Joitakin lukijoita on jo huolettanut unikouluttajan hiljentyminen viime viikolla alkaneen koitoksen jälkeen. Vähemmälle jääneet unet, syksyn viimeiset koulutusreissut ja äänen lähes kokonaan vienyt syysflunssa ovat kieltämättä vieneet vähän mehuja tällä viikolla. Mutta elossa ollaan ja hyvin voidaan kaikesta tohinasta huolimatta.
Ja nyt pientä raporttia Jätkiksen unikoulusta. Ensimmäisenä iltana pieni oppilaani yllätti nukahtamalla ihan itse. Lieneekö ymmärtänyt, mitä on tulossa ja päättänyt heti kärkeen osoittaa olevansa innokas oppimaan nukkumistaitoja. Raahasin rakkaan patjani kylppärin lattialle ja maanittelin Pirttiksen siihen nukkumaan. Oman päivystyspaikkani perustin olkkarin sohvan nurkkaan. Tavoitteena oli venyttää Jätkiksen ensimmäistä yösyöttöä vähintään puoleen yöhön. Oma selviytymisstrategiani oli pysytellä valveilla, sillä olen havainnut ettei pinnani kestä kovin kummoisesti, jos olen ehtinyt nukahtaa hetkeksikään ennen yöllistä meteliä.
Kymmenen maissa Jätkis tuttuun tapaansa heräsi itkeskelemään ja sitä sitten riittikin. Nostin syliin. Keinuttelin. Jätkis rauhoittui. Laskin pinnasänkyyn. Jätkis raivostui.
Tätä kaavaa toistelimme puoliatoista tuntia. Kolme kertaa erehdyin luulemaan, että pojulainen on kunnolla unessa ja hiivin pois makkarista. Ensimmäisen yrityksen jälkeen laitoin sukat jalkaan, koska olin varma, että Jätkis heräsi siihen ääneen, joka lähtee askelista, kun hikiset jalkapohjat irtaantuvat laminaatista. Kuin jotain tarraa irrottaisi joka askelella. Toinen yritys kosahti oven narahdukseen ja kolmannella onnistuin pääsemään olkkarin sohvalle asti. Pienoinen tappiomieliala alkoi jo ottaa valtaansa. Ei tästä mitään tule. Huutokaan ei tuntunut enää rauhoittuvan millään ja makkarin oven rakoon ilmestyi Pirttiksen huolestunut naama valmiina syöksymään apuun maitotarjoilun muodossa.
Onneksi sain Pirttiksen perääntymään heittämällä häntä kahdella korvatulpalla. Jätkis ei ollut kunnolla hiljentynyt, kun päätin ottaa aikalisän ja laskin hänet pinnasänkyyn. Ja mitä teki Jätkis? Kierähti mahalleen ja hiljentyi.
Seisoin paikallani kuin suolapatsas. Sitten vähitellen uskaltauduin hivuttautumaan pois huoneesta. Hiljaista. Menin sohvalle. Edelleen hiljaista. Jätkis nukahti ja unta riitti puoli yhteen asti, jolloin päästin sovitusti Pirttiksen kehiin.
Toisena yönä Jätkis heräsi vasta yhdeltätoista. Nostelu kesti puoli tuntia. Unta riitti kahteentoista ja aamuyöllä oli ollut vain yksi syöttö (jos ei lasketa sitä, että herra päätti aloittaa päivän jo viideltä). Kolmantena yönä nostelu kesti enää vartin eikä vastarinta ollut kovin riehakasta. Annoin itselleni luvan kuukahtaa sohvannurkkaan ja järkytyin herätessäni itkuun vasta kello 02.40.
Kaiken kaikkiaan edistys oli päätä huimaavaa ja yöt olivat parempia. Pirttis nukkui enemmän ja oli niin virkeä, että katsoimme jopa leffan (kahdelle illalle jaettuna, mutta kuitenkin). Sitten se tuli. Syysflunssa. Jätkis röhisee yöllä kuin vanha traktori eikä muutamista hyvistä öistä ole kuin haalea muisto. Onneksi kokemus oli todella rohkaiseva ja yskä on hyvä syy nukkua huonosti.
Kyllä meillä vielä nukutaan. Siitä olen varma.
Voit seurata blogiani Twitterissä (@mattitam) tai Facebookissa tykkäämällä sivusta Pipejä ja puhalluksia.
VeeJii
Oi niitä aikoja! Sis yösyöttöjen ja -herätysten, tosin meidän perheessä roolijako oli totaalisen – sanoisinko sovinistinen: minä aina heti paikalla maitoineni, että puolison uni ei varmasti häiriintyisi…
Se oli sitä vanhaa ”hyvää” aikaa, ja en voi kuin ihmetellen ihastella sinun kaltaistesi nuorten isien sitoutuneisuutta ja uhrautuvaisuutta ja suurta sydäntä, eli kaikkea sitä ihanaa mitä äiti lastensa isältä odottaa!
Siunausta perheellenne!
Täti
VeeJii olemme ilmeisesti tehneet samaan tyyliin <3
Matti Tampio
Itse olen joskus miettinyt, että ehkä meidän tämän ajan isien on luontevampaa osallistua tällaisiinkin juttuihin, koska siihen kovasti joka suunnalta kannustetaan. Monista ennen selkeästi äideille kuuluvista jutuista on tullut sellaisia, ettei mies menetä kasvojaan, vaikka ottaisi niihin osaa. Että ehkä ne edellisen sukupolven isätkin olisivat osallistuneet enemmän, mutta kun se ei vaan ollut vielä tapana. He tekivät parhaansa ja olivat omalla tavallaan läsnä hoitaen roolinsa, jota se aika heiltä odotti. Voi olla, että kun Jätkis joskus on isä, ovat odotukset ja mallit taas aivan jotain muuta kuin nyt.
Siunausta myös sinulle! :)
Täti
Loistavaa! Hyvä ettette menneet jo kolmantena yönä tarkastelemaan Jätkistä lähempää aiemin, että ’nyt ei oo kaikki kunnossa’-tyyliin – kuten allekirjoittanut teki toisen lapsen kanssa. :) Ei hyvä seurannut, mutta nyt jo naurattaa.
Matti Tampio
Tuo on jo tehty aikoinaan esikoisen kanssa :) Tällä kierroksella on osattu olla varovaisempia..
Heli
Tunnen myötätuntoa teitä vanhempia kohtaan. Meidän perheemme nuori mies, nyt 28 vuotias, herätti vauvaikäisenä öisin tunnin-kahden välein aina siihen asti, kun täytti kaksi vuotta – ja oppi puhumaan. Niinpä ekat kaksi vuotta meni äidiltä sumussa, mutta ei lapsen isältä, joka nukkui samassa makuuhuoneessa kuin tukki. Päivätyöhöni kuului 1-2 päivän matkoja, jolloin mikään ei ollut sen mukavampaa kuin kömpiä hotellihuoneen sänkyyn jo klo 20 :-) Vieläkin tunnen, miten siitä nautin.