Neiti3vee

Muistan ne kaksi vahvaa viivaa, joiden näkemistä olimme Pirttiksen kanssa jo vuosia odottaneet. Muistan sydämen sykkeen neuvolassa – kaunein kuulemani ääni siihen mennessä. Ääriviivat suttuisella ruudulla. Kaikki se valmistautuminen auton vaihtamisesta pinnasängyn kokoamiseen. Rehtorin huvittunut ilme, kun singahdin maaliskuisena tiistana kiireellä kotiin.

Se, miten riipaisi jättää Pirttis yöksi osastolle. Liian jäiset auton ikkunat ja aamuöinen täysikuu Puijonlaakson kattojen yllä juostessani kohti sairaalaa. Pirttis miehistä mieltäni hämmentäneen alkukantaisen voiman vallassa. Pitkäksi venähtänyt ponnistusvaihe ja kätilön toivoton ilme. Ne pelottavat minuutit, kun sali pärähti täyteen sairaalahenkilökuntaa ja se toivo, minkä tomera lääkäri toi tullessaan: ”Nyt aletaan synnyttää!”

Viimein aamun vaihtuessa aamupäiväksi sinä siinä. Limaisena, itkevänä ja äitisi läheisyyttä hamuavana. Paikalleen pysähtynyt aika. Vain sinä, minä ja Pirttis eikä mitään väliä, vaikka koko maailma ympärillä olisi lakannut sillä aikaa olemasta.

Pikimusta vahva hiuspehko. Pehmeä iho. Vauvan tuoksu. Hymyt ja naurut, itkut. Kaikki se oppiminen pään kohottamisesta ensimmäisiin askeliisi.

Sanat ja lauseet. Käsittämättömiltä tuntuvat oivallukset. Laulut, lorut ja kokonaiset ulkoa oppimasi kirjat. Rauhalliset sylihetket ja sängyllä riehumiset. Oman tahdon ilmaukset ja itkupotkuraivarit. Syliin sukeltamiset, kun olen torunut liian kovaa ja ymmärrän heltyä.

DSC_0149 (2)

Huolehtivaksi isosiskoksi kasvaminen. Yhteiset leikit ja touhut. Loputon kysymysten tulva ja halu ammentaa tätä maailmaa kaikkine ilmiöineen.

Vaaleiksi muuttuneet hiukset ja maailman kauneimmat hymykuopat.

Aika, joka kulkee nykyään luvattoman nopeasti.

Pienestä avuttomasta vauvastani on kasvanut Neiti3vee.

DSC_0114 (2)

Jätä kommentti

*