Joulu muuttaa asetelmia

Jouluna täytyy tupaan järjestää joulutunnelmaa – ja niin myös tuvan ikkunoihin. Orkideat ovat vallanneet yhden tuvan ikkunoista ja nytpä niistä suurin osa täytyi hiissata toisaanne, jotta tavanomainen joulutunnelma löytyisi. Muutaman orkidean piti ikkunaan kumminkin jäädä, sillä pari niistä kukkii parhaillaan ja paria hyvässä kasvussa olevaakaan en halunnut häiritä siirrolla. Aika rauhallinen ikkunasta kehkeytyi lopulta.

ss tuvan ikkuna jouluna

Tuvan ikkunaan maalaan aina vähän joulusia juttuja

ss tuvan ikkuna jouluna 2

Ikkunalta siirtyivät yläkertaan usea orkidea. Nämä orkideat eivät hermostu tästä siirrosta, sillä yksikään ei ole aikeissa kukkia tms. juuri tällä hetkellä. Yläkerran orkidea-asetelma ei ole niitä kaikkein sievimpiä, mutta käytännöllisyys meni nyt kauneuden edelle.

ss tuvan ikkunalta siirretyt ylös

Jätä kommentti

*