Minihuonekaluja

cof

Tänään tein kulahtaneen antiikkinahkaisen sohvakaluston tekeillä olevaan ‘kerrostalooni’. Sohvakalusto on tehty kierrätyspaperista jota vähän tuunasin. Laitan talteen kaiken sellaisen ostoksistamme kertyvän paperin ja pahvin, jolla oletan olevan askarteluissani vielä käyttöä.  Joskus idea jonkun tuotteen tekemisestä lähtee jo ihan ‘roskia’ tutkaillessani.

Sohvan kokosuhde on 1:18 (= norm. sohvan pituus 190 cm, kuvassa n. 10 cm)

cof

Olen tehnyt aiemmin lastenlasten nukkekoteihin paljon erilaisia huonekaluja. Kahta nukkekotia yhtä aikaa tehdessäni jouduin tekemään kaiken kahtena, mutta esim. ruokapöydän ja työpöydän yhteyteen piti sitten tehdä tuoleja suuri määrä.
Molempiin nukkekoteihin tein myös kopiot meidän makuuhuoneestamme (kts. artikkelikuva), näin nukkekoteihin jää meidän ‘isovanhempien historiaakin’ pienesti elämään.
Makuuhuoneemme kuviotapettien valmistaminen olikin sitten iso työ. Tapetti piti kuvata seinältä ja siirtää koneelle. Koneella kuvista piti tehdä pienikokoisia (= kokosuhde 1:18) ja muotoilla kuvista ‘vuotia’.  Tein sitten tapetista tietokoneelle valmiiksi vuotia monesta muustakin tapettimallista. Nyt minulla on tapettimalleista kansio ja lisävuotien tulostus koneelta on jatkossa helppoa.

Oheisessa kuvassa ovat noihin kahteen nukkekotiin tekemäni tuolit. Toisen kuvan nukke ei ole oma tekemäni, sillä noihin nukkekoteihin ostin vielä nuket, jotka kestävät lasten leikin. Tuolit ovat kaikki tehty pahvista ja sävytetty akryyliväreillä ja sisustusmaalilla. Dremelillä tein joihinkin tuoleihin kaiverrusta.

cof

cof

Tässä vielä pari kuvaa tekemistäni huonekaluista.

cof

cof

Lisäksi kuva kelloista, jotka näyttävät tyttöjen nukkekodeissa oikeaa aikaa. Etsin pieniä kelloja tinkaan, mutta sitten riittävän pienet kellot löytyivät. Kellot piti tietysti laittaa nättiin ‘kellokaappiin’ ja niiden piti olla vielä sellaiset että tarvittaessa pariston vaihto sujuu pieniltä tytöiltä helposti. Kellokaapit tein pahvista ja pahvin sävytin akryyliväreillä.

bty

Jätä kommentti

*