Automatkailu ennen lapsia ja nyt

* Blogikirjoitus sisältää kaupallista yhteistyötä tavaratalo Carlsonin kanssa.

Automatkailu on totisesti mullistunut Neiti2veen ja Jätkiksen myötä. Joulunseutu on onnellisesti takana päin ja päiväunien mittaiset mummolamatkat ajettu tältä erää. Eihän tuo ole matka eikä mikään, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Usein vaan ei suju.

Ennen takapenkillä oli tilaa. Nyt sinne päätyvä aikuinen sopii istumaan vain toisella kankullaan. Ennen automatkalla oli aikaa jutella mistä vaan. Nyt pitää muistaa takapenkkiläisten tarkat korvat, mikäli he valvovat tai olla hiljaa, mikäli he nukkuvat. Ennen pysähdyimme syömään mahdollisimman erilaisissa paikoissa. Nyt suosimme aakkosia leikkipaikkoineen. Jos ennen ajelimme kohti Helsinkiä, ensimmäinen ja usein ainoa pysähdys oli jossain Juvan tienoilla. Nyt viimeistään Leppävirralla.

Ennen autossa sai kuunnella suurinpiirtein mitä halusi. Nyt korvissa raikuu ties kuinka monetta kertaa toistettava Poppaloora (se on se Mikko Alatalon puhuva auto) tai Majavalaulu. Välillä musiikin tilalla toki kuuluu myös puheohjelmaa. Miinan ja Manun seikkailut vanhassa linnassa, lääkärissä ja tiesmissä alkavat olla jo itselläkin ulkomuistissa Neiti2veestä puhumattakaan. Saman toistaminen ulkoa oppimiseen asti ei taaperon mielestä ole tylsää. Se on välttämätöntä.

Ennen kulutin aikaani ohikiitäviä maisemia katsellen ja annoin ajatusten virrata Pirttiksen ollessa ajovuorossa. Nyt venytän oikealla kädellä turvavyötä, jotta voin vasemmalla kädellä kurottaa takapenkille hapuilemaan Neiti2veen kadonnutta pupua ja Jätkiksen pudonnutta maissinaksua. Tämän liikenneturvallisuuteni vaarantavan akrobatiaosuuden suoritan luonnollisesti kiihtyvästä itkupotkuraivarista provosoitumatta tai ainakin provosoitumistani parhaani mukaan peitellen.

Eräällä mummolamatkalla Neiti2vee alkoi ensimmäisissä liikennevaloissa itkeä silmin paistavaa aurinkoa, joka oli peitelty niin hyvin ettei siitä näkynyt pilkahdustakaan. Kallansiltojen jälkeen Pirttis komensi kurvaamaan rampille ja ilmoitti kävelevänsä takaisin kotiin, jollen samantien käännä tyttären turvaistuinta kasvot menosuuntaan. Siinä minä sitten bussipysäkillä ähelsin istuimen toisinpuolin koko ajan peläten, milloin pitää väistää jotain savonlinjaa tai onnibussia. Äheltäminen kannatti, koska siitä lähtien Neiti2vee on enimmäkseen nauttinut automatkailusta.

Jätkiksen kohdalla olemme jo varautuneet siihen päivään, kun ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa istumasuuntaa. Äskettäin hankittu uusi turvaistuin on tehty helpoksi kääntää. Cybex Sironan kätevin ominaisuus on nimittäin 360 astetta kääntyvä istuinosa. Istuimen saa käännettyä auton ovea päin, kun Jätkis pitää laittaa autoon tai nostaa sieltä pois. Ehkäpä tämä käännneltävyys osoittautuu hyödylliseksi myös sinä päivänä, kun nuorukainen ei enää suostu istumaan selkä menosuuntaan. Kahva pohjaan, Jätkis tuoleineen ympäri, palkki paikalleen ja matka jatkukoon. Tai sitten ei: turvallisuuden takaamiseksi palkkia asennettaessa pitää säätää istuimen turvavöiden kanssa, mikä ei itkevän lapsen kanssa bussipysäkillä välttämättä suju käden käänteessä. Ehkä lienee syytä kuivaharjoitella tuolinkääntöä sen verran monta kertaa, että tositilanteen tullessa kohdalle homma on syvällä selkäytimessä.

DSC_0046

Cybex Sironan ykkösominaisuus on sen kääntyminen jalustallaan. On todella helppoa sujauttaa Jätkis tuoliin, kiristää turvavyöt ja pyöräyttää tuoli sitten selkä menosuuntaan. Kuopiossa tätä tyylikkäästi muotoiltua ja turvallista istuinta myy Carlson.

DSC_0044

* Blogikirjoitus sisältää kaupallista yhteistyötä tavaratalo Carlsonin kanssa.

Kommentit

  • plokkariukki

    Matille on kyllä pakko kommentoida, koska ukin autoonkin on asennettu kans tommonen istuin, koska aina mummilassa ollessa isompi eli neiti 3vee haluu ukin kyytiin. Tässä istuimessa on se hauskuus, kun se ei ole helposti irrotettavaa mallia, se pysyy paikoillaan istujan pepun koosta huolimatta. Että kun Hän, itse neiti 3vee ei ole kyydissä ja takapenkille on joku istutettava, niinkuin jouluaattona pukkia ja sen muoria kyyditettäessä, on ihan kurriillessaan kysyttävä vähän isompi ahteriseltakin kyydittävältä: kummalle puolelle halluut, tällä puolella on ihan 3-piste-turvavyöt ja oikee turvapenkki! Muori istui just sille toiselle puolelle, kun missä se kuppituoli on. Miksikähän?

    • Matti Tampio

      Arvaapas, kun takapenkillä on kaksi istuinta.. :) Keskipaikalle pitää ensin kiipeillä toisen istuimen yli ja sitten sujahtaa yksi kankku kerrallaan. Ahtaanpaikankammoista saattaisi keskipaikalla ahistaa. :) Vaan onpa kyllä huippua kuulla, että ukilla on autossaan turvaistuin lapsenlapselle. Siitä kyllä kymmenen pistettä ja papukaijamerkki! Mahtavaa!

  • plokkariukki

    Matti, sitäpä se ukki jo miettii, kun näitä tulijoita kyllä riittää jatkossa, mikäli äiskät ja iskät enää lapsosiaan ukin kyytiin uskaltavat kauaa laskea. Toista se oli omien ollessa pieniä, Ladan takapenkki tasattiin etuselkänojia myöten että muksut pääsivät vaikka torkuille ja sitten paineltiin pitkin Suomea ja käväistiinpä ulukomaillakin. Oliko Latukka turvallinen kulkuväline? Onni oli mukana ja sitä voisi nimittää varjelukseksikin! Etupenkillä taisi olla turvavyöt, mutta nämä kullanmurut?

    • Matti Tampio

      Eka auto, jonka isälläni muistan olleen, oli punainen Taunus ja eipä ollut senkään takapenkillä turvavöitä saatikka -istuimia. Niin ne vaan matkat taittui varjeluksen varassa.

  • Sini-Marja K.

    Olipa nappiajoitus lukea tämä postaus, kun tuota pikaa pitää Bossillekin hankkia isojen istuin. Tsekattakoon siis Ceen tarjonta!

    Mutta mitä matkailukulttuurivallankumoukseen tulee, erottaa lapsiperheen lapsettomasta myös maissinaksutasolla. Tunnen eräitäkin aikuispareja, joiden autoissa ei syödä. (Luitte kolme viimeistä sanaa oikein, vaikka mystinen on niiden yhteismerkitys.) Auto on pyhä ja puhdas liikuttaja, jota ei sovi murustella. Mutta kun kyytiin istuu yksikin Pieni Murunen, johan alkavat yhtenäisen matkan pidentäjät (s.o. naksut, rusinat ymsymsyms.) kiinnostaa. Jos nimittäin joskus Leppävirralta peräti Kuorttiin asti kaasuttaisi ilman Varkautta, Joroista, Juvaa ja mitä niitä nyt on.

    • Matti Tampio

      Kyllä! Joululomareissulla viimeiset neljäkymmentäkolme kilometriä ennen mummolaa Pirttiksen maissinaksulähetyksellä varustettu käsi tiuhaan tahtiin ojentui kohti jätkistä. Ja kyllä, Muruset murustelee siihen tahtiin, että silloin harvoin, kun turvaistuimet kopeudun irrottamaan imuroinnin tieltä, vosi löydöksistä leipoa muutaman kuivakakun. :)

Jätä kommentti

*