Kuinka koskematon on kirkkorakennus?

Kirkkoherranviraston työhuoneet sijoitettaisiin urkulehterin alle. Yhteen kirkon sakaraan tulisi seurakuntasali. Samaan syssyyn kirkon tiloihin voisi siirtää myös päiväkerhon tilat.
Hankasalmen uusi kirkkoherra Mikko Laitinen esitti taannoisessa lehtihaastattelussa reippaita ajatuksia (Keskisuomalainen 11.1.2014). Hankasalmen seurakunta kamppailee talousvaikeuksien kanssa kuten lähes kaikki muutkin seurakunnat. Henkilöstömenot ja kiinteistökulut vievät suurimman osan varoista ja itse toimintaan jää turhan vähän rahaa.
Laitista harmittaa se, että vuodessa uppoaa kymmeniä tuhansia euroja suurimman osan ajasta kiinni olevan rakennuksen, eli kirkon, ylläpitämiseen. Hän toivoisi kirkon ovien olevan auki nykyistä enemmän.
Yhtälön ratkaisuksi kirkkoherra ehdottaa joidenkin toimintojen siirtämistä kirkon tiloihin. Laitinen myöntää, ettei tiedä, kuinka realistinen ajatus olisi ja mitä se maksaisi, mutta heittää idean silti ilmaan.
Suomessa on totuttu siihen, että kirkot kumisevat tyhjyyttään. Eloa rakennuksiin tulee jumalanpalveluksien aikana, mutta silloinkaan kirkot eivät yleensä täyty viimeistä penkkiriviä myöten.
Totuttu on myös siihen, että kirkkoihin pääsee vain harvoina ja valittuina aikoina. Seurakuntalainen ei voi kuvitellakaan, että pistäytyisi kirkkoon hiljentymään tai kävisi ihailemassa sen kauneutta silloin, kun siihen tuntuisi olevan tarvetta.
Kirkot ovat tunnetusti arkkitehtuurin helmiä. Kysymys kuuluukin, kuinka ”koskemattomana” kirkon tiloja on pidettävä? Jos jumalanpalvelukset mahtuu pitämään nykyistä pienemmässä tilassa, voiko kirkkoon tehdä rakenteellisia muutoksia?
Joku voi pitää Laitisen ajatuksia suorastaan rienaavina. Mutta kun seurakuntien taloudellinen ahdinko syvenee, ei veroprosenttia korottamalla enää päästä eteenpäin. Irtisanomisetkaan eivät ole ratkaisu, jos tilanne on kuten Keiteleen seurakunnassa, jossa jokaisella osa-alueella on enää yksi työntekijä.
On ajateltava uudella tavalla. Ylä-Savon seurakuntayhtymässä on vakaa aie luopua yhtymälle tarpeettomista kiinteistöistä. Entä jos otettaisiin uudet aseet käyttöön?
Marita