Koljonvirran taistelussa torstaina iltapäivällä lokakuun 27 päivänä 1808 Sandelsin suomalaisen  prikaatin tykkitulessa  kaatuneen ruhtinas Mihail Petrovitsh Dolgorukin ( 1780 – 1808 ) ruumis palsamoitiin Iisalmen  Paloisilla , hänen esikunnassaan, Lindbergin nimismieskartanossa, samalla pöydällä, miltä nuori kenraali oli aamulla nauttinut aamiaisensa ( Liprandi, 1808 ). Palsamointia johti ruhtinaan henkilääkäri, Navaginskin musketöörirykmentin lääkäri, kirurgi Nikolai Fedorovitsh Arendt ( 1785 – 1859 ), josta sittemmin tuli salaneuvos ja keisari Nikolai I:n henki -eli hovilääkäri (  Nikolai Mihailovitsh  Romanov, Znamenityje Rossijanje XVII – XIX – Famous Russians in the 18th and 19th centuries, Sankt – Peterburg, 1905 – 1909 ).

Varapastori Johan Lindberg  ( 1800 – 1867 ) oli toimitusvouti, kruununnimismies  Johan Lindbergin poika. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1823 . Hän palveli  Iisalmen seurakunnan kappalaisena, ollen toinen kappalainen vuosina 1837 – 1850 ja  ensimmäinen  kappalainen  ja kirkkoherran  apulainen  1853 – 1867.  Hän kuoli sokeana ( Tuomas Kortelainen, 1977 ).  Johan Lindbergin muistoja  Dolgorukista on julkaistu Salmettaressa lokakuun 13 päivänä 1910:

”VANHOJA MUISTOJA. Kokoillut Vartija-Ville. Ruhtinas Dolgorukista

V. 1860 seuduilla kuulin pastori Lindbergin kertoneen yhtä ja toista tästä nuoresta venäläisestä ruhtinaasta. Hän kertoi: – Olin vielä pieni poikanen, kun isäni asui Ahmolla. Silloin majaili ruhtinas Dolgoruk luonamme. Hän oli herttainen nuori herra ja leikki iloisesti kanssamme sekä jakeli lapsille namusia. Sen päivän aamuna, jona hän kaatui, leikitteli hän kanssamme. Äkkipikaa heitti hän leikin ja sukkelasti puki päälleen ja törmäsi juosten ulos rappusille. Riensimme katsomaan. Hevosta piti suitsista sotamies. Ruhtinas murahti vähän ja hevonen lankesi polvilleen. Kohta oli ruhtinas satulassa ja kiisi tulista vauhtia pohjoiseen päin.

Illan hämärissä tuotiin ruhtinas Dolgorukin ruumis ( Ahmoon ). Meiltä lainattiin suuri vesiastia, johonka ruumis upotettiin niin kauan kun ei enää vesi veriseksi muuttunut. Viimein upottivat he ruumiin kylmään vesiastiaan veden alle.  Astia nostettiin suljettuun vaunuun, johon pantiin astian ympärille kynttilöitä palamaan ja venäläinen pappi piti pitkän rukouksen. Viimein suljettiin vaunu ja hevoset olivat jo valmiina, jotka tulista vauhtia läksivät yön pimeydestä huolimatta kohti Pietarin kaupunkia.”