Lähtö lähestyy

Tässä sitä ollaan blogia kirjoittaessa juhannusta viettämässä ystävien kanssa mökillä ja kesäloma on alkanut. Tänään lauantaina, on lähtöön jäljellä kolme yötä. KOLME yötä! Miten tämä aika onkaan mennyt näin nopeasti? Juurihan me tämä vasta aloitettiin ja sisäpyöräilytunneilla hikoiltiin, odottaen omia keltaisia Biancheja ja maanteiden sulamista. No nyt valmistautumiset on tehty ja H-hetki aivan käsillä. Öitä lähtöön on laskettu ja sääennusteita vilkuiltu. Koko kevät ja kesä ollaan saatu treenata aurinkoisessa säässä ja toistaiseksi näyttää siltä, että ainakaan matkan ensimmäisellä viikolla ei pitkiä hihoja ja sadetakkia tarvita. Talvi treenattiin ahkerasti peruskestävyyttä ja keväällä siirryttiin viimein maantielle opettelemaan ryhmäajoa ja nousujohteisesti kasvattamaan matkojen pituutta. Viime viikonloppuna poljettiin 200km + 200km, Jyväskylästä Kuopioon ja seuraavana päivänä Kuopiosta takaisin Jyväskylään. Tuo viikonloppu antoi varmuuden siihen, että valmiita ollaan lähtemään kohti Pariisia! Kaiken treenaamisen ohella olemme tietysti tehneet joukkueen tärkeintä tehtävää eli keränneet lahjoituksia syöpään sairastuneiden lasten ja nuorten hyväksi. Keräämämme summa julkistetaan kesän lopulla, toivottavasti se on taas edellistä vuotta suurempi. Jos haluat itse mukaan lahjoittamaan, linkki löytyy jutun lopusta. Pienikin lahjoitus on merkityksellinen! Kaikki saamamme lahjoitukset menevät siis täysin lyhentämättöminä hyväntekeväisyyskohteillemme. Tämän matkan ja varusteet me joukkueen jäsenet kustannamme kokonaan itse.

Viimeisessä yhteisessä harjoituksessa pyöräiltiin viikonlopun aikana noin 400 kilometriä aurinkoisessa säässä. Toivottavasti sama keli jatkuu myös reissussa.

Itse lähden siis Kuopiosta pyöräilemään muutaman joukkueen jäsenen kanssa tiistaina 26.6. Lähtö Kuopiosta tapahtuu aamulla KYS:ltä. Käymme ensin viemässä terveiset lasten veri- ja syöpätautien osastolle, jonka jälkeen matka voi alkaa. Pari jäsentä aloittaa matkan jo maanantaina Joensuusta ja pari meitä liittyy matkaan Kuopiosta. Jyväskylästä poljemme kahdessa päivässä Asikkalan kautta Helsinkiin. Helsingin Rautatientorilla on kaikkien Suomen TRGM-joukkueiden yhteinen lähtötapahtuma 29.6. klo 11.30, siellä tulee olemaan yli 250 Team Rynkeby – God Morgon -pyöräilijää keltaisine pyörineen ja lisäksi huoltojoukkoja. Lähtötapahtuman jälkeen poljemme kaikki Vuosaareen ja matkustamme Saksan puolelle lautalla. Reittimme tulee olemaan Trevemünde – Lybeck – Walsrode – Saerbeck – Wegberg – Charleroi – Soissons – Willier Saint Paul ja lopulta Pariisiin saavumme 7.7. Etapit matkan aikana tulevat olemaan 160-200 km päivittäin, joitakin lyhyempiäkin päiviä mahtuu mukaan. Pariisissa tapaamme taas muita Suomen joukkueita sekä muiden Pohjoismaiden TRGM-joukkueita. Kaikkineen Team Rynkebyssä on 1900 pyöräilijää ja 450 avustajaa jotka tulevat Tanskasta, Ruotsista, Norjasta, Färsaarilta, Islannista ja Suomesta. Kaikki joukkueet ovat suunnitelleet oman reittinsä Pariisiin, mutta samana päivänä saavumme perille.

KYS lasten veri- ja syöpätautien osastolle vietiin juliste joukkueemme reitistä Euroopan halki.

Pyörät on nyt huollettu ja kassien pakkaaminen alkaa heti juhannuksen jälkeen. Tällä hetkellä pää lyö aivan tyhjää pakkaamisen suhteen, tuntuu jotenkin epätodelliselta että lähtö matkalle on aivan lähellä. Itseäni ei niinkään huoleta jaksaako tuon matkan polkea, onhan meillä iso joukkue ja toinen toistaan auttaen mennään eteenpäin. Eniten haastetta matkaan tuo se, että palautumista ei ehdi juurikaan tulla päivien välillä joten kroppa on kovilla. Samalla tulisi kyetä syömään PALJON, jotta energiavarastot pysyisivät täynnä. Huoltotiimi onneksi huolehtii tavaroiden kuljetuksen ja sen että meillä on ruokaa matkalla, siitä ainakaan ei ole puutetta.

Odotan matkaa todella innolla, mutta samalla iskee jo kova haikeus siitä, että kausi on kohta huipentumassa ja sitten tämä loppuu. Meillä on niin hieno tiimi ja ollaan saatu tässä 30 uutta ystävää. Kaikin puolin rahassa mittaamaton kokemus! Onneksi joka vuosi voi hakea uudestaan mukaan. :) Seuraavat pari päivää kerätään riittävästi unta ja tankataan ruokaa, jotta lähtöhetkellä on levännyt ja energinen olo!

Tulemme lisäämään blogiin videomateriaalia matkalta, jotta pääsette mukaan fiilikseen ja näkemään missä mennään. Myös Facebook-sivulta Team Rynkeby – God Morgon Jyväskylä pääsee seuraamaan matkaamme. Ehkä joku teistä saa tästä kipinän hakea mukaan ensi kaudelle, kun joukkue tulee olemaan yhteinen TRGM Jyväskylä – Kuopio! Mukaan pyöräilijäksi tai huoltotiimiin voi hakea täyttämällä hakulomakkeen tästä. Hakuaika 17.8.2018 saakka.

Lahjoituksen voi tehdä tästä: http://oma.sylva.fi/teamrynkeby-godmorgon/16-547

Laura Kupari 23.6.2018

 

Jätä kommentti

*