Eurovaalien lähestyminen alkaa näkyä meilläkin päin. Keiteleellä äänestäjät pysyivät kahvin maussa maanantaina, kun Elsi Katainen (kesk.) jututti äänestäjiä Veljestupa Tiinassa yhdeltä ja Toimi Kankaanniemi (ps.) teki samaa työtä Kimmo Kivelän (ps.) kanssa K-Marketin edessä kahden aikaan.
Kankaanniemen mukaan ihmiset eivät ole oikein vielä heränneet vaalien lähestymiseen, vaalihuuman noususta puhumattakaan. Vaalitunnelmat taitavat olla vielä yhtä koleita kuin tämä huhtikuinen ilma.
Vaaleihin on toki vielä aikaa, sillä äänestyspäivä on vasta 25. toukokuuta. Nyt olisikin hyvä hetki ottaa selvää itselle sopivasta ehdokkaasta.
Kolmetoista meppiähän meiltä tuohon maailman suurimpaan, demokraattisesti valittavaan parlamenttiin tulee, mutta eikös se olisi hyvä, että siellä olisivat sinun kanssasi samoilla linjoilla olevat ihmiset?
Tiirailin tuossa tilastoja ja niiden mukaan Pielavedellä äänestysprosentti oli viime eurovaaleissa 35,1. Keitele hipoi Pohjois-Savon huippulukemia 39,8 prosentilla, vain Vesanto vetäisi sitä paremmaksi 40,1 prosentin äänestysaktiivisuudella.
Kun koko maan äänioikeutetuista uurnalla kävi 40,3 prosenttia, ei luku ole valtakunnallisesti huono, mutta petraamisen varaa siinä silti on.
Sitten niihin ambulansseihin. Entinen sairaankuljetus, nykyinen ensihoitopalvelu, on jälleen murroksessa Keiteleellä.
Palvelu siirtyi vuosi sitten sairaanhoitopiirien vastuulle. Tuolloin paikkakunnalta loppui ambulanssin yöpäivystys, mutta päiväsaikaan auto oli kunnan rajojen sisällä joka päivä aamukahdeksasta iltakahdeksaan.
Parin viikon kuluttua päivystysajat muuttuvat, miten sen sanoisi, vaihteleviksi. Ambulanssin viettämät tunnit Keiteleellä vaihtelevat sen mukaan, kuinka työvoimaa on palveluun irrotettavissa. Joukossa tulee olemaan myös kokonaisia päiviä, jolloin lähin auto tulee naapurikunnasta.
Muutoksen todellisia vaikutuksia palveluun ei tiedä vielä kukaan, ne testataan käytännön tilanteissa. Järjestelmän toimivuutta ja niin kutsuttuja vasteaikoja onkin seurattava nyt haukan lailla.
Marita