Asunto-osakeyhtiö Onnenkantamoisen projekti jatkuu

Sataa sataa ropisee ja myrskyää eikä puutarhatöihin ole nyt menemistä. Jatkoinkin sitten taas pitkästä aikaa kerrostaloprojektiani. Kerrostaloasukkaiden tilojen sisustaminen on tosi ihanaa. Kaikille talon perheille tai yksineläjälle tulee ’omannäköisensä’ tila kerrostaloon. Eilen ja tänään olen valmistanut leskirouva Kaino Kankaiselle ja Melttosen nuorelle perheelle huonekasveja.

Oheisessa kuvassa ovat Kainon olohuoneeseen kotiutuneet Rönsylilja, Amatsoninlilja ja Posliinikukka. Muutto maalta kaupunkiin sujui huonekasvien osalta täysin vauriotta ja niinpä hän saa nauttia niistä myös uudessa kodissaan.

Kerrostalossa asuva Melttosen perheen emäntä halusi heille olohuoneeseen mustavalkean sisustuksen. Isäntä toivoi kuitenkin huoneeseen ainakin yhden huonekasvin ja hänelle mieleinen olisi Fiikus. Tämä huonekasvi tulisi kyllä menestyessään vaatimaan olohuoneesta suuresti tilaa ja emännän on siksi ’ehkä’ luovuttava toisesta tilaa vievästä hankkeesta, joka olisi pallotuoli.
No, joustettava on puolin ja toisin ja niinpä heille hankittiin jo ainakin Fiikus, joka on jo lähtöjään näyttävää kokoa.

Pikku hiljaa alkavat Asunto-osakeyhtiö Onnenkantamoisen tilat saada sisustusta.