”Kun aamulla täytyis töihin lähteä, niin kaikkia kiukuttaa, koska Känkkäränkkä neuvoo vääriin jalkoihin kenkiä laittamaan…” Yksi Neiti2veen suosikkilauluista on kasari-klassikko Känkkäränkkä. Nyt tuon hittibiisin ovat soittolistoilleen kaivaneet myös vänkyräsedät ja se onkin viimeisen viikon aikana kaikunut tiedotusvälineissä kovaa ja korkealta. Niin kovaa, että perjantai 18.9. on jo julistettu kansalliseksi Känkkäränkkäpäiväksi.

Puoli Suomea aikoo perjantaina venkoilla oikein porukalla. Uhkaavat laittaa koulut kiinni ja pysäyttää liikenteen. Paperikoneetkin meinataan siirtää virransäästötilaan. Vänkyräsedät suuttuivat kolmelle ässälle ja sanoivat tutun ja aina yhtä rakentavan tunnussanansa ”EI”. Tuo sana on tuttu myös kaikille tahtoikäisten vanhemmille. Myös Neiti2vee sanoo tuon tuostakin ”EI”, kun asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla. Tällaisesta konfliktista seuraa yleensä jonkinasteinen Känkkäränkkä, joka saattaa pahimmillaan kestää vaikka koko päivän.

Känkkäränkkä on päättänyt tulevana perjantaina heittäytyä oikein erityisen hurjalle päälle. Lapsukaisten itkupotkuraivarit jäävät kakkoseksi, kun Isot Pojat yllyttävät laumansa vetämään mattoa tulevien sukupolvien alta. Jotenkin minusta silti tuntuu, että tämä känkkäränkkä-show meinaa mennä jo överiksi. Kyllä meidän pullamössökasarisukupolven sekä valtavansuurtenikäluokkien ahneuksissamme kartuttamaa velkakuormaa jää vielä lapsillemme ja lastemme lapsille maksettavaksi – vaikka heräisimme ja alkaisimme karsia menoja rajullakin kädellä.

Nyt joku saattaa sanoa, että helppohan tuon on huudella, kun se on opettaja ja niiltä ei leikattu mitään. Olen samaa mieltä. Meiltä kansankynttilöiltä ollaan toistaiseksi leikkaamassa vain arkipyhiä ja sairausajan palkkaa, mutta se ei riitä. Olemmehan me ope-ihmiset kuitenkin monen mielestä suurimpia roikaleita ja loiseläjiä pitkine lominemme. On turha vääntää rautalangasta, että meidän kuukausipalkkamme on itseasiassa kymmenen kuukauden ajalta laskettu vuosipalkka, joka on jaettu 12 kuukaudelle. Ei kannata myöskään muistuttaa, että meidän lomamme eivät siirry, vaikka makaisimme kesä-heinä-elokuun sairaalassa. Turha on kitistä siitäkään, että työmme on erittäin intensiivistä ja työpäivämme ei lopu kellonsoittoon – on se intensiivistä monilla muillakin. Sanoimmepa mitä tahansa, meillä on enemmistön mielestä maailman helpoin työ, lyhimmät työpäivät ja muhkeimmat lomat.

Hyvin on siis toistaiseksi opettajilla pullat uunissa. Silti meidänkin liittomme OAJ liittyi muutosvastarintaan. Toki vastustaen vain hallituksen yksipuolista puuttumista ”sopimus” -yhteiskuntaan ja solidaarisuudesta leikkurin väliin jääneitä kohtaan. Todellista solidaarisuutta  olisi ollut, jos olisimme tehneet ehdotuksen siitä, kuinka mekin voisimme kantaa kortemme kekoon. Olisimmeko voineet luovuttaa esimerkiksi tuntuvan siivun lomarahoistamme? Minä en vielä tähän päivään mennessä ole ymmärtänyt, miksi niitä maksetaan. Miksi pitää saada ylimääräistä palkkaa siitä hyvästä, että saa olla lomalla? Ja kyllä sitä kesäajan täyttä palkkaakin voisi kriittisesti tarkastella. Ainakin ylituntipalkkiot voisi hyvin jättää kesällä maksamatta. Se olisi vähintäänkin kotuullista. Miksi emme näyttäisi esimerkkiä, kun se esimerkkinä oleminen sattuu olemaan myös aika iso osa työtämme.

***

Neiti2vee rakentelee tornia palikoista ja hymy on herkässä. Jätkiksen roolina on räjäyttää torni palasiksi, jotta isosisko saa aloittaa rakentamisen alusta. Lapsi on vielä vapaa pohtimasta sitä, millaisessa Suomessa hän aikanaan opiskelee ja tekee työtä. Hänen tulevaisuuden edellytyksensä ovat meidän hyppysissämme. Haluammeko jatkaa velaksi elämistä vai jättää jälkeemme Suomen, jonka palikoita lapsemme saavat omalla vuorollaan asetella paikoilleen parhaaksi katsomallaan tavalla?  Olemmeko valmiita suuntaamaan katseemme seuraavaa palkkapäivää pidemmälle tulevaisuuteen – aikaan, jona meidän jälkeemme tulleet nauttivat työmme hedelmistä.

Kannattaa lukea myös:

Hiljainen hetki kuolevalle isänmaalle

Johtajien muutosvastarinta

Yleislakkoon suomalaiset