Orkidean istutusruukuksi sopii periaatteessa purkki kun purkki. Riittää kun purkin saa reijitetyksi kulloisenkin tarpeen mukaan, mutta muutoin ruukulla sinällään ei ole väliä. Itse valitsen istutusruukuksi läpinäkyvän muoviruukun vain sen vuoksi, että siitä voin päästä näkemään helpoiten orkidean juurten kunnon. Tämä kuvan istutusruukku/amppeli on tehty limsapullon yläosasta. Kukan kasteluvesi on helppo poistaa ruukusta (avaa vain korkki alhaalta) :)
Olen askarrellut vuosien varrella orkideoitteni istutusruukuksi jos minkinlaisia viritelmiä ja osa ideoista on jäänyt pitkäkestoisesti käyttöönikin. Olen myös jakanut ideoitani eteenpäin esim. facebook:ssa sekä blogissani ja samansuuntaisia viritelmiä näkyy jo laajalti olevan käytössäkin.
Kaupasta voi bongata myös jo ’melko valmiita’ ruukkuja orkideoille, kuten esimerkiksi isokokoisille ja runsasjuurisille ’Vanda’ orkideoille. Kuvan vesisäiliöt olivat ihan OK ja pitkään käytössäni (huomaa hana alaosassa vedenpoistoa varten), mutta siirsin orkideat kuitenkin niistä jokin aika sitten suuriin ruukkuihin joihin laitoin myös kasvualustaa (kookoskuitua ja styroksia). Koen, että vandojen kastelu kasvualustaisessa ruukussa on vaivattomampaa, kuin jos ne olisivat paljasjuurisina.
Muovipullot ja purnukat joutuvat meillä nykyisellään tarkkaan syyniin, ennen niiden luovutusta muovijätteisiin. Perheeni on moneen kertaan seurannut huvittuneena tutkiskeluani saippuapullon tai salaattipurkin käyttömahdollisuudesta orkidearuukkunani :) Vävymmekin kannustaa minua tässä harrastuksessa, tuoden minulle silloin tällöin työpaikkansa lounasravintolassa nauttimastaan salaattilounaasta vapautuneen oivan muovikipon. Tässä yksi esimerkki sellaisesta salaattikiposta, joka on nyt pienikokoisen vandan amppelina.
Saippuapulloistakin voi yhyttää hauskoja ja käypiä tuotteita orkidean istutusruukuksi. Kuvan saippuapullon hoksasin jo heti sen ostohetkellä käyvän hienosti ao. käyttöön. Sijotin ruukkuun pienikokoisen ja paksujuurisen perhoskämmekkä orkidean, joka ei tarvitse välttämättä ollenkaan kasvualustaa. Leikkelin sivuun kaksi reikää, joista pujotin molemmista yhdet juuret pulloon ’ulkokautta’. Muut juuret menivät pulloon suuaukosta, jota vähän suurensin. Pullo pysyy tukevasti pystyssä, sillä sijoitin painoksi orkidean juurten sekaan pienikokoisia kiviä. Tämä kippo on mukava pienten lastenkin tutkiskella ja katsella.
Kuin koru, mielestäni, on tämä seuraava asetelma! Mikrofonin muovisesta suojakotelosta juuri tekemäni istutusruukku, jossa asustaa pienikokoinen ’Howeara Lava Burst’ orkidea.
Leikkasin kotelon etuosaan pyöreän, kannen painuman muotoisen aukon. Orkidean kasvualustaksi laitoin hieman pienikokoista koristekiveä ja vähän rekvisiittaa – sammakon ja kotilon kuoren. Sumuttelen koristekiviä silloin tällöin, kastellen sillä orkidean juurakon. Kotelon sisäilma tulee olemaan jatkossa hivenen kosteampi kuin mitä huoneilma on.
Orkidean kukkavana kurkottaa ruukustaan saliin ,
lehdykkö pysyttelee kotelon kosteassa ilmastossa :)
Orkideoitten istutusruukuksi käy siis melkein mikä vaan purnukka tai kotelo, eikä sen tarvitse maksaa välttämättä euroakaan. Kierrätystä – ekoteko :) Kannattaa siis katsella ympärilleen – ’sillä silmällä’ :)