As Oy onnekantamoisen väki on nimetty

Olipa hauskoja muutamia päiviä kun hahmottelin As Oy Onnekantamoisen väkeä omiksi hahmoikseen. Kaikkien taloyhtiön asukkaiden kasvot on muokattu valmiiksi ja he saivat jo nimetkin.  Jokunen katutason myymälöiden asiakkaista jää nimettömiksi. Pakko oli kyllä nimetä kioskin asiakkaista kaksi poikaakin, jotka sijoitan kioskiin karkkiostoksille.

Nukkien määrä kiri lopulta 38aan, kun esim poikamies Oskun elämään tupsahti tyttökaveri Alina kylään ja asiakkaitakin tuli tehdyksi enemmän kun alussa arvelin. On minulla vielä edessä iso, mutta hauska työrupeama ennen kuin kaikki nuket ovat valmiita. Aivan ihana näitä pieniä ihmishahmoja on kyllä tehdä ja heidän tarinaansa kehitellä. On myös käynyt selvästi esille, että As Oy Onnenkantamoisessa asuu hyväntuulista ja sopuisaa porukkaa.

 

 

 

 

Kommentit

  • Arja Hakala

    As Oy Onnenkantamoisen väki on ilmeisen aktiivista joukkoa.
    Puuhaihminen on oletetusti ”työhönsä” topakoitunut ja se vie huomattavasti aikaa.
    Näin ollen me lukijat ootamme mikä vaihe on seuraavana täällä blogissa.

    • Aulikki Pitkänen

      Hei Arja, ja kiitos taas viestistäsi. Tosiaan, tästä projektista tulee pitkäaikainen. Väliin tulee myös muuta sillä olen aktiivinen tekijä monessa. A. Oy Onnenkantamoisen tekemiseen on aina mukava heittäytyä. Onneksi As Oy Onnenkantamoinen on enää vailla vain sen asukkkaat, jotka olen siis jo määrittänyt ja ’vain’ kehoja vailla sekä lisäksi kerrostalon julkisivu, joka tulee myös olemaan taas hauska työvaihe. Kirja talosta valmistuu talon rakennuksen ohella.
      Taukoa on siis tullut juuri tähän projektiin, mutta ehätin tehdä vielä ennen tauon alkua valmiiksi talon katutasossa olevan puodin ’Kivat kuosit’ ja sen kauppiaan Irmeli Kyyjärven. Täytyykin tämä päivittää blogiin.
      Kevät on tullut ja aikaa vie nyt kotvan puutarhaprojektimme, jonne perustamme alppiruusupuistoa. Sekin on ihanaa tekemistä ja vie mennessään.

Kommentointi on suljettu.