Iltapäivä äitinä – roolileikki kenkäosastolla

* Blogikirjoitus sisältää kaupallista yhteistyötä tavaratalo Carlsonin kanssa.

Pienet ihmiset ovat kuorineet minusta ja Pirttiksestä esiin varsin monia stereotyyppisiä piirteitä. Ennen niin tasapuolisesti kaiken työnjaon hoitanut tiimimme on löytänyt itsensä tilanteesta, jossa vastuu kotiarjen pyörittämisestä kasautuu enemmän Pirttiksen hartioille. Niin vain meikäläinenkin konfliktitilanteissa huomaa vetoavansa siihen painavaan vastuuseen, mikä on autonrenkaiden vaihtamisessa kahdesti vuodessa puhumattakaan siitä, kun silloin tällöin pitää viedä auto huoltoon ja istua odottamaan kahvikupposen ja Savarin äärellä, milloin ne öljyt on vaihdettu.

Suurin ja mysteerisin vastuualue, joka on kaatunut Pirttiksen harteille, ovat lastenvaatteet. Minulla on vain laihoja aavistuksia siitä, mitä kokoa kumpikin tällä hetkellä käyttää. Carlsonin tarjottua tilaisuutta kenkäostoksilla piipahtamiseen, päätimme Pirttiksen kanssa vaihtaa rooleja yhden iltapäivän ajaksi. Tänään isi ostaa lapsille kengät ja äiti hiihtää perässä ja vilkuilee kelloja. Okei.

Pirttiksen parkkeeratessa autoa toriparkkiin minua alkoi jo hieman jännittää. Nappasimme lapset völjyyn ja kävelimme Carlsonin lastenmaailmaan. Neiti2vee löysi heti leikkipaikan. Sain hetken peliaikaa silmäillä kenkähyllyjen tarjontaa. Nauhat vai tarrat? Reimat vai Kuomat? Pinkki vai ei? Lintu vai kala? Pieneen päähäni tulvivien kysymysten tulva oli valtaisa. Pirttis pysyi hyvin passiivisen perässähiihtäjän roolissaan eikä antanut ilmeillään vinkkejä, vaikka yritin niitä epätoivoisesti hänen kasvoiltaan lukea.

Onneksi Lastenmaailman aina yhtä positiivinen ja avulias myyjä Petri huomasi pian eksyneen näköisen isän ja riensi avuksi. ”Kenkiä joo. Tytölle. Väri.. no se voisi olla sellainen, että menee joskus myös tuolle pojalle.” Kaiken kaikkiaan kenkien sovittelureissu oli varsin opettavainen kokemus. Nyt tiedän, että nauhakengät tukevat nilkkaa paremmin, kuin mukavasti jalkaan sujahtavat jalkineet. Opin myös, että olin auttamattomasti myöhässä. Sopivat koot niistä mieluisimmista vaihtoehdoista alkoivat näin marraskuun loskassa olla jo kortilla. Suosituimmat merkit lasten talvivarusteista saatetaan kuulemma viedä käsistä heti, kun ne saapuvat. Tätä äitien kilpajuoksua kauppaan on isä-ihmisen vaikea käsittää, mutta täytynee pelata enemmistön säännöillä ja olla jatkossa kärppänä paikalla jo alkusyksystä.

Käytännölliset ja lämpimät Stonz-jalkineet ovat tulleet Carlsonin valikoimaan tänä syksynä. Olisikohan paloauton kuva Jätkiksen mieleen?

Nyt tiedän, mikä on lasteni kengän koko tällä hetkellä ja tiedän, miten saan sen helposti selville. Koko reissun kullanarvoisin vinkki tulevaisuuden varalle oli seuraavanlainen kengän koon selvittämiseen soveltuva strategia:

Otetaan kengästä pohjallinen ja laitetaan lapsen jalkapohja sitä vasten. Varpaiden puoleiseen päähän pohjallista, pitäisi jäädä isän sormen levyinen tila. Tällä yksinkertaisella kaavalla saa mitattua kenkään sopivasti kasvunvaraa ja tilaa pakkassään vaatimalle villasukalle.

20151117_163629

Nerokasta ja niin helppoa, että mieskin sen ymmärtää! Harmi, kun en tullut kysyneeksi onko myös paitojen ja housujen koot yhtä helppoa saada selville jollain nerokkaalla kaavalla. Mikä on niiden sopiva kasvunvara? Entä mitä pitää pukea toppahaalarin alle? Mikä ero on mekolla ja tunikalla? Onko se mustikan tahrima paita pakko vaihtaa, jos ei jaksa? Apua!

* Blogikirjoitus sisältää kaupallista yhteistyötä tavaratalo Carlsonin kanssa.

Kommentit

  • Täti

    Kyllä olet orvon näköinen ekassa kuvassa. Onneksi on hyviä myyjiä, joilla on asiantuntemusta, mutta ei tyrkyttämis mielialaa. – Onnea uusille kengille :)

    • Matti Tampio

      Neiti2veen kengät jäi ostamatta, mutta Stonzit tarttui mukaan Jätkikselle. Niistä lisää lähitulevaisuudessa.. :)

  • Sini-Marja K.

    Mahtava roolitus! Pirttikselle iso käsi siitä, että malttoi olla maltillisesti. ;) Ostosreissuraporttisi toi väistämättä mieleeni hiljattain perheiden piiriin lanseeratun metatyön käsitteen, ja vinkkaan niin sinulle kuin isille ja miehille ylipäätään Jenny Lehtisen jutun aiheesta: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/29/jenny-lehtinen-metatyo-kunniaan

    • Matti Tampio

      Kiitos linkkivinkistä! Avartava teksti! :) Kyllä ne kotityöt vielä saa jotenkuten jaettua, mutta metatöiden kanssa onkin sitten jo ihan toinen juttu! :)

Jätä kommentti

*