“F***!” sanoi Jätkis

Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. Jätkiksen kohdalla väittämä pitää vain osittain paikkansa. Hän on kova poika pussailemaan, mutta puhetta sen sijaan tulee erittäin vähänlaisesti. Tai taitaa hän omasta mielestään puhua enemmänkin. Vika on ymmärtämättömien kuulijoiden korvissa. Joka tapauksessa muutamia tärkeimpiä sanoja miehenalku jo hallitsee varsin hyvin. Yksi niistä on Jätkiksen ensimmäinen F-alkuinen sana, jonka hän tarvittaessa kajauttaa ilmoille hyvin voimallisesti.

Neiti3vee oli melkoinen sanataituri jo ollessaan vuoden vanha, toisin kuin pikkuveljensä. Muutoinkin on toisen lapsen elämä ollut erilaista kuin esikoisen. Jatkuva huomiosta taisteleminen on rankkaa ja kun sanat eivät riitä kertomaan, täytyy hänen tuon tuostakin korottaa ääntään ja heitellä puurokuppeja pitkin seiniä, jotta saa kulloisenkin viestinsä perille.

Johtuneeko Jätkiksen tulisesta luonteenlaadusta vai vanhempien laiskistumisesta, on nuori herra myös päässyt maistamaan jo monenlaista kiellettyä hedelmää.

Neiti3vee oli 2-vuotias saadessaan ekan kerran jotain suolaista meidän tarjoilemana. Sokeriakaan ei esikoisen suuhun päässyt livahtaman kuin satunnaisilla synttäreillä minimaalisen pieniä määriä. Tyttö oli autuaan tietämätön kaikista syötävistä pahuuksista, eikä osannut niitä vaatia. Kerran saadessaan kylässä jäätelön käteensä hän oli ihan hädissään, että mitä tälle tehdään ja suostui hädin tuskin maistamaan.

Siinä missä Neiti3vee aikoinaan herkutteli pahvilta maistuvilla maissinaksuilla on Jätkikseen uponnut jo jäätelöä, pullaa, suklaata ja keksiä. Myös sokeria sisältävät murot ovat tulleet tutuiksi ja sipsejäkin on maisteltu. Myös viimeinen hyvänvanhemmuuden symboli, suolaton kaurapuurosisältää nykyään suolaa.

Porttiteoria taitaa sopia myös näihin syötäviin paheisiin. Yhtä kun pääsee maistamaan, on pian saatava lisää ja kovempia aineita. Pojan herkkuriippuvuus alkaa jo häiritä sosiaalisten suhteiden hoitamista läheisiin. Pirttiksen synttäriaamuna Neiti3vee antoi lahjan ja minä ojensin kortin. Kortin piti olla Jätkiksen vastuulla, mutta hän ei ollut tuolla hetkellä kortinojennuskunnossa. Isosiskon kanssa luikauttamani ”Paljon onnea vaan” hädin tuskin kuului keittiöstä kantautuvan raivokkaan ”Kakkuuuuu!!!!!” –kiljunnan alta.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. “Kakkuun” ohella paheiden tielle ajautuneen poikapolomme vähäiseen sanavarastoon on viimeaikoina tullut muitakin uusia sanoja. Toissa päivänä alkoi kuulua vaativalla äänellä ”F***! F***!” Päätin olla noteeraamatta. Mistä lie tuonkin oppinut. Hetken kuluttua äänekäs vaatimus vaihtui epäilyttäväksi hiljaisuudeksi. Kurkistaessani keittiöön löysin Jätkiksen istumasta keskeltä keittiön pöytää toimeensa keskittyneenä. Siinä hän tyytyväisenä tyhjenteli Feta-juustopurkkia pahimpaan suolaisen nälkään.

Jätä kommentti

*