Jokunen lukija on huomannut, että karvainen naamani oli ilmestynyt takaisin lehden apinalaatikkoon. Niin että täällä sitä taasen ollaan sen niin sanotun sorvin ääressä. Niille jotka eivät tienneet, kerrottakoon että syrjin palkkatyötä viimeiset yksitoista kuukautta vuorotteluvapaalla. TET-jakson jälkeen etusormet ovat alkaneet osua oikeille näppäimille.
Niin että mitenkä meni vapaalla? Vauhdilla meni töitä tehdessä tyyliin joka ilta raato väsyneenä vuoteeseen. Sitähän sitä ampumarataa tuli nikkaroitua ja… laiska töitään luettelee.
Onnistuin vähäsen järkyttämään työporukoita kertomalla, että meillä syötiin oravapataa mennä viikonloppuna. Pistettiin joulun alla pojan kanssa toistakymmentä oravaa nahoiksi. Meinataan lakit teettää. Seitsemän kurrea siivottiin ja pantiin pakkaseen. Pojan idea.
Viime pyhänä juniori sitten kokkasi. Jännitystä oli ilmassa, koska ennakko-odotukset pihkan mausta elivät vahvoina. Meitä oli pöydässä kuusi, eikä kukaan havainnut pihkan makua. Vaimokaan ei havainnut, koska ei syönyt – periaatteesta.
Miltäkö maistuu oravan liha? Mihin sitä voisi verrata? Nisäkäspuolelta lähellä voisi olla rusakko, sellainen, joka ei ole ahtanut aiv-rehua sisuksiinsa. Linturiistasta aika lähellä on pyy, kyyhky ja fasaani. Oravan liha on miedon makuista, vaaleaa ja tiukkasyistä. Syömistä on eniten jaloissa ja selässä. Kuvelihojen syönti menee näpräilyksi.
Seuraavaksi riistaruuaksi meillä laitetaan räkättirastasta. Ovat niin pieniä palleroisia, että täytynee kaivaa joku pyy tai teeri kaveriksi. Oli muuten hieno lintusyksy. Kauhean paljon ei saalista tullut, mutta sitäkin eksoottisempaa. Pakastearkun uumenissa yhdessä pussissa lukee ”korpimetso”.
Timo-Heikki