Historiaa

Kuopion Reippaan Voimistelijat ry;n 110 vuotta on nyt Kaija Vuorion kirjoittamana komeissa kansissa!

Tamburiinin tahdista tehotreeniin -teoksesta löytyy mielenkiintoisia ja hauskoja yksityiskohtia, joista tässä muutamia poimintoja.

Tiesittekö että,

Perustaminen: Kuopion Reipas perustettiin 30.8.1906. Tuolloin jäseniä oli 85 ja he jakaantuivat neljään jaostoon: kahteen miesten perusosastoon, painiosastoon ja Kuopion Reippaan Naisvoimistelijoihin. Tuolloin perustettu Kuopion Reipas on eri seura kuin nykyisin toimiva yleisurheiluseura.

Vetovoimaisuus:  Hyvät voimistelijat ovat liittyneet Kuopion Reippaan Voimistelijoihin jo 30-luvulta lähtien sen vetovoimaisuuden takia.

Saavutukset: Voimisteluun liittyvien saavutusten lisäksi Kuopion Reippaan Voimistelijoiden naiset ovat

  • pelanneet raja-palloa
  • pitäneet hallussaan pikajuoksun Suomen ennätystä
  • voittaneet Suomen mestaruuden uimahypyissä
  • osallistuneet SNLL:n ensimmäiselle  hiihtokurssille Kuopiossa vuonna 1928
  • pelanneet pesäpalloa 1930-luvun taitteessa
  • 30-luvulla “tiedustelujuosseet” eli suunnistaneet
  • voittaneet vuonna 1961 lentopallon piirinmestaruuden
  • saavuttaneet SNLL:n Suomen mestaruuden lentopallossa vuonna 1965                                                                                                           –

Puijon kisat: Kuopion Reipas – naisjaosto mukaan lukien – järjesti vuonna 1906 Puijolla Holmenkollenin karsintakisat, jotka aloittivat Puijon kisojen pitkän perinteen.

Henkeä ja aktiivisuutta: Urheiluseuralle päätettiin vuonna 1916 perustaa ompeluseura. Sillä haluttiin saada kokouksiin enemmän henkeä, aktiivisuutta ja keskustelua. Kokoontumisissa naiset olivat käsitöineen mukana ja niissä vaalittiin “itsenäisyyspyrkimysajatuksia voimistelun ohessa”.

Puhtia puhallettiin pallo-osastolla: Kuopion Reipas kuihtui – naisjaostoa lukuunottamatta – 20-luvulla ja siihen yritettiin vielä puhaltaa puhtia perustamalla pallo-osasto, joka olisi avoin muidenkin seurojen jäsenille. Pallo-osastosta tuli Kuopion Palloseura eli KuPS vuonna 1923.

Tyttöosasto ja ikänaiset: Kuopion Reippaan tyttöosasto perustettiin vuonna 1932. “Erikoinen osasto ikä-naisille” perustettiin, koska “tällä osastolla saataisiin kankeus ja liiallinen pyöreys pois ikäjäsenistämme”.

Kaupungin avustukset: Sotavuosina kuopiolaiset voimisteluseurat saivat neljänneksen koko kaupungin avustuspotista.

Kilapailut: Suomen Naisten Liikuntakasvatusliitto vastusti kilpailemista. Liiton äänenkannattaja Kisakenttä-lehti uutisoi vuonna 1928 että kilpailurheilu jännittää liiaksi naisten miehiä herkempää hermostoa ja saattaa aiheuttaa vakavampiakin ongelmia kuten “sydämenlaajentumista, sydänhermojen heikontumista, kuukautishäiriöitä ja emän sijoiltaan menoa”. Näistä “riskeistä” huolimatta kuopiolaiset olivat  jo olleet kilpailuissa ja myös SNLL otti lopulta kilpailut ohjelmistoonsa 1949.

Tänä päivänä: Kuopion Reippaan Voimistelijoissa on jäseniä melkein 1700. Varsinaisia kilpailulajeja ovat kilpa-aerobic, naisten telinevoimistelu, team gym ja joukkuevoimistelu. Lisäksi kilpaillaan tanssillisessa voimistelussa ja koreografioilla.

Pitkäaikaisen sisarseuran Kuopion Naisvoimistelijoiden voimistelijoita Vänärillä 1906

Pitkäaikaisen sisarseuran Kuopion Naisvoimistelijoiden voimistelijoita Vänärillä 1906

110-vuotis Juhlanäytöksen harjoitukset äitienpäivänä 2016 äitienpäivänä

110-vuotis Juhlanäytöksen harjoitukset äitienpäivänä 2016

 

                                                                                                                                                                                   

Jätä kommentti

*