsäpirtin maastoon. Metsästä on paikallistettu ainakin 30 prikaatin maamajaa. Tästä Napoleonin sotien aikana Venäjän armeijassa käyttöön otetusta uudesta majoittumistavasta on kirjailija Leo Tolstoi kirjoittanut romaanissaan ”Sota ja rauha”. Sitaatti ylipäällikkö kreivi Buxhövdenin raportista, Koljonvirran taistelusta, keisari Aleksanteri I:lle Kokkolasta 6.11.1808 ( Venäjän federaation keskusarkisto, sotahistoriallinen arkisto, Moskova, suom., FT Juri Shikalov ):
”Haavoittuivat: everstit Ljamin, Pestel ja Adamovitsh; majurit Sudakov ja Aleksejev sekä majoitusosastossa paroni Teil van Seraskerken, 10 yliupseeria, 461 aliupseeria ja rivimiestä: On saatu tieto siitä ( huom., alaviite raportissa ), että myös Kenraaliluutnantti Tutshkov 1 haavoittui luodista jalkaan; mutta siitä huolimatta hän pysyi taistelussa loppuun asti, ei näyttänyt merkkejä siitä eikä edes tehnyt raporttia haavastaan.”
Koljonvirran taisteluissa 1808 kaatui, haavoittui, katosi tai jäi sotavangiksi yhteensä 1500 sotilasta. On arvioitu, että Borodinon taistelussa 7.9.1812 kaatui, haavoittui tai katosi yhteensä 80 000 – 95 000 sotilasta. Kenraali Nikolai Tutshkov haavoittui luodista rintaan. Kolme viikkoa myöhemmin hän kuoli muinaisessa Jaroslavlin kaupungissa, missä hänet haudattiin Volgan varrella Tolgskin munkkiluostariin, joka on nykyisin nunnaluostari. Kenraalimajuri Aleksandr Tutshkov kaatui tykinkuulasta kadoten kentälle. Hänen puolisonsa Margarita Naryshkina rakensi paikalle pienen neliskulmaisen kivikirkon , jonka viereen hän perusti Spaso-Borodinon nunnaluostarin. Hän oli luostarin ensimmäinen igumenia.
Kun Tutshkovin veljesten Jelena -äiti sai tiedon poikiensa kuolemasta – kuten suuriruhtinas Romanov kirjoittaa – ”äiti sokeutui samana päivänä”.