Banaania päivälliseksi – lomapäivä iskäntahtisesti

Vastuu arjen pyörittämisestä – teema, joka nousee tuon tuostakin napakan keskustelun aiheeksi meidän perheessä. Olemme Pirttiksen kanssa erimielisiä muun muassa siitä, miten viimeisen päälle kaikki pitää etukäteen suunnitella. Pirttis rakastaa listojen tekemistä ja minuuttiaikatauluja ja hänen tietynlaisia tunteita ilmaiseva otsakurttunsa syvenee, kun autossa ollaan vasta klo 10.48, kun oli sovittu, että starttaamme viimeistään 10.45. Pirttistä hermostuttaa minun suurpiirteisyyteni ja minulla on tapana provosoitua langoista hänen käsissään ja piiloutua vastuusta: “Mitäpä se hyvejää minun suunnitella ja vastuuta kantaa, kun Pirttis kuitenkin tekee varasuunnitelman, jolla sitten lopulta mennään”.

Yhtenä lomapäivänä päätimme, että nyt minulla on ohjat ja Pirttis lupasi pitää suunsa kiinni, vaikka taivas putoaisi niskaan. Oli viimeinkin aika alkaa elää iskäntahtisesti. Ohjelmassa oli välittömästi Jätkiksen päiväunien jälkeen starttaava uintireissu Kunnonpaikkaan ja sen päälle lastenkonsertti Siilifolk-tapahtumassa. Näiden kahden kohteen välissä piti hoitaa perheen ruokailu. Helppo homma, johon ei tarvita listoja eikä minuuttiaikatauluja.

Lähtö viivästyi, koska pojan päiväunet venähtivät tavallista pidemmiksi. Sen saattoi aiheuttaa se, että kävin työntämässä rattaita hänen herättyään, jotta saisin vielä hetken aikaa istua sohvalla lueskelemassa. Ja olihan se uintikamppeidenkin pakkaaminen vielä vaiheessa. Kun lopulta kurvasimme kylpylän parkkiin muistin unohtaneeni pakata omat uikkarini mukaan. Niitä ei voinut vuokrata, mutta onneksi sain kenkieni suojaksi komeat siniset muovipussit, joiden avulla saatoin olla auttamassa kahta lasta altaalla kaitsevaa Pirttistä. Oli siinä altaan reunalla ihmettelemistä, kun toinen halusi sukeltaa ja toinen laskea liukumäkeä. Onneksi Pirttis oli paikalla.

Uintireissun jälkeen kello oli jo puoli tuntia yli päivällisajan. Vastuullisena isänä olin luonnollisesti varautunut siihen, ettemme venähtäneiden päikkäreiden vuoksi ehtisi ravintolaan syömään ennen konserttia. Haluan ajatella, että Pirttiksen erikoinen ilme oli ihaileva, kun kaivoin peräkontista esille mukaan nappaamani piknik-eväät: kaksi viipaletta leipää ja puolitoista banaania.

– Entäs me? kysyi Pirttis.

Vakuuttelin hänelle, että luotan siihen, että konsertista voi napata jotain tai jos ei voi niin kipaisen hakemassa pizzaa ja syödään se sitten jossain jotenkin, kyllä kaikki järjestyy. Ja kaikkihan järjestyi. Konserttipaikalta sai ostaa makkaroita ja muurinpohjalettuja. Niitä mussutti tyytyväisenä koko perhe.

Konserttireissu sujui mallikkaasti Pikkukakkosen tädin tahtiin tanssahdellen ja kotimatkalle maltoimme lähteä vasta normaaliin iltapuuroaikaan. Pirttikselle pisteet siitä, ettei hän kommentoinut ikävään sävyyn edes Jätkiksen lomapäivävarustuksen pientä puutetta. Ja eihän tuossa olisi mitään kommentoimisen aihetta ollutkaan, vaikka toki on myönnettävä, että parkkipaikalle pystytyssä konserttiteltassa riehuminen olisi ollut helpompaa, jos olisin muistanut laittaa pojalle kotona lähtiessä kengät jalkaan.

 

Jätä kommentti

*