Kerrostalon keittiö

edf

Teen ‘Asunto-osakeyhtiö Onnenkantamoiseen’ kaksi keittiötä, joista toisen sisustamiseen sain idean ruotsalaisesta dekkarista. Ohjelmassa mies puuhasteli keittiössä, jossa oli ruskeavoittoinen tiiliseinä johon oli tehty upotettuja hyllyköitä. Tämä näkymä jäi mieleeni siinä määrin, että sitä oli ihan pakko kokeilla tähänkin projektiin.

Tiiliseinän tein ruskeaan pahviin, johon kaiversin Dremelillä tiilet.
‘Muuraukseni’ lopputulos ei ole lähelläkään priimaa, mutta arvelin siihen upotettavien hyllyjen peittoavat virheistä suurimman osan. ‘Tiilet’ sävytin harmaaksi akryyliväreillä. Halusin tiiliseinästä kuitenkin vähän karheanoloisen.

edf

Jossain vaiheessa säikähdin, josko tämä tiiliseinä ei sovikaan kerrostaloasuntoon, mutta lopputuloksesta tuli kuitenkin sitten mielestäni ihan ‘kevyt’ ja ainakin nätti. Keittiöön tulee vielä siro saareke ja ruokailutilat. Varsinaiset tilakuvat kaikista huoneista tuon julki vasta talon kokonaan valmistuttua. Tässä osakuva keittiöstä.

edf

Teen kerrostalostani kirjan, joka kulkee aina talon mukana.
Lastenlapsille teen varmaankin ihan omat kirjat, sillä he ovat tästä projektistani todella kiinnostuneita.  Tämän vielä keskeneräisen talon äärelle mennään joka kerta tarinoimaan, mummolassa käydessä.

Keittiön sisustumateriaalit ovat tietysti taas kierrätystä (pahvia, foliota, helmiä, korkkeja, rihmalankaa, rautalankaa, kangaspalasta matto  jne.)
Lähipiirissäni ymmärretään jo kaikkien pienten roskien arvo ja niitä tuodaan minulle jatkuvasti.
Olen laittanut askartelupisteeseeni paljon pieniä tuotteistaan nimettyjä muovilaatikoita, jotka helpottavat tuotteiden löytämistä tarpeen tullen ja askertelupisteen siivoaminenkin on nyt ketterää. Tässä kuva askartelupisteestäni kotonamme.

edf

Jätä kommentti

*