Orkidealasikon peikot

cof

Olen aina panostanut orkideoitteni hyvinvointiin lasikoissani, mutta myös lasikoiden maisemointi on ollut minulle aina tärkeää. Tämän vuoden alusta aloittelin taas pitkästä aikaa myös nukkekotien rakentelua, sillä pienoismaailmat yleensäkin ovat aina kiehtoneet minua.  Sain kaksi nukkekotia juuri valmiiksi kahdelle pienelle leikkijälle, joten nyt oli aikaa myös orkidealasikon uudistukseen.

Askartelin suurimpaan orkidealasikkooni peikkoja ja niille kotikolot. Kerronpa myös, että peikoilla on minun hiukseni, sillä muut materiaalit olisivat tuntuneet ihan ’teennäisiltä’ tähän tarkoitukseen :) Otan nykyisin talteen pitkien hiusteni leikkauspätkät, myös tulevia nukkeaskarteluja ajatellen.

Tämä orkidealasikon tuunausprojekti oli kaikilta osin todella hauska projekti. Peikkojen nimet ovat Arttu, Taavetti ja Veikka.

cof

cof

cof

Peikoista Arttu sai asuttavakseen mökin valaistuksineen. Valaistus toimii ajastetusti. Pikkumökissä on tupa, makuukamari ja vinni. Taavetin ja Veikan kodit jäävät piiloon. He kurkistavat kotikoloistaan ulos ja tervehtivät lasikon katsojia pienistä sisäänkäyntien koloistaan. Sisäänkäynnit jäävät pienten turvekatosten alle.

Tunnelma suuressa orkidealasikossa on nyt hauska ja se on aivan ihana katsella. Sopii  kaikenikäisille.

cof

 

 

Kommentit

  • Sinikka Parikka

    Hei.
    Millainen tuo sinun lasikko on, siis, mikä on orgideoiden kasvualusta.
    Minulla kasvaa tällä hetkellä 25 orgideaa. Suurin osa on perhosorgideoita, muutama puikko-orgidea. 1 lumikuningatar ja 1 jota en tiedä, eivät ole vielä minulla kukkineet. Sain näitten alut käydessäni vierailulla Sulkavalla silloin olleessa orkidea puutarhassa.

    • Aulikki Pitkänen

      Hei Sinikka. Nuo luettelemasi orkideat eivät tarvitse itseasiassa ollenkaan lasikkoa, ne kasvavat kaikki hyvin ihan normihuoneilmassa. Lumikuningatar ja useat puikkkokämmekät tarvitsevat pimeällä kaudella (marraskuu-helmikuu) lepotauon. Lumikuningatar on lepokauden viileässä, eikä sitä kastella kun muutaman kerran koko levon aikana vain joko bulbeja sumuttamalla tai laittamalla niiden päälle lunta. Useat puikkokämmeköistä eivät myöskään tarvitse kastelua levon aikana kuin todella vähän jos ollenkaan (pienesti sumuttelua vain ja harvoin kasville). Perhoskämmekät taas tahtovat yhtä hyvät oltavat koko kasvukauden (= lämpöä ja valoa riittävästi, kesällä kuitenkin enemmän lannoitusta kun pimeän kauden aikana). Minun lasikossani ovat kaikki todella kosteat kasvuolosuhteet vaativia orkideoita, pääasiassa ihan miniatyyrejä. Lasikkoni teko-ohje on omassa blogissan, jonka osoite löytyy ohesta. Lasikossani on vain muutamalla orkidealla kasvualustaa ja orkideoita on siellä kumminkin vajaan 70. Kostean kasvuilmaston vuoksi ne voivat kasvaa siellä ihan paljasjuurisina.

Kommentointi on suljettu.