Minisuon orkideat selvisivät hienosti menneestä talvesta ainakin siihen nähden, että pakkasta oli kireimmillään -34 astetta eikä orkideoilla ollut senttiäkään lumisuojaa peittonaan. Riemuni oli rajaton, kun sain havaita suossani Tikankonteista (Cypridedium) neljässä eri kohdassa kasvuunlähtöjä. Viime kesän hankinnoista alkujaan jo huonokuntoiset saksalaisen puutarhan orkideat eivät pärjänneet suossani. Yksitoista orkideaa sieltä tilasin, mutta näyttää vahvasti siltä että vain yksi niistä pyrkii esiin mullasta.
Kuvassa tikankontin versoja nousemassa yhdestä kohtaa minisuotani
Maariakämmeköitäkin näkyy myös nousseen kasvuun ainakin neljästä eri kohdasta orkideasuossani. Näiden orkideoitten versot ovat jo hyvänkokoisia jos huomioidaann, että orkideasuo sijaitsee varjossa/puolivarjossa ja siinä viipyvät talven lumet todella pitkään puutarhamme muihin alueisiin nähden.
Kuvassa orkideasuolla Maariakämmekän versoista yksi lähtö. Ketunleipä kukkii jo kohta sen juurella runsain kukin.
Kylmän talven aikana kävi moneen kertaan mielessäni, etteivät suoni orkideat tule selviämään niin kylmistä keleistä. Niinpätilasin jo maaliskuussa Turusta, Kauppilan puutarhasta, uusia tikakontteja tilannetta korjaamaan. Tikankontit ovat hollantilaisen puutahan tuotoksia ja minulle tulleet ovat kaikin puolin hyvälaatuiset. Aivan jo sormet syyhyää kun tekisi mieleni ne suohon istuttaa, vaan enpä toistaiseksi uskalla. Laitoin orkideat odottelemaan istutusta vielä toviksi parvekkeen muoviseen kasvikaappiin.
Muutamissa nyt tulleissa matalakasvuisissa orkideoissa on nuppuja nähtävissä