Venäjän entisaikaa

Pietarissa tiistaina 10.11.1808 ilmestyneessä saksankielisessä St. Peterburgische  Zeitung´ssa numero 90, virallisissa uutisissa, ilmoitettiin, että ”edesmennyt kenraaliadjutantti, ruhtinas, ratsumestari Aleksanterin husaarirykmentistä, Dolgoruki 3, on nimitetty keisarilliseen hoviin kamarijunkkeriksi”. Samassa lehdessä numerossa 92, tiistaina 17.11.1808, julkaistiin keisari Aleksanterin ”kaikkeinarmollisimmin antama asetus edesmenneen kenraaliadjutantti ruhtinas Mihail Dolgorukin nimittämisestä kamarijunkkeriksi keisarilliseen hoviin”.
Suuriruhtinas Nikolai Mihailovitsh Romanovin mukaan Koljonvirran taistelussa 1808 kaatunut  Dolgoruki oli kihloissa suuriruhtinatar Katariina Pavlovna Romanovan ( 1788-1819 ) kanssa. Aikakirjojen  mukaan Katariina oli leskikeisarinna Maria Feodorovnan lemmikkitytär ja keisari Aleksanteri I:n rakkain sisar.  Myös kenraali Nikolai Tutshkov on ennen  Borodinon taistelua  1812 kertonut veljelleen, että keisari Aleksanteri oli jo suostunut  Dolgorukin ja Katariinan avioliittoon. Ruhtinas  Golitsyn kirjoittaa Katariinan olleen ”älykäs , mainio  kaunotar ja hehkuvasieluinen” ( Ruhtinas N.S. Golitsyn,  Taistelu Iisalmella Suomessa 15. ( 27. ) lokakuuta vuonna 1808, Russkaja Starina -Venäjän Entisaika, 1890 ). Katariinaa on kuvattu myös ”huomattavan älykkääksi ja luonteeltaan leimuavaksi ja vilkkaaksi”. Keisari Aleksanteri I kirjoitti Porvoon valtiopäiviltä 1809, uupuneena pitkiin puheisiin, lempisisarelleen  pitkän ja tunteellisen kirjeen, puhutellen Katariinaa hellästi  ”Neiti Prinsessaksi”. Suuriruhtinatar Katariina Pavlovnan, sittemmin Oldenburgin herttuattaren ja Württembergin  kuningattaren,  hauta on Saksassa Stuttgartin kaupungissa. Perimätiedon  mukaan Oldenburgin herttuatar Katariina lahjoitti rahaa  sulhasensa Dolgorukin viimeisen taistelukentän  Iisalmen tienoon maanviljelyksen kasvattamiseen . Turussa vuonna 1792 perustettu Suomen Talousseura, sittemmin Keisarillinen Suomen Talousseura, edisti perunan viljelyä ja soiden kuivattamista pelloiksi.  Seuran asiamiehinä eri puolella Suomea toimivat yleensä papit.  Vuonna 1806 kuolleen kirkkoherra Johan Laguksen armovuodensaarnaajaksi oli määrätty Iisalmen pitäjän kappalainen Pehr Johan Collan, joka palveli Iisalmen seurakunnan kirkkoherrana vuosina 1812-1833.  Collan oli Talousseuran kirjeenvaihtajajäsen yrittäen  tarmokkaasti  toteuttaa Seuran tarkoitusta suuressa  seurakunnassaan.  Vieremän kunnankirjurina vuosina 1937-1941 toiminut Veikko Remes soitti minulle vuonna 1977,  kertoen nähneensä asiakirjoja ”Oldenburgin ruhtinattaren rahastosta”. Remeksen mukaan Oldenburgin herttuatar olisi lähettänyt ”suunnattoman suuren summan  rahaa  suo-ja maanviljelystä varten”.  Santeri Rissanen kirjoittaa ”Iisalmen entisen pitäjän historiassa”, 1927,   Pehkolanniemen Petterin, valtiopäivämies Petter Kumpulaisen ( 1817 – 1880 ) olleen maatalouden uudistajana eturivin mies,  myös   Kumpulaisen lempitöitä olivat niittyjen raivaaminen ja suonviljelys.  Veikko  Remes kysyi, ”saiko  Petter Kumpulainen varoja Oldenburgin ruhtinattarelta”.
 

Kommentit

  • Ulkopuolinen

    Varsinkin 1800-luvun puolenvälin jälkeen elettiin hallaisia aikoja, joten soiden viljeleminen ei oikein lyönyt leiville. Petter (Pekka) Kumpulainenkin menetti elämänsä jälkipuolella tilansa myöhemmän Vieremän puolessa pakkohuutokauppaan, koska oli ilmeisesti ottanut velkaakin suoviljelystensa laajentamisen rahoittamiseen. Mutta viljelykset luonnollisesti jäivät uusien omistajien hyödyksi. Ilmastokin kun vähitellen lämpeni siitä myöhempien historiantutkijoiden nimittämästä ”pienestä jääkaudesta”.

Kommentointi on suljettu.